free hit counter Soopa: marraskuu 2006 arkistot

marraskuu 30, 2006

Loukkaantumisesta

Silloin tällöin blogistanissa törmään blogiin, jonka kirjoittajaa tai tämän tekstejä kritisoidaan. Sitten tämä kritisoitu bloggaaja sanoo, ettei kritisoijat tiedä kuin pienen osan bloggaajan elämästä eikä kritisoinnilla ole mitään pohjaa. Joskus kritisoijat huomauttavat, että heidän kommenttinsa perustuvatkin vain julkaistuihin teksteihin. Ja mihin muuhun ne voisivatkaan perustua.

Oletan lähtökohtaisesti, ettei bloggaajat kirjoita elämästään kaikkea tai totuudenmukaisesti. Oletan myös, että kaikki ymmärtävät tämän.

Kuvittelen, että minusta saa blogini perusteella hyvin erilaisen kuvan kuin mitä todellisuudessa olen. Luulen, että minut vain blogini perusteella tuntevat pitävät Soopaa varsin tylynä ihmisenä. Kuvittelen kirjoittavani tärkeistä asioista, ainakin välillä. Ja kirjoittaessani kuvittelen olevani oikeassa. Kun joku sitten kommentoi tekstiäni, huomaan, että tekstini on helppo todentaa vääräksi koska olen oikeasti kirjoittanut jotain muuta kuin olen tarkoittanut.

Tällöin yritän korjata tekstiä, tarkentaa tarkoittamaani asiaa. Enkä loukkaantua siitä, että joku on tulkinnut tekstiäni eri tavalla kuin olen tarkoittanut. Sehän on kuitenkin vain kirjoittamaani tekstiä, jonka sisältö on eri kuin ajatukseni ja joka sitten vielä tulkitaan miten sattuu lukijan omien kokemusten ja kulloisenkin mielentilan pohjalta. Kimpaantuminen näin monimutkaisen tulkintaketjun tuottamien epätäsmällisyyksien perusteella on vähän, no, hölmöä.

Kun viestii niin epätäydellisellä tavalla kuin tekstillä, pitää muistaa Osmo A. Wiion ensimmäinen laki: viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta.

Kirjoittanut soopa 12:07 PM | Comments (2)

marraskuu 25, 2006

Kuolema

Juice Leskinen on kuollut terveyden petettyä.

Joku koripalloilija kuoli pari päivää sitten auto-onnettomuudessa.

Ensimmäistä kauhistellaan blogeissa ja muistellaan, kuin Juice oli niin kova äijä ja merkittävä tekijä Suomen kevyen musiikin skenessä. Siis viihteen yhdellä alueella. Viihteen, joka on osa kulttuuria.

Koripalloilija kuoli auto-onnettomuudessa ja satuin torstaina olemaan seurueessa, jossa oli koripallon harrastajia ja tieto levisi seurueeseen ennen kuin yksikään media oli sitä ehtinyt uutisoimaan. Sitä kauhisteltiin ja päiviteltiin, että ei ole todellista.

Mutta valitettavasti se on. Juice kuoli koska teknologia on vielä niin kehittymätöntä, että ruumiin mennessä epäkuntoon myös ajatuksia tuottava osa kehosta kuolee. Usein vieläpä lopullisesti eikä se enää tuota uusia ajatuksia. Koskaan. Muutama ihminen on pakastanut kehonsa tai päänsä myöhemmin sulatettavaksi ja heidän ajatuksia tuottavalla kehon osallaan on sentään mahdollisuus vielä joskus tuottaa ajatuksia. En usko, että Juice tai koripalloilija tuottaa yhtään ajatusta enää ikinä.

Se on harmi. Aivan samalla tavalla kuin on harmi kenen tahansa ajatuksia tuottavan koneen pysyvä tuhoutuminen.

Mutta se on vain meidän ihmisten vika, ettemme vielä ole kehittäneet tarpeeksi hyvää teknologiaa pelastamaan ajatuskoneitamme ruumiin heikkenemiseltä. Se ei ole jumalan vika, se ei ole luonnon vika eikä se ole vastaantulevan rekka-auton vika. Oli tie sitten kuinka jäässä ja ajoi kuka minkälaista nopeutta tahansa.

Mutta koska se on meidän vika, me voimme myös tehdä asialle jotain. Toivo lepää teknologiassa. Siinä, että kehitämme sitä eteenpäin niin, ettei meidän tarvitse luopua ajatuksia tuottavista yksilöistä. Ihmisistä, joista me pidämme.

Kirjoittanut soopa 05:14 PM | Comments (4)

marraskuu 17, 2006

Valkoinen kaupunki

Valkoinen kaupunki, siis se Irtiottoja -tv-sarjasta ideoitu elokuva, on ehkäpä turhin elokuva ikinä. Se kertoo tuosta tv-sarjasta tutun Veli-Matin, eli sen kolmen lapsen isän ja taksikuskin, sen marsun ovenkahvaan hakanneen tyypin tappajan tarinan. Turhaksi leffan tekee se, että ensimmäinen tunti näytetään sitä tarinaa mitä tv-sarjassakin aikoinaan. Saattoi olla jopa sama materiaali. Loppuosa katsellaan kun Veli-Matti syö vankilassa puuroa ja tekee rekisterikilpiä. Jos ei ole katsonut tv-sarjaa, en usko, että jaksaa mennä katsomaan leffaa. Jos taas on katsonut tv-sarjan, leffalipun hinta on vähän turhan kova katsellakseen yhden tyypin yksinäistä elämää vankilassa.

