Soopa

Numeerisuus

Keskustelin joitain päiviä sitten lintuinfluenssasta ja sen aiheuttamasta potentiaalisesta pandemiasta. Keskustelukumppani esinumeerisen kommentin, koska sanoessani, että paras vastalääke on luultavasti hyvä kunto (on tämä sitten totta tai ei), hän kommentoi, että on siihen kuollut nuoria ja hyväkuntoisia ihmisiäkin.

Kyllä.

No onneksi olin lukenut netissä esinumeeristen ja numeeristen ihmisten eroista ja olin miettinyt tällaista tapausta tilannetta ennakkoon.

Vastasin, että sillä ei ole mitään väliä, koska emme tiedä altistumisesta mitään. Todellinen hyvän kunnon tuoma vastustuskyky mitataan, jos otetaan tarkastelueräksi vaikkapa tuhannen hengen ryhmiä, jotka altistuvat influenssalle yhtä paljon ja sitten tarkastellaan, kuinka suuri kuolleisuus missäkin ryhmässä on. Jos kuolleisuus on vaikkapa hyväkuntoisten nuorten ryhmässä 40% ja vanhusten ryhmässä 70%, on varsin selvää, että hyväkuntoisuudesta ja nuoruudesta on hirvittävän suuri etu selviytymisen kannalta.

Keskustelukumppani meni jokseenkin hiljaiseksi ja näytti siltä, että hän ainakin jollain tasolla ymmärsi mistä on kyse.

Hän kuitenkin vielä otti puheeksi jonkin perheen jossain Turkissa, jonka jäseniä oli kuollut. No, median tehtävähän on tuoda kärsimykselle kasvot, vaikka yksittäistapauksilla ei olekaan yhtään mitään väliä suuren kuvan kannalta.

Kanaa voi syödä juuri niin kauan kuin sitä saa kaupoista. Yksikään markkinatalouden ehdoilla toimiva yritys ei voi ottaa sitä riskiä, että se tahallaan toisi kuluttajien saataville vaarallisia tuotteita. Varsinkaan tässä tapauksessa, kun moisesta tempusta seuraisi varmasti syytteitä vähintään kuolemantuottamuksesta.

Olkaa varuillanne esinumeeristen ihmisten seurassa! (Vaikka itsekin ehkä joskus käyttäydyn sillä tavalla, niin toivottavasti minua valistetaan siitä tomppelimaisuudesta.)

(Tätä kirjoittaessa tiedossani ei ole, että Suomesta olisi löydetty yhtään lintuinfluenssatapausta.)

Kielien määrä

Panu puhuu kielistä ja perustelee, miksi ruotsi tekee suomen täysin tarpeettomaksi. Niin tietysti tekeekin, siinä Panu on aivan oikeassa.

Mutta jos viedän ajatusta hieman pidemmälle, niin samalla tavalla maailman kielistä on turhia lähes kaikki. Olen joskus aiemminkin sanonut, että maailman kielistä voisi lopettaa kaikki paitsi yhden. Jos tuossa yhdessä valitussa kielessä ei ole riittävästi sanoja, niin keksitään niitä siihen lisää. Niinhän muutenkin tehdään ainakin monen aktiivisessa käytössä olevan kielen kohdalla.

Kielien vähentämisestä olisi nopeasti pohdittuna vähintään samanlaiset hyödyt kuin Euroopassa oli siirryttäessa kansallisista valuutoista euroon. Turha rahojen vaihtaminen vähentyi, hintojen läpinäkyvyys parantui, valuuttakeinottelumahdollisuudet pienenivät ja matkustus helpottui.

Kielten vähentäminen yhteen on tietysti huomattavasti hankalampaa ja jotkut aina perustelisivat, miksi heidän täytyy säilyttää oma kielensä. Jotain kulttuurista perintöroskaa ja ilmaisuvoimasta vaapottamista, mutta hiiteen sellaiset kohkaajat.

Vähennettäisiin vieraan pelkoa, kun kaikki tulisivat toimeen samalla kielellä. Ei tarvitsisi kompuroida himmeän öljylampun valossa kun yhteinen kieli toisi tasaisen sähkövalon kaikille.

Suomessa oli joskus virallisena kielenä ruotsi, jota sen aikaiset Suomalaiset maalaiset osasivat huonosti. Asioiminen viranomaisten kanssa oli hankalaa, kun yhteistä kieltä ei ollut. Ruotsia puhuvat pönöttivät ja kokivat olevansa parempia ihmisiä, kun puhuivat ylvästä ruotsia eivätkä agraarista suomea. Nykyään tilanne on hiukan sama. Englannilla pönötetään Internetissä ja CNN:ää katsottaessa ihmetellään, mitä Afrikan tai Aasian ihmiset oikein puhuvat, kun hädissään kovasti kailottavat. Sitten ollaan niin olevinaan, kun ymmärretään englantia tai suomea ja kävellään jääkaapille syömään hyvinvointibakteerilla terästettyä lakkajugurttia.

Onhan tämän one language unite us -suunnitelman edessä tietysti ongelmia ja maailmassa on tärkeämpiäkin asioita, joita pitää hoitaa. Mutta jos kieliasioita pohditaan, niin useamman kuin yhden kielen tarkoituksenmukainen ylläpitäminen on täysin turhaa.

Valintoja ja kieltäytymisiä

Hiukan hitaasti huomasin, että pitäisi kai olla jotenkin ylpeä minulle juuri tarjotusta päätoimittajuudesta lehdessä, josta olisi maksettu ihan oikeata rahaa. Ei varmaankaan näiden juttujen perusteella, mitä tänne olen kirjoitellut.

Kieltäydyin kuitenkin kunniasta kun koin, etten ole moiseen pestiin vielä ihan valmis. Siis läheskään. Tottakai välillä pitää hypätä tuntemattomuuteen ja astua pimeään, mutta näkisi edes sen hyppy- tai astinlaudan, mistä astuu. Katsotaan sitten uudestaan.

Välillä tuntuu, että erinäisten yhdistysten ja jopa yhtiöiden hallituspaikkoja on tarjolla varsin reilusti. Oikeiden sitoumusten ja tehtävien valintakaan ei ole tuottanut vaikeuksia sen jälkeen kun sisäistin, mitä haluan edistää ja mikä todella on tärkeää.

Matkustusajoista, töihin ja takaisin

On hassua, kuinka ihmiset erityisesti työmatkojen matkustusajoista puhuessaan puhuvat kovin osatotuuksia. Eräällä foorumilla puhutaan parhaillaan työmatkasta Hyvinkäältä Helsinkiin. Matka-aika on normaalisti r-junalla 45 minuuttia (h-junalla 49 min) asemalta asemalle. Tätä sitten mainostetaan, että eihän se ole kovin pitkä aika. Mitä se ei olekaan ja matka-ajan pystyy käyttämään ainakin jossain määrin hyödyksi esim. lukemalla tai nukkumalla (jotkut tosin nukkuvat mieluummin omassa sängyssään tai työpäivän jälkeen viettävät saman ajan vaikkapa lasten kanssa).

Koko työmatkan kestoon pitää kuitenkin laskea siirtyminen kotiovelta asemalle, junan odottelu ja siirtyminen toisessa päässä asemalta työpaikalle työpisteen ääreen. Eli kuinka kauan ennen työajan alkua pitää oman asunnon ovesta astua ulos.

Jos asuu seitsemännessä kerroksessa, menee hissiin tai rappusten kävelyyn enemmän aikaa kuin jos asuu ensimmäisessä kerroksessa. Tai lumisateen sattuessa auton harjaamiseen lumesta verrattuna jokseenkin kelistä riippumattomaan kävelyaikaan.

Nämä laskemalla saadaan (työ)matkalle optimiaika mahdollisella säävarauksella.

Yhtälöstä tosin puuttuu vuorotiheydet. Jos esimerkin juna kulkee kahdesti tunnissa, vaatii odotusajan minimointi huomattaa lähtöajan tarkkailua. Kun lähtöaikaa pitää tarkkailla, pitää tekemiset kotona aikatauluttaa ja kelloa tarkkailla. Tekemisten aikatauluttaminen saattaa johtaa tehottomuuteen tai tehtävien väliin jättämiseen, jos esim. aamutoimet eivät ole liukuhihnatasoisesti kellotettu. Odotusajan minimointi saattaa johtaa myöhästymiseen junasta/bussista tms. jolloin kuvaan astuu vuoroväli. Lyhyt vuoroväli pelastaa pakkasesta nopeammin.

Matkustusajan lisäksi pitäisikin aina puhua vuoroväleistä, kun keskustellaan jonkin paikan yhteyksistä. Olisin luultavasti jopa valmis valitsemaan pidemmän matkustusajan ja lyhyemmän vuorovälin kuin toisinpäin.

Työmatkan vaihtoehtoiset matkustustavat lisäävät matkan keston ennustettavuuden varmuutta. Helsingin kantakaupungissa asuva voi käyttää työmatkaansa montaa eri välinettä. Metro kulkee hyvin luotettavasti, joten sen varaan voi laskea lähes aina. Ratapihan ollessa tukossa lumituiskun takia, voi kulkea ratikalla. Jos raitiovaunu on pudonnut kiskoilta, voi mennä bussilla. Jos bussitkin on lakossa, voi käyttää toista raitiovaunulinjaa. Jos mikään ei kulje, ei kenelläkään muullakaan julkista liikennettä käyttävällä ole vaihtoehtoja joten täytyy kävellä, mennä pyörällä, suksilla tai jäädä kotiin.

Esimerkkitapauksen Hyvinkää-Helsinki -junayhteys on ainut järkevä julkinen yhteys ko. paikkakuntien välillä. Jos ajolanka on pois paikoiltaan, lunta tuiskuttaa tai vr on lakossa, ei vaihtoehtoja ole.

Arvelisin, että kovin harva on laskenut vuosittaisiin työmatkoihinsa nämä riskit mukaan. Saatikka, että olisi laskenut niille jotain arvoa. Vapaa-ajalla kun on kuitenkin arvoa. Se ei ole mittaamattoman arvokasta. Moni olisi varmaankin valmis vaihtamaan yhden vapaa-ajan tunnin vaikkapa 100 euron seteliin, joku ehkäpä kymmenen euron. Vapaa-ajan lisäksi pitäisi laskea hinta myös lähtöajan vapaavalintaisuudelle. Tiukka aikataulujen seuraaminen lisää stressiä, ainakin jossain määrin. Luonnollisesti vuosikymmeniä matkustaneet ovat oppineet aikataulut niin hyvin, ettei se enää aiheuta heille mitään ongelmia. Mutta miksi jonkin niin yksinkertaisen asian kuin siirtymisen paikasta toiseen pitäisi ylipäätään vaatia vuosikausien oppimista? Ei sen pitäisi, sen pitäisi olla aivan yksinkertaista ensikertalaisellekin. Kaikki matkustamiseen käytetty aika on kuitenkin jossain määrin tehotonta ja kallista.

Kuvia

Kuten jokainen kunnon digikansalainen nykyään, julkaisin netissä kuvia kun kävin maailmalla matkailemassa. Mutta pistin niitä myös lehteen (sivut 10-13 tjsp. siinä alkupäässä, vilkaiskaa ärrällä). Ja kisakuvia nähtävillä myös. Tosin vasta kovin vähän, jos vertaa helmikuun n. 8000 kuvaan.