free hit counter Soopa: helmikuu 2009 arkistot

20.02.2009

Vedonlöyntiä

Moni varmastikin tietää tuotteistaja Jari Parantaisen. Parantainen on kirjoittanut useammankin kirjan ja pitää Pölli tästä -blogia. Uusimmassa kirjoituksessaan hän kertoo kaverinsa 7 vuotta sitten lyömästään vedosta, että onnistuu tekemään yhden miehen yrityksellään miljoonan liikevaihdon ja 50% tuloksen. Vedon tarkistuspäivä tuli tänään täyteen ja Parantainen sai parhaana vuonna aikaiseksi n. 700K liikevaihdon ja 47% tuloksen.

Niinpä hän joutuu ehtojen mukaan kaverinsa Antti Apusen orjatyövoimaksi vuoden ajaksi.

Aika tiukkaa pistää oma n. 350K voittoa tekevä yritys vuodeksi telakalle vedonlyönnin takia. Mutta kunhan Parantainen on vuoden pestinsä lusinut, niin hän varmasti palaa takaisin bisnekseen entistä innokkaampana.

Ja ehkäpä Apunen päästää Parantaisen pälkähästä jo ennen kuin koko vuosi on kulunut. Ensikertalaistenhan tarvitsee yleensä kärsiä vain puolet tuomiosta.

Kirjoittanut soopa 12:46 PM | Kommentit (0)

12.02.2009

Energian käyttö ja tuottaminen

Näyttää siltä, että joidenkin ihmisten on kovin vaikea ymmärtää energiasta, sen käyttämisestä ja tuottamisesta, yhtään mitään. Vihreät (se puolue) näyttää olevan erityisen kiinnostunut energian säästämisestä ja kaikelta muulta ummistetaan silmät.

Mutta eihän sillä ole mitään väliä, paljonko energiaa käytetään. Oleellista on se, miten se käytetty energia tuotetaan.

Wipidedia tietää kertoa, että "Kaikissa fysiikan tuntemissa ilmiöissä eri energianmuotojen summa pysyy vakiona, toisin sanoen energiaa ei synny eikä häviä." Yksinäänhän tämä nyt on aikalailla irrallinen lause, eikä energiapolitiikkaa muuta suuntaan tai toiseen. No koska laivan täytyy liikkua ja talon lämmetä, pitää se energia jostain ottaa, eli tavallisemmin sanottuna tuottaa. Mutta koska juuri esim. vihreät ovat niin fiksautuneet energian käytön vähentämiseen, ei tajuntaan ole mahtunut ajatus, että mitä jos käytettäisiin energiaa edelleen ihan suokailematta mutta tuotettaisiin se vaan järkevämmin. Tai kai se siellä ajatuksissa välillä mukana kulkee, mutta kokonaisuutta ei olla vielä pystytty hahmottamaan sillä tasolla, että siitä pystyttäisiin viestimään jotenkin järkevästi.

Hyviä tapoja tuottaa energiaa on esim. ydinvoima.

Fuusiovoimala näyttää olevan vielä aika kaukana tulevaisuudessa (jos ylipäätään mahdollinen), mutta jos senkin kehittämiseen laitettaisiin Eurooppassa vaikkapa 2 mrd € nykyistä enemmän vuodessa, tuloksiakin tulisi. Mutta tämähän on tietysti turha toive, koska muutamille poliitikoille on tärkeämpää, että europarlamentti kokoontuu sekä Brysselissä että Strasbourgissa (kustannus: £124M/vuosi). Tai kuten Stubb on esittänyt, virallisten kielten vähentäminen kolmeen säästäisi n. 40M€/vuosi. Koska tämmöisiä pikkuasioita ei saada järjestykseen, ei ole ihme, että isommatkaan asiat eivät etene.

Ei tarvitse olla mikään Sherlock ymmärtääkseen, että jos/kun fuusiovoimala saadaan toimimaan, voidaan puheet hiili-, turve-, maakaasu-, öljy-, vesi-, tuuli- jne voimaloista lopettaa. Siinä luulisi olevan vihreille tavoitetta.

Tai pistetään aurinkopaneeleita Saharaan ja sieltä piuhat Eurooppaan. Maksaahan se, mutta vaakakupissa on taas kaikkien muiden energialähteiden hylkääminen. Aika jees.

Tai sädetetään energiaa kuusta (1, 2, 3, uusin Tiede-lehti).

Voidaan tietysti argumentoida, että tehdään näitä ja säästetään energian käyttöä. No aikalailla hölmöläisten hommaa, että asialistan kärkeen nostetaan energian säästäminen. Tuleehan sitä säästettyä kun hajonneen jääkaapin tilalle ostettu uusi kuluttaa kuitenkin vähemmän energiaa. Mutta se kuluttaa sitä vähemmän siksi, että energia on kallista ja kuluttajat eivät halua maksaa jääkaapin käytöstä niin paljon. Jos energia olisi halpaa (kuten sen pitäisi olla), niin ei pitäisi olla mitään väliä, paljonko sitä käytetään. Sen sijaan on ihan turhanaikaista puuhastelua kieltää hehkulamput sen takia, että ne käyttävät energiaa niin paljon. Ei se ns. hukkaenergia turhaa ole, sillä talot lämpiää. Jos lämmitysenergia ei tule hehkulampusta (ja hehkulamppuun ydinvoimalasta), niin sitten se tulee jostain muualta, vaikka öljypolttimesta. Sitäkö sitten halutaan?

Wikipediassa oleva artikkeli Suomen energiapolitiikasta on melkoista höpöä. Keskitytään aivan järkyttäviin energian käytön vähentämisiin. Eihän se ilmaiseksi tule. Eikä sillä tietenkään ole ilmastonmuutokseen vaikutusta. Kun ylipäätään ei olla aivan varmoja, onko ihmisten toiminnalla siihen vaikutusta lainkaan. Ja jos on, niin vaikka kaikki ilmastonmuutosta aiheuttavat päästöt lopetettaisiin nyt, se olisi jo liian myöhäistä. Mutta kyse onkin politiikasta, jonka tarkoitus on enemmänkin hämätä kuin toimia millään tavalla pitkäjänteisesti (yli 4 vuoden kansanedustajakauden päähän). Muutaman vuoden kuluttua energiapolitiikkaa muutetaan, jotta silloiset poliitikot voivat lausua hienoja sanoja muka aikaansaamistaan asioista. Vaikka eivät tietenkään ole tehneet mitään, vaan velvoittaneet muita tekemään.

Järkevää energiapolitiikkaa olisi tietysti pyrkiä energiaomavaraiseksi rakentamalla nippu ydinvoimaloita. Energiankäytön pienentämisestä pitäisi luopua ja vuosittaiseksi kasvurajaksi sopia vaikkapa 1%. Energiatehokkuuden parantamisesta säästyvät rahat laitettaisiin tietysti muiden EU-maiden poliitikkojen lobbaamiseen siihen, että Euroopan ja maapallon energiantuottaminen pistettäisiin isolla rahalla kuosiin. Vaikutukset olisivat kertaluokkaa suuremmat ja nimenomaan positiivisessa mielessä.

Mutta koska tärkeämpää poliitikoille on oman lyhytaikaisen edun tavoitteleminen, niin puuhastellaan energiansäästölamppuja ja ehdotellaan, että sisätilojen lämpötilaa voisi laskea. Mutta minä tahdon tepastella kotonani talvella t-paidassa.

"Ole sinä irrationaalinen ja lyhytjänteinen poliitikko hiljaa."

Kirjoittanut soopa 10:13 PM | Kommentit (0)