free hit counter Soopa: joulukuu 2005 arkistot

joulukuu 22, 2005

Kiir

Vuod. lyh. päiv. Ei ehd. kirj.

Kirjoittanut soopa 06:06 PM | Comments (0)

joulukuu 19, 2005

Ruumissäkkeilyä

Ruumissäkkien yhteinen kokoontuminen oli ja meni. Olin tottakai tuttuun tapaan ympäristöystävällinen ja siirryin paikalle kävellen. Matkallani väistelin liikkuvia autoja, jotta ne eivät joutuisi takiani jarruttamaan ja jälleen kiihdyttämään, kuluttaahan se hitaasti uusiutuvia luonnonvaroja enemmän kuin tasainen ajonopeuden ylläpito. Valitettavasti matkalla ei tiettävästi ollut yhtään kettutarhaa, jossa olisin päässyt toteuttamaan sisäistä kettutyttöyttäni ja päästämään ketut vapaaksi kuolemaan kaduille.

Pääsin perille ja ryhdyin nojailemaan baaritiskiin. Mutta eipä aikaakaan, kun joku ruumissäkki tuli puhumaan! Yritin katsella kattoon ja esittää poissaolevaa, mutta ei, ruumissäkki oli sisukas ja jatkoi vain. Sisäinen kettutyttöni heltyi ja ryhdyin kommunikoimaan.

Paikalla oli monia muitakin bloggaajiksi esittäytyneitä ruumissäkkejä. Juttelin niille vähän sitä sun tätä, mutta oikeasti ajattelin koko ajan, että odottakaahan, kun pääsen kotiin haukkumaan teitä kaikkia. Ha! Kostoni tulisi olemaan suloinen.

Luonnollisesti en ajatellut niin, vaan juttelin ja ajattelin koko ajan afrikan nälkäänäkeviä lapsia ja sitä, kuinka heitä ei vähääkään kiinnosta se alkoholi jota kulutimme täysin tarpeettomasti. Ne kiittämättömät! Päätin, etten lähettäisi niille tänäkään jouluna kaivoa. Oppivatpahan arvostamaan Manalassa alkoholia nauttivia tekoälyllistäjiä.

No hölmöähän se olisi noin ollut ajatella ja mikä pahinta, epäloogista. Sen sijaan

*** (kuvittele nämä tähdet keskitettyinä)

Oletteko huomanneet, että joissakin vaatekappaleissa hintalappu on kiinnitetty langalla ja hakaneulalla pesulappuun perinteisemmän muovikiinnikkeen sijaan? Hakaneula on varmaankin kalliimpi ja niukkoja luonnonvaroja enemmän kuluttava, joten hiukan ihmettelen käytäntöä. Varsinkin kun KappAhlin logistikkona joudun omin pikku kätösin kiinnittämään ne hakaneulat tuhansiin myytäviin vaatekappaleisiin.

*** (kuvittele nämä tähdet tuikkivina)

Siis.

Sen sijaan ajattelin, että plaplaappa plaa-a.

Äh.

Kirjoittanut soopa 11:13 AM | Comments (0)

joulukuu 15, 2005

Sota

Nykyaikaisessa yhteiskunnassa on käynnissä sota.

Nyt en tarkoita sukupuolten tai sukupolvien välistä sotaa, en roskalehdistön enkä mainostajien sotaa kuluttajien sieluista turhuuden tantereella.

Tarkoitan poliitikkojen sotaa heitä tarkkailevia ihmisiä vastaan. Näyttää siltä, että poliitikot yrittävät väsytystaistelun kautta voittaa heitä tarkkailevat ihmiset tehtailemalla toinen toistaan hölmömpiä päätöksiä, jotka osoittavat pahimman luokan populääripolitikointia, yritysten lobbaajien kenkien nuolemista ja kansalaisten etujen polkemista akselirasvaan. Akselirasvaan, johon päättäjät murskaavat kansalaisten oikeustajun ja jolla voidellaan orjien selät, jottei kapitalistisikojen ruoskat murru rasituksesta.

Tekee pahaa lukea uutisia poliitikoista, joiden päätöksien vaikutusta erilaisten asioiden kieltämissä voisi aivan hyvin verrata siihen, että rajavalvontaa suoritetaan vain rajan ylittävien teiden kohdalla. Metsissä rajoja ei valvota, koska eihän Koistisen Toyota kulje metsässä.

Ikävää on myös se, ettei lehdistössä asioista kirjoittavilla näytä olevan asiantuntemusta arvioida päätösten vaikutuksia ja kertoa niistä selkeästi kansalaisille. Eivätkä edes osaa kysyä sellaisilta, jotka jotain asioista tietävät.

Vahtikoira.net ei aloittanut hetkeäkään liian aikaisin.

(Teksti saattaa sisältää liioitellun virkkeen.)

Kirjoittanut soopa 01:03 PM | Comments (1)

joulukuu 14, 2005

Faktaa ja fiktiota

Suomi 2005:

Koistinen: Kuunteles Mäkinen tätä uutista Absurdanista: "uuden lakiehdotuksen mukaan tuomitun pitäisi itse kustantaa tuomiosta kertova uutinen lehdessä". Aika pimeetä, tulee mieleen 1700-luvun häpeärangaistukset.

Mäkinen: No mutta onhan toi hyvä juttu, koska eihän lehdet välttämättä huomaa kaikkia uutisoinnin arvoisia tuomioita.

K: Ai niin kuin, että konkurssiin menneen yrittäjän pitäisi laittaa lehteen ilmoitus, että "oon nyt konkassa, älkää ostako multa enää mitään"?

M: Sanotaanko siinä mitään, että jos tuomiota ei tulekaan, niin pitääkö kanteen nostaneen tahon laittaa lehteen ilmoitus, että tulipas nyt vähän hätiköityä ja syyteltyä turhaan?

K: No eihän tässä nyt sellaisesta ole mitään puhetta. Ja olisihan se ihan kohtuutonta pyytää jotain firmaa laittamaan lehteen ilmoitus, onhan niillä nyt oikeus puolustaa oikeuksiaan ilman pelkoa tuommoisesta ilmoituksesta!

M: Joo, olisi melko kohtuuton kynnys nostaa oikeusjuttu jotain yksityistä vastaan.

Suomi 2007:

Mäkinen: Hei Koistinen, täällä lehdessä lukee, että eduskunta perustaa tekijänoikeusasioita säätävän elimen, johon valitaan edustajat Teostosta, Gramexista ja muutamasta muusta tekijänoikeuksia haltivasta tahosta. Toimintaa valvoo kokouksissa läsnä oleva opetusministeriön edustaja, jolla ei kuitenkaan ole äänestysoikeutta.

Koistinen: Mutta sehän on kätevää, säästyy eduskunnalta paljon aikaa lainsäädännön valmistelussa kun tuo ulkoistettu raati tekee lait valmiiksi.

M: Joo, tämä virtaviivaistaa Suomen hallintoa huomattavasti.

K: Ja varmaan hallintokulut laskee.

M: Eduskunnalla säilyy tietysti edelleen päätösvalta näiden lakien voimaantulosta.

K: Se lienee kuitenkin vain näennäinen kumileimasimen asema, koska eihän kansanedustajat mitenkään voi ymmärtää näitä tekijänoikeuskysymyksiä yhtä hyvin kuin asiantuntijat

M: Ei tietenkään voi. Sen elimen nimeksi muuten tulee TekijänOikeuksien Tutkimisen ja Uusimisen Selektiivi, TOTUUS.

Suomi 2008:
Koistinen: TOTUUS on ehdottanut eduskunnalle lakia, että kaikkia tekijänoikeuksien rikkomiseen käytettäviä tietoverkkoja on valvottava.

Mäkinen: Kukas niitä nyt sitten valvoisi? Tuommoