Soopa

Vaaleista

Lentävä juusto linkittää Osmo Soininvaaran analyysiin toisen kierroksen presidenttiehdokkaista, Halosesta ja Niinistöstä. Mielenkiintoista, yhteenvetona:

Tenttien perusteella Halonen vastasi käyttäen kauniimpia sanoja, Niinistö oli analyyttisempi ja selvästi rehellisempi. Jos haluaa kuulla kauniita iltasatuja, voi varauksessa valita Halosen. Hän käyttää vihreiden kannalta poliittisesti korrekteja ilmaisuja. Tämäkin on kyllä tärkeätä, koska semantiikalla luodaan tunnetiloja.

Lihavointi minun.

Äänestyspaikkojen sulkeutumiseen vielä monta tuntia. Ennakkoäänten veikkaan menevän Haloselle 51,4-48,6. Siitä sitten lähdetään katsomaan, riittääkö etumatka.

Vuosi oikein

Siinä minä olin, 23 päivää vuoden vaihtumisen jälkeen istumassa jakkaralla.

Jakkara oli melko tavallinen, puinen ja lakattu. Varmaan jonkun suuren kansallisen suunnittelijan muotoilema. Mutta tämä ei ole tarina jakkaranmuotoilijasta. Eikä jakkarasta. Jakkara vain sattui olemaan allani, kun pohdin kulunutta vuotta.

Siinä istuin, pohtimassa kuinka olin selvinnyt lähes kokonaan vuoden ensimmäisestä kuukaudesta tekemällä vain kerran kirjoitusvirheen vuosiluvun kohdalla. Olin ylpeä itsestäni, tämä oli selvästi lyhyen historiani paras tulos. Olin kirjoittanut vuosiluvun jo kymmeniä, kenties satoja kertoja ja vain kerran oli viimeiseksi numeroksi piirtynyt viitonen. Aiempina vuosina olin kirjoittanut vuosiluvun lukuisia, joskus ehkä kymmenenkin kertaa väärin.

Tästä olisi hyvä lähteä kohti seuraavaa tammikuuta. Tähtäämään siihen nollaan. Virheettömään suoritukseen, harvalukuiseen joukkoon, vuosiluvunkirjoittajien aateliin.

Siinä minä olin, jakkaralla.

Odotuksen päättyminen

Siinä minä olin, istumassa kotona, [keksi tähän joku hyvä juttu] ja ryhtymässä (1) haastattelemaan itseäni Soopan päätoimittajan ominaisuudessa kun avasin sähköpostin. Tai lähinnä yritin avata, sillä kirjeiden avaamiseen käyttämääni veistä ei tahtonut löytyä mistään. Harhailin ympäri asuntoa mutta lopulta olin pakotettu avaamaan kirjeen ilman apuvälineitä ja painoin etusormella hiiren painiketta. Kuinka barbaarista.

Vihdoinkin! Vihdoinkin! VIHDOINKIN!

Pyyntöihini oli vastattu. Olin edellisellä viikolla pyytänyt numerotiedustelusta erästä puhelinnumeroa, mutta tämä ei ollut vastaus siihen. Siihen olin saanut vastauksen heti puhelimessa ja numeropalvelun asiakaspalveluhenkilö oli yhdistänyt puheluni suoraan vastaanottajalle. Pidin sitä keissiä jo selvitettynä tapauksena elämäni kelta-musta-punaisessa historiassa ja olin ihan viileä sen suhteen. Tämä oli jotain muuta.

(2) Bloggaajana olin saanut kutsun listata viisi omituisuuttani.

Vain viisi! Huudahdin ja ryhdyin välittömästi haastattelemaan itseltäni, mistä elämänalueistani nuo viisi valitsisin. Ottaisinko yhdeltä alueelta useamman vai monelta alueelta omituisimman? Millä perusteilla valitsisin piirteet? Ja pitäisikö nyt valita suuren yleisön perusteella omituisin vai omasta mielestäni kummallisin?

Olin pudonnut kysymysmereen eikä sieltä näyttänyt olevan poispääsyä. Kirjeveitsi oli edelleen kadoksissa juuri kun olisin tarvinnut jotain konkreettista keinoa lopettaa päässäni soljuva kysymystulva.

Kurotin käteni päivittäiselle pekonivoileiv. omapaistokarjalalanpiirakalle, jotta saisin selkeytettyä ajatteluani. Ehkä voisin pohtia tapaani katsoa liikennevaloa ylittäessäni risteystä tai miettiä, onko mielekästä hykerrellä itsekseen, aina kun meteoriitin nostattama pölypilvi peittää auringon sadoiksi vuosiksi.

Toisaalta, olen hyvin tavallinen 210 senttinen kääpiö. Henkisesti seniili vanhus, fyysisesti mutapainia harrastava telemarketoija. Keski-ikäinen omnipotenssivaurioinen jumala. Ei näistä löydy aineksia omituisuuksiin.

Osaan kyllä kävellä kahdella raajalla, toisin kuin suurin osa planeetan raajoja omaavista eliöistä. Osaan myös lukea ja kirjoittaa, toisin kuin suurin osa planeettamme kahdella raajalla kävelevistä eliöistä. Osaan myös suomea, toisin kuin suurin osa planeetallamme olevista luku- ja kirjoitustaitoisista eliöistä. Osaan myös. Äh.

Omenakaurapaistos?

Keskiviikko?

Samea?

Uusimaa?

3. Kyllästyn
4. En osaa laskea.

Vaalit

Kävin äänestämässä, mutta sillä ei ollut (taaskaan) mitään merkitystä. Mutta saanhan sentään käyttää kansalaisoikeuttani uudestaan ja saan näin enemmän vastinetta rahoilleni.

Ennen ensimmäistä kierrosta Halosen 3. rykmentin mediapataljoonasta kerrottiin, että kannattaa äänestää Halosta, jotta säästytään toisen äänestyskierroksen kustannuksilta. Minya taas ottaa puheeksi lisääntyvät eläkemaksut, jos Halonen passitetaan eläkkeelle. Tähänhän on tietysti vain yksi ratkaisu, julistetaan Halonen presidentiksi, kunnes terveys pettää. Ja kun vaalilakeja rustataan, niin muokataan eduskunta- ja kunnallisvaaleja samaan suuntaan. Vain kuolleiden (tai riittävän sairaiden) tilalle valitaan uusia henkilöitä. Säästetään rahaa.

Älkää viitsikö itkettää.

En ole aivan vakuuttunut, kannattaisiko minun kehottaa lukijoitani olemaan äänestämättä toisella kierroksella. Jos lukijani jättävät äänestämättä, oman ääneni painoarvo kasvaa, mikä on tietysti hyvä. Jos lukijani kuitenkin äänestävät samoin kuin minä, heitä kannattaisi kehottaa äänestämään.

Onneksi kyseessä on kuitenkin jokapäiväisen elämän kannalta turhimmat vaalit. Presidentillä ei ole valtaa (toisin kuin esim. kunnallispoliitikoilla, jotka päättävät mm. mitkä koulut tms. lakkautetaan) kotimaassa eikä pikkumaan presidentin puheilla ole merkitystä isoilla areenoilla. Pääministeri johtaa kuitenkin EU-ulkopolitiikkaa, joka on Suomen tärkein ulkomaankontakti.

Toisaalta taas presidenttiys tarjoaa sopivaa reality-viihdettä kansalle. Uusi presidentti kuuden vuoden välein tarjoaisi sitä paljon enemmän kuin joka 12. vuosi vaihdettu päämies. Ehkä presidentin valtakausi pitäisi lyhentään neljään vuoteen.

Joka tapauksessa näissä vaaleissa ei suinkaan valita parasta ehdokasta. Valituksi tulee se ehdokas, jonka kampanjakoneisto on valinnut kivoimmat vaaliteemat ja jonka eteen puolue on valmis tekemään eniten työtä. Eli se, kumman hurmaamat ihmiset onnistuvat parhaiten manipuloimaan kansaa.

Presidenttiehdokkaan mielipiteilläkään ei ole niin väliä, sillä vaalikoneissa eri ehdokkaiden mielipiteet osuivat omieni kanssa yksiin 58-63 prosentin välillä. Siis kaikkien kahdeksan ehdokkaan. Luonnollisesti ehdokkaat pelkäävät kirjata tarkkoja vastauksia kaipaavaan vaalikoneeseen mitään poikkeuksellista, koska

Onhan se tietysti presidenin puolueelle (pitää palauttaa puoluekirja, jep jep) hienoa, että presidentti on heidän leiristä. Ja tulee siitä varmaan hyvät kiksit, kun on ollut mukana vaalikampanjassa, jossa omasta ehdokkaasta tuli sitten presidentti. Siksi ne varmaan tohinaan niin paljon panostavatkin.

Yleistämistä

Joskus uutisten liiallinen yleistäminen menee no, liiallisuuksiin. Kuten tänään uutinen, jossa luki suunnilleen seuraavasti:

Naista ja miestä puukotettiin. Asunnossa oli kaksi naista ja miestä, tuli riitaa. Poliisi otti kiinni naisen ja miehen.

Onpa informatiivista.

Mutta on kuitenkin tiedotettu. Sehän on tärkeää.

Webbi-hölmöilyä

Tieteen Kuvalehti hölmöilee netissä. HS:n Kvarkeista galakseihin -blogi linkkaa Tieteen Kuvalehden saitilla olevaan pikkujuttuun, jossa selitetään, mikä kvanttihyppy on. Hienoahan se on, että linkitetään. Mutta kun Tieteen Kuvalehden linkin avaa, tahtoo selain tulostaa ko. sivun printteriin.

Mitä helv? Miksi?

Tietääkö Tieteen Kuvalehti, että heidän tietonsa on niin katoavaa kansanperinnettä, että se pitää paperille siirtää kysymättä käyttäjältä? Onko Tieteen Kuvalehti keksinyt mullistavan tavan ulkoistaa tulostuskustannukset nettiselaajalle? Vai onko ko. lehti vaihtanut lehden toimitustapaa kokonaisuudessa, eikä lehteä enää perinteisesti paineta painossa vaan printataan lukijan kotana?

Noin typerästä tempusta sietäisi siitä vastuussa olevalle henkilölle annettavan seuraavaksi viideksi vuodeksi käyttöön vain IE 3.0:n, 12 tuuman vihermusta-monitorin ja 14,4 kbps:n nettiyhteyden.

Printtauskäsky on sinänsä varsin yksinkertainen pätkä javascriptiä, sivun body-elementissä on vain window.print(); -käsky, joka suoritetaan sivua ladattaessa.

Ei näin, ei todellakaan näin. Kymmenen raipaniskua Tieteen Kuvalehdelle.

Hölmöilyä

Maailmalla on hölmöilty, kuten aina. Sediskin kiinnitti huomiota siihen, kuinka nyt on oikein saatu todennettua, että nappikuulokkeet ovat kuulolle tuhoisia. Eikä ihme. Ostin vuosi sitten mp3-soittimen, jota sitten yritin käyttää työmatkoilla. Eihän siitä mitään tullut. Taustamelun vaihtelut ovat työmatkallani niin suuria, että voluumisäädintä joutuu 23 minuutin työmatkalla käyttämään hyvinkin toistakymmentä kertaa. Se ei ole enää nautittavaa. Kun taustamelua ei ollut, soitin oli liian kovalla, kun bussi/metro/ratikka/rekka jyristi ohi, soittimesta ei kuulunut mitään. Niinpä lopetin soittimen käyttämisen työmatkoilla.

Ehkä nappikuulokkeisiin tai kannettaviin soittimiin tulee tulevaisuudessa kuulonhuoltovero. Siitä luultavasti nousi suunnaton poru, mutta sehän vain kohdistaisi kustannuksen aiheuttajalle.

Toisaalla taas jaksetaan edelleen puhista Karjalan palauttamisesta. Jopa presidenttiehdokas Arto Lahti on ottanut palauttamiseen kantaa ja onnistuu samassa kappaleessa esittämään seuraavat kaksi lausetta: "Torjun jyrkästi ajatuksen, että palautus lisäisi verorasitusta Suomessa." ja "Rakennusvaihe työllistää noin 500 000 miestyövuotta ja vakituisia työpaikkoja syntyy lähes 200 000." Olisi mielenkiintoista tietää, mistä rakennusvaiheen kustannukset katetaan, jos se ei aiheuta verorasitusta mutta työpaikkoja tulee silti lisää. Lahti olettaakin, että kaikki investoinnit hoidetaan EU-tuella ja investoinneilla ympäri maailman.

Luulin tätä ennen, että Lahti olisi järjen mies.

No, kukin saa kirjoitella mitä lystää mutta tuntuu siltä, että osallistuessaan Karjala-keskusteluun, kirjoittajalla ei ole kuin hävittävää. Siksi tämänkin tekstin julkaisu on vähintäänkin arveluttavaa.

Päivän Metro-lehti (s. 8) taas kertoo HIV-positiivisen purreen poliisia. Mielenkiintoiseksi uutisen tekee se, että siinä puolustellaan heti, ettei poliisi käyttänyt liiallista voimaa. Etukäteen puolustellaan poliisin toimia, vaikkei kukaan edes ole epäillyt niitä.

Näyttää siltä, että poliisi on median mukaan jo peruslähtökohdiltaan liian herkkä voimankäyttöön, kun asiakas oli turvautunut poikkeukselliseen väkivaltaan. Poliisin voimankäytön käsittely mediassa on toki tarpeen, mutta ei tule unohtaa sitä tosiseikkaa, että poliisi joutuu tekemisiin juuri niiden hörhöjen kanssa, jotka tappavat kirveellä sivullisia metrossa, ammuskelevat kerrostalon parvekkeelta hiekkalaatikolle tai käyvät vesuri kädessä päälle. Näiden mielenterveydeltään raiteiltaan menneiden henkilöiden käsittely ei ole helppoa, varsinkaan kun oma ja muiden turvallisuus pitäisi taata nopeissa tilanteissa.

Toisaalla samaisessa lehdessä itketään, kuinka metrojen porttirahastus on vaikeaa toteuttaa. Maksaa paljon rahaa ja silti porttirahastusta käyttävässä Tukholmassa on yhtä paljon pummilla matkustavia kuin Helsingissä. No voi voi.

Ja sitten taas jotain aivan käsittämätöntä ja niin 1900-lukulaisuutta. Sivulla 11 uutisoidaan, kuinka Kontulassa on perustettu lähiradio. Ohjelmaa on peräti yksi (1) tunti joka toinen viikko. Ihmeelliseksi asian tekee ilmeisesti se, että ohjelma on kuultavissa radioaaltojen kautta. Missä on uutiset podcastingeistä, jotka ilmestyvät paljon useammin ja jotka on tehty ihan 2000-luvun tunnelmissa? Jos julkaisee uutisia paperilla, niin tarkoittaako se myös sitä, että pitää tyhmäillä ja pitää kirjoittaa muistakin vanhan teknologian asioista uutisina? Eikö uutisoijan pidä seurata aikaansa vai onko kyseinen, lähestulkoon luddiittimainen toiminta pakollista, vai tekeekö ne sen ihan huvikseen?