Kemppinen kirjoittaa tänäisessä (uusiosana, johdettu: tämänpäiväisessä) merkinnässään Mitä emme näe mm. Nassim Nicholas Talebin kirjasta The Black Swan: The Impact of the Highly Improbable.
Edellisen vinkin kirjan erinomaisuudesta sain joulukuun alkupuolella Eric Drexlerin blogista Metamodern ja tilasinkin kirjan oitis.
Tämä(kin) tapahtuma, saman kirjan suosittelu kahdesta eri lähteestä vahvistaa havaintoani, että tärkeät asiat tulevat silmien eteen, kunhan vaan pitää silmät auki. Luonnollisesti jos pitää silmät kiinni tai suunnattuna pientareelle, ei tärkeitä asioita havaitse vaikka joku toisi ne kahvikuppitelineeseen. No tämähän on tietysti kaikille bloggaajille selvää, koska blogit ovat yksi iso filtteri joka poimii maailmasta oleellisen.
Perinteiset uutiset poimivat maailmasta joitain uuden oloisia tai oleellisia tapahtumia, mutta luonteestaan ja sisäänkirjoitetuista säännöistään johtuen ne eivät pysty (sääntöjään muuttamatta tai rikkomatta) kilpailemaan blogien kanssa.
Hiukan yllättäen tilaamani kirjat saapuivat Amazonista varsin nopeasti, alle viikossa, vaikka ilmoitettu toimitusaika oli jopa kolme viikkoa ja oli jouluruuhka. Kuten joku toisaalla totesi, yllättävän lyhyt toimitusaika on ehkä yksi heikko signaali. Tosin ei niin kovin heikko, koska uutisissa kyllä muistutetaan alkavasta lamasta jatkuvasti.
Päivitys klo 17.07
Tämän tekstin julkaisemisen jälkeen törmäsin välittömästi uuteen mainintaan Talebin kirjasta, tai oikeastaan teoriasta, jota kirja kuvaa, eli Black Swan Theory:
The Black Swan theory (in Nassim Nicholas Taleb 's version) refers to a large-impact, hard-to-predict, and rare event beyond the realm of normal expectations. Unlike the philosophical "black swan problem", the "Black Swan" theory (capitalized) refers only to events of large consequence and their dominant role in history.
Kun Helsingin hovioikeus taannoin päätti, että yksityisten pysäköinninvalvontayhtiöiden määräämät sakkomaksut eivät ole lainvoimaisia, ajauduttiin pysäköinninvalvonnassa varsin kestämättömään tilanteeseen. Taloyhtiöiden, kauppojen ja muiden kiinteistöjen ahkerasti käyttämät palvelut loppuivat, tai ainakin niiden pelotevaikutus heikkeni, ja tämä näkyy mm. väärin pysäköityjen autojen määrissä ja pysäköintimaksutulojen kertymissä.
Ja varsin ikävänä sivujuonteena ParkComin johtoa epäillään rikoksesta. Luonnollisesti, koska jos sakotus on ollut laitonta, kyseessä on ollut virkavallan anastus. Harmittavaa, että epäselvä lainsäädännöllinen tilanne on johtanut tämmöiseen tilanteeseen.
Toivottavasti eduskunnassa aiheesta on jo lakimuutosaloite käynnissä, sillä yksityisille pysäköintivalvontayrityksille pitää saada lainsuoja mahdollisimman pian. Autoilijoita nykyinen tilanne varmasti ei harmita, sillä autonsa saa pysäköidä pienemmällä sakkoriskillä kuin aiemmin yksityisille alueille (taloyhtiöiden ja sellaisten kauppojen parkkialueet, joista pitää maksaa mutta puomia ei ole).
Varsinkin taloyhtiöissä asukkaiden ilmoituskynnys väärin pysäköidystä autosta poliisille on varmasti suurempi kuin yksityiselle pysäköinninvalvontayritykselle, joka tekee sakottamisella bisnestä. Ei liene myöskään kovin kaukaa haettua, että kasvanut väärin pysäköityjen autojen määrä heikentää taloyhtiöiden turvallisuutta, koska osa autoista on kuitenkin pelastusreiteillä. Tämä ainakin on omassa mielessäni aina kun pysäköin autoa, sen ohi pitää aina päästä paloautolla ja mielellään vielä helposti. Muutama vuosi sitten joku nuori ihminen pääsi hengestään kun pelastustielle oli pysäköity henkilöauto väärin. Paloauto oli sitä yrittänyt työntää pois edestä mutta nostolava oli vahingoittunut ja parvekkeelta roikkunut henkilö (tyttö muistaakseni) oli pudonnut voimien ehdyttyä. Tämän jälkeen käytiin keskutelua pelastuslaitosten välineistä, joilla putoavia ihmisiä voisi ottaa kiinni. Asvaltti kun aiheuttaa liian suuren hidastuvuuden.
Ja erityisesti nyt kun talvisotaan verrattavissa oleva lama alkaa, loisi pysäköintivalvontayritysten laillistaminen jokusen työpaikan.
Disclaimer: Kirjoittaja ei tunne ketään jolla olisi jotain sidoksia parkkiyhtiöihin ja ajaa sekä pysäköi autoa itsekin säännöllisesti.
Helsingin Sanomien vieraskynässä Pekka Mäkelä antaa tänään ohjeita kuluttajille. Kirjoituksensa alkupuolella Mäkelä kuvailee kapitalismia neutraalin oloisesti, mutta kuitenkin arvostellen. Mäkelä mainitsee yritykset ahneiksi ja niiden tuottaman yhteisen hyödyn olevan jotain, mitä valtiovalta sitten jakaa eteenpäin. Mainitsematta jää, että ilman yritysten toimintaa ja tuottamia voittoja, valtiovallalla ei olisi mitä jakaa. Vaikka tokihan tämän lähes kaikki tietävät, mutta eivät välttämättä huomaa Mäkelän asenteellista sävyä.
Onhan Mäkelällä tietysti vaihtoehto, jonka hän puolihuolimattomasti tuo ilmi, tuotannon kollektivisointi, keskitetty suunnittelu ja kulutuksen sääntely.
Koko Mäkelän vuodatus keskittyy siihen, että kapitalistisen yhteiskunnan kuluttajat ovat kadottaneet itsensä. He eivät enää tiedä, ketä ovat ja miksi toimivat kuten toimivat. Mäkelä mainitsee kapitalismista, että "Nyt tämä malli näyttää olevan kyvytön lunastamaan lupaustaan jatkuvasta talouskasvusta hyvinvoinnin lisääjänä."
Ja tämä kaikki siis sen perusteella, että kapitalistiseen järjestelmään on jo 1700-luvulta asti kuulunut talouden suhdannevaihtelut. Mäkelä näkee kapitalistissa yhteiskunnissa asuvat ihmiset vain kuluttajina, eikä lainkaan ihmisinä, joilla on rikkautta ja mahdollisuuksia vaihtoehtoihin. Kapitalistisissa yhteiskunnissa elävillä ihmisillä on nykyään maapallon historiaa tarkastellen poikkeuksellisen suuret mahdollisuudet toteuttaa unelmiaan. Lisäksi kapitalistissa yhteiskunnissa eläviä ihmisiä on enemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Mikään toinen yhteiskuntajärjestelmä ei ole onnistunut tuottamaan jäsenilleen yhtä paljon rikkautta kuin kapitalistinen järjestelmä. Länsimaissa asuvilla ihmisillä on mahdollisuus elää elämäänsä monipuolisemmin kuin minkään muun yhteiskuntajärjestelmän jäsenten. Mahdollisuus muuttaa pois kapitalistisesta yhteiskunnasta esimerkiksi sosialistiseen on myös rikkaus. Ylipäätään mahdollisten valintojen määrä on rikkautta, jota sosialistissa, anarkistissa tai muissa yhteiskunnissa ei ole.
Ihmiset myös pitävät tästä rikkaudesta. Harva kapitalistisessa yhteiskunnassa asuva ihminen hylkää sen kun taas moni toisenlaisessa yhteiskunnassa asuva ihminen haluaisi muuttaa kapitalistiseen yhteiskuntaan. 1980-luvulla vaihtoehtoja oli vielä monia, joten sinä aikana ilmenneestä muuttohalukkuudesta järjestelmästä toiseen voidaan melko helposti päätellä kummankin järjestelmän houkuttelevuus.
Ei kapitalistinen yhteiskunta täydellinen ole. Mutta kuten demokratia, se on paras mitä tähän mennessä on kehitetty. Pohjoismaissa toteutettu kapitalistisen järjestelmän täydentäminen pienillä sosialistisilla elementeillä on osoittautunut kohtuullisen toimivaksi järjestelmäksi. Luultavaa onkin, että mikään talousjärjestelmä äärimmilleen vietynä ei ole paras mahdollinen, vaan kokonaisuuden kannalta paras on eri järjestelmien parhaiden osien käyttäminen.
Kokonaisuudessaan Mäkelän kirjoitus on varsin etovaa kapitalismin inhoamista. Vastavoimaksi sille hän nostaa kuluttajat, joita hän siis kirjoituksessa toisaalla epäilee yritysten ja toisaalla valtiokoneiston tahdottomiksi sätkynukeiksi. Mäkelä kuitenkin unohtaa, että kuluttajat, jotka siis ovat samoja henkilöitä kuin työntekijät, yrittäjät, opiskelijat, eläkeläiset ovat jokaisen yhteiskunnan ytimessä. Tosin vain osa näistä, lähinnä työntekijät ja yrittäjät, luovat yhteiskuntaan sen hyvän, jota valtiovalta sitten voi jakaa myös niille, jotka eivät jostain syystä sillä hetkellä itse pysty vastaamaan toimentulostaan.
Mäkelä unohtaa, että nimenomaan kapitalistinen järjestelmä on tässä ylimäärän, eli heikommille jaettavan rikkauden, tuottamisessa paras tähän mennessä kehitetty yhteiskuntajärjestelmä.