Mutta onhan siinä draaman kaikki kaaret, kuten Markus (Selin, leffan tuottaneen Solar Filmsin iso pomo) mainosti ja sanoi vielä, että "ei hauskaa elokuvailtaa" ja kehotti ottamaan toimiston automaatista lisää olutta/siideriä/lonkeroa. Ja onhan se Veli-Matin vaimo aikamoinen noita. On suorastaan pelottavaa, että semmoisia on varmasti oikeastikin. Ja onhan ne henkilöhahmot muutenkin väkeviä.

Samizdat konsernin Olli oli näköjään pitänyt elokuvasta.

Kirjoittanut soopa 10:30 AM | Comments (4)

Lehti siteeraa Lehteä

Ei tainnut olla ensimmäinen kerta, kun lehti, tässä tapauksessa Satanen, siteeraa Lehteä, tuota Samizdat konsernin huumorijulkaisua. Tämän päivän Satasessa sivun 8 ylälaidassa komeilee isolla:

Suomen poliisi harkitsee oman väkivaltavideon julkaisemista.
Huumorilehti Lehti ottaa kantaa Kontulan pahoinpitelykohuun

Kirjoittanut soopa 09:54 AM | Comments (0)

marraskuu 08, 2006

Autoilija oli varautunut

Soopan toimitus on ollut pitkällä ja hyvin ansaitulla lomalla mielisairaalan suljetulla osastolla sidottuna pakkopaitaan ja köytettynä sänkyyn.

Mutta eihän tuosta saa laskea leikkiä kun joku oikeasti on sellaisessa tilanteessa!

Joku on myös ruotsalainen ja niitä pilkataan ihan surutta.

Soopan toimitus päätti tehdä harvinaisen ja tähän vuodenaikaan nähden täysin yllättävän haastattelun. Haastattelun kohteeksi valittiin Håkan Suomalainen Karkkilasta, tuosta Suomen Namibiasta.

Håkan Suomalainen: Håkan Suomalainen puhelimessa.
Soopa: Huomenta, Soopan toimituksesta Soopa päivää. Olisiko teillä hetki aikaa pienelle haastattelulle?
HS: No mutta tottakai! Tämä on niin mukavaa vaihtelua päivittäiseen arkeen.

S: Lunta tuli viime viikolla päivässä jopa 30 senttiä, pääsikö se yllättämään?
HS: Ei päässyt. Olin edellisenä päivänä lukenut säätiedotukset lehdestä, katsonut iltauutiset jossa asiasta puhuttiin, aamu-tv:ssä näytettiin kuvaa lumisilta pääteiltä ja ikkunasta kun katsoi, oli piha valkoinen.

S: Miten olitte varautunut lumen tuloon? Oliko kesärenkaat vielä alla, hehheh?
HS: Ei ollut kesärenkaita enää. Olin edellisenä viikonloppuna vaihtanut Nokian Hakkapeliitat autoon ja kaivanut lumilapiot ja lumikolan esille. Auton takaluukkuun olin lisännyt viitisen litraa hiekkaa yllättäviä tarpeita varten ja lisännyt pissapoikaan tuulilasinpesunestettä. Kun tässä on 31 talvea autoillut Suomessa, niin ei talven tulo ole kovin yllättävää. Joka vuosi se on tullut.

S: Kyllä kyllä. Kai lumi sentään hiukan haittasi matkantekoa?
HS: No eipä juuri. Tein aamulla puoli tuntia lumitöitä kotipihassa. Se on niin mukavaa. Näkee työnsä tuloksen heti ja päivä lähtee hyvin käyntiin kun veri kiertää elimistössä. Pistin nelivedon päälle heti kun peruuttelin pihalle tallista eikä auraamattomat pikkutiet olleet mikään ongelma.

S: No kai pääteillä sentään oli hiukan ruuhkaa joka harmitti?
HS: Ainahan aamuisin on muitakin autoja liikenteessä mutta ei täällä Suomessa tiedetä ruuhkista yhtään mitään. Kuuntelin matkalla kielikurssia niin mikäs siinä oli lämpimässä autossa istuskellessa.

S: Eli kaikki meni niin hellantettas mukavasti että?
HS: Kyllä vain!

S: Just joo, niin varmaan. Ei tässä muuta, kiitti moi.
HS: Kiitos ja hyvää talvipäivän jatkoa!

Hei päätoimittajaaaaaa! Tämä Håkan jonka numeron sä annoit oli joku intopinkeä talvifani joka suurinpiirtein maksaa naapureille jotta saa tehdä niidenkin lumityöt. Ei tästä saa mitään talvi yllätti autoilijat -haastattelua valehtelemallakaan. Saat kyllä ihan itse kirjoittaa juttus siihen talvi on Al Qaidan terroristijuoni ja sen pitää kulkea läpivalaisun kautta ennen saapumista maahan -artikkelisarjaan.

Kirjoittanut soopa 12:20 PM | Comments (0)

marraskuu 03, 2006

Elintenluovuttamisesta oletusarvo

Kanadassa suunnitellaan lakimuutosta, jossa kuolleen elimiä käytettäisiin hyödyksi ellei hän erityisesti ole kieltänyt sitä etukäteen. Olen itsekin tästä muistaakseni kirjoittanut.

Elintenluovuttamiseseta olisi tietenkin mahdollista kieltäytyä etukäteen samaan tyyliin kuin nyt elintenluovuttaminen sallitaan. On suunnatonta haaskausta antaa tuhansien käyttökelpoisten elinten tuhoutua kun niillä voitaisiin oleellisesti parantaa monien ihmisten elämää.

Eihän ne kuolleet niitä kuitenkaan tarvitse eikä kuolleet ole oikeustoimikelpoisia.

Kirjoittanut soopa 01:10 PM | Comments (2)
Powered by
2.661 [Valid RSS]