Soopa

Maailmaa

Laajensin taas ymmärrystäni maailman monimuotoisuudesta viettämällä viikon New Yorkissa. Siellä tosin lampsii nykyään enemmän porukkaa kuin Lontoossa, joten kovin omaperäinen matkakohde ei ollut. Varsinkaan, kun vietimme viikon kävellen vain ja ainoastaan Manhattanin eteläisen puoliskon katuja. Ei ekskursioita Brooklyniin tai Bronxiin, ei edes Harlemiin (joka nykyään on kuulemma ihan kunnollinen kaupunginosa).

Amerikkalaiset, tai ainakin New Yorkilaiset olivat ystävällisiä. Aivan kuten Tokiossa marraskuussa, täälläkään eivät ihmiset kävelleet päin toisiaan kuten Suomessa. New Yorkilaiset myös selvästi odottivat aina jonkinlaista verbaalista tervehdystä tai reagointia liikkeissä, muuten tulijaa katseltiin kuin potentiaalista ryöstäjää. Kun vaan jaksaa höpöttää telkkarista tuttuja turhanpäiväisiä repliikkejä ja kuuntelee paikallisten small talkia, on kuin paikallinen konsanaan. Ja miksei olisi, sillä Lonely Planetin oppaan mukaan 51% New Yorkilaisista puhuu muuta kuin englantia äidinkielenään. Onnistuimme myös olemaan luotettavan näköisiä, sillä meiltä kysyttiin neuvoa yli puolen tusinaa kertaa.

New Yorkin metro on sekava. Ei sen takia, että linjoja olisi paljon vaan sen takia, että opasteet ovat yksinkertaisen huonoja. Tokiossa kaupungissa kulkevia metro- ja junalinjoja oli noin kaksinkertainen määrä, opasteet suurimmaksi osaksi kirjainmerkkejä enkä matkustanut siellä harhaan kertaakaan kahdessa viikossa. New Yorkissa matkustimme väärällä junalla ainakin kahdesti (express-local). Suurin osa reitin kyselijöistä olikin metromatkustajia, jotka kyselivät menikö kyseinen metro johonkin tai mikä on viimeinen asema.

Eikä New Yorkissa ollut kovinkaan paljon ihmisiä. Tietysti Helsinkiin verrattuna ruuhkaa oli silloin tällöin, mutta oikeaan suurkaupunkiin, Tokioon, verrattuna NY oli rauhaisa. Ainoastaan Times Squarella oli tungosta, erityisesti Pyhän Patrickin päivänä.

Mutta Tokioon verrattuna Nykissä oli helppoa. On mukavaa, kun ihmisten kanssa pystyy juttelemaan, ainakin silloin, kun eivät väännä englantia espanjan (tai toisaalta suomen) murteellaan. Kaikkia kylttejä ja tarjouksia pystyy lukemaan (ainakin muualla kuin Chinatownissa) ja kaikki tuntuu muutenkin niin tutulta. Ruotsikin tarjoaa enemmän yllätyksiä kuin New York, sillä kaupat, ravintolat ja tuotteet ovat tuttuja, jos on seurannut amerikkalaisia sarjoja. Vähän kuin menisi käymään lapsuudenpaikkakunnallaan, johon on viimeisten kymmenen vuoden aikana rakennettu paljon uusia taloja. Jokaisen kiven sijaintia ei ehkä tiedä, mutta polun varrella olevat kaupat ovat tuttuja.

[Kirjoitin Kainalopallokorneriin jutun New Yorkista ja amerikkalaisesta jalkapallosta.]

Juhlaa Kampissa

Piti käydä ihmettelemässä edellisessä merkinnässäni mainitsemaani tolkuttoman hyvää tuuria uudestaan Kampin keskuksessa.

Kauppaa vauhdittamaan käytäville oli ripustettu runsaasti Sonyn isoja lcd-telkkareita, joissa pyöri mainoksia. Sonyn edustaja ainakin oli tehnyt hyvän tilin, sillä monitoreita oli niin tiuhaan, kuin vain jotenkin kehtaa ripustaa.

Keskellä oleva valoaula leikkaa halki viisikerroksisen keskittymän. Siinä sitten voi ihmetellä, miksi rullaportaat on keksitty ja miksi ne ovat niin suosittuja. Onneksi on, koska näin säästetään maa-alaa, jota ei tule lisää Helsingin keskustaan. Ylöspäin on vielä tilaa mennä. Tosin ei sinne pääse, koska ihmiset vastustavat korkeita taloja. Ehkä minunkin pitäisi, jotta niukkuus asunnoista säilyy.

Pihalla pakkasessa yleisöä yritti pitää liikkeessä jokin soitinyhtye. Järjestyshenkilöitä oli melkein enemmän kuin yleisöä eikä encorea jääty liiemmin huutelemaan, kun bändi lopetti. En tosin jäänyt seuraamaan tilannetta.

Bussiaseman aukiolovaatimukset ja ostoskeskuksen vastaavat ovat hiukan ristiriidassa joka aiheuttanee vartijoille jatkuvaa vaivaa, kun asiakkaita pitää poistaa liikekerroksista liikkeiden sulkeutuessa. Busseille pitää kuitenkin päästä yömyöhään ja varmaan vekkuleimmat keksivät lähteä ylempiin kerroksiin etsimään omaa rauhaa. Ja oli siellä se keilaravintola ja ilmeisesti jokin yökerhokin noin kolmannessa ja neljännessä kerroksessa. Ei heti selvinnyt, mistä asiakkaat sinne ja sieltä pois löytävät iltaisin.

Kamppi

Kävin Kampin ostoskeskuksessa, joksi sitä nyt voi nimittää, kun kaikki osat on avattu. Ennen se oli lähinnä bussilaitureiden viereen pystytetty kioski.

Hämmästyin suuruudesta ja liikkeiden paljoudesta. Ihan oikea ostoskeskus. Mitään en ostanut, mutta muut ostivat. Suurimmat jonot olivat Jack & Jonesilla, jossa oli myös dj soittamassa ihan oikeita vinyyleitä, muttei liian äänekkäästi. Myös joku lelukauppa oli täynnä jonottavia aikuisia, kun myivät Legoja puoleen hintaan. Olen joskus kuullut, ettei Legoja myydä koskaan alennuksella. Ilmeinen urbaanilegenda siis.

Noin neljännessä kerroksessa sijainnut keilarata yllätti. Sen luulisi vetävän ihmisiä. Vaatekauppoja oli paljon, niin urheiluvaatekauppaa kuin hienompaa design-vaatekauppaakin. Toivon menestystä erityisesti yksityisyrittäjille, jotka ovat ottaneet henkilökohtaista lainaa liiketilan sisustamiseen. Toivottavasti eivät potki niitä puolen vuoden päästä pois, kuten alakerran pieniä ruokapaikkoja isojen pikaruokaravintoloiden tieltä.

Edustavassa, jopa hienossa kaupustelukeskuksessa kävellessä tulee mieleen, että minulla ei ainakaan ole juuri mitään tekemistä oman hyvän elintasoni kanssa. Jos olisin jotenkin täysin käsittämättömällä tavalla kämmännyt oman elämäni, se saattaisi ehkä olla huonompaa kuin suurimman osan samana vuonna maailmassa syntyneistä.

Jos olisin syntynyt Kiinassa tai Intiassa tekisin töitä maatilalla tai likaisessa tehtaassa. Afrikassa, lähi-Idässä tai väli-Amerikassa näkisin nälkää, sotisin (olisin kuollut), sairastaisin tai asiat olisivat muuten vain huonosti. Uskomattoman hyvällä tuurilla olisin syntynyt johonkin järjelliseen länsimaahan (tai Japaniin) ja asiat olisi edes etäisesti yhtä hyvin kuin nyt. Luulen, ettei 95% Aasian, Afrikan tai Etelä-Amerikan samana vuonna syntyneistä pääse koskaan (1) samaan elintasoon, kuin missä minä olen elänyt käytännössä koko elämäni. Ja vanhempani ovat karkeasti arvioiden ansainneet aina alle suomalaisten mediaanipalkan.

Epäilen myös, että hyvin harva suomalainen pari-kolmekymppinen on tehnyt oman hyvinvointinsa eteen niin paljon töitä, että voi sanoa, että ei ole ollut todella suuri lottovoitto syntyä Suomeen(2).

Minä ainakin voitin vähintään 6+1 oikein jo 70-luvulla.

(1) singulariteetti- ja nanotehdasvaraus
(2) koskee tietysti vain Suomessa syntyneitä suomalaisia