Siinä minä olin, opettamassa lukiolaisille filosofiaa, jota silloin tällöin teen vakituisen työni lisäksi. Perustelen sen itselleni vaihteluna arjesta koska eihän opettajien sijaisuuksista kummoisia makseta.
Olimme keskustelleet valinnan merkityksestä maailmassa kun kysyin, mitä oppilaat haluavat tehdä ns. isona. Yksi sanoi tahtovansa lääkäriksi, jotta voi auttaa ihmisiä. Loistavaa, juuri tätä vastausta olin toisaalta odottanut ja toisaalta en.
Ongelma nimittäin on siinä, että lääkärinä toimiminen mielletään, juuri kuten tämä oppilas, ihmisten auttamiseksi. Mitähän kaikki muut ihmiset sitten tekevät, eivät auta eli hankaloittavat ihmisten elämää?
Toki lääkäri käyttää suuren osan ajastaan toimintaan, josta ihmiset mieltävät olevan apua heidän elämälleen. Joskus erittäinkin suurta apua, suorastaan jopa henkiä pelastavaa apua. Lääkäri ei kuitenkaan voi ottaa tästä avun antamisen arvosta kaikkea kunniaa itselleen:
1. Lääkäri laskuttaa palveluistaan ja potilaat kokevat varsinaisen auttamisen olevan laskutetun hinnan ja potilaille tuotetun palvelun arvon erotuksen. Ja lääkärit laskuttavat paljon.
2. Lääketieteelliseen valitaan tietty määrä opiskelijoita vuosittain. Jos tämä yksittäinen opiskelija pääsee sisään hän vain syrjäyttää jonkun toisen hakijan. Lääketieteelliseen on erittäin hankala päästä ja erot ovat erittäin pieniä joten sisäänpäässeen pyrkijän ja ensimmäisen karsiutuneen ero on pieni.
3. Potilaat saattavat yliarvioida saaneensa palvelun arvon. Lääkärikollegat tietysti kertovat, kuinka arvokasta työtä lääkärintyö on, mutta heidän arvionsa ovat luultavasti vääristyneitä, onhan heillä oma lehmä ojassa.
4. Entä jos tuo lukiolainen halusikin auttamisammatin vain näyttääkseen moraalisesti ylivertaiselta ei-auttamisammateissa toimiviin nähden? Silloin kyse on nollasummapelistä ja hänen pitäisi hävetä moisen toiminnan takia.
Tämän kertominen lukioikäisille filosofiaidealisteille saattaa lannistaa. Ikään kuin meidän panoksellamme yhteiskunnassa ei olisikaan väliä, koska kilpailuyhteiskunnassa seuraavaksi paras on tekee melkein yhtä hyvää työtä tai ainakin tulosta on jokseenkin mahdoton mitata. Tuo panos on kuitenkin tärkeä yksilölle itselleen ja yhteiskunnalle.
Kaikki työtä tekevät kuitenkin auttavat yhteiskuntaa ja kaikkia siinä eläviä ihmisiä. Jonkun toisen auttaminen on suoraa yksittäisen ihmisen auttamista kun taas jonkun toisen auttaminen koituu yhteiskunnan hyödyksi erittäin monimutkaisen ketjun kautta.
Saimme tästä kuitenkin hyvän keskustelun aikaiseksi ja ehkä joku oppilas saattoi keksiä itselleen uuden ajatuksenkin tästä.
Kokkarinen joskus esitti kysymyksiä, että jos vammaiset lapset ovat niin arvokkaita ja jaloja, niin eikö niitä sitten pitäisi haluta. New York Timesin jutun mukaan kolmella prosentilla lapsettomuusklinikoista oli vammaisia piirteitä lapselleen valitsevia asiakkaita. Wiredin Bodyhack-blogissa lyhyt juttu.
Kuuroille vanhemmille kuuroja lapsia, kääpiöille kääpiöitä.
Tervettä vai sairasta?
Tarkennuksia 22:28
Olin alunperin kirjoittanut: "3 prosenttia lapsettomuusklinikoiden asiakkaista käytti klinikoita valitakseen alkion, jotka käytti klinikoita valitakseen alkion, jossa on vammaisia piirteitä"
Eli kuudella klinikalla oli käynyt vähintään yksi asiakas, joka halusi ei-normaaleja piirteitä sisältävän alkion. Alkuperäinen teksti oli tosiaan huonosti käännetty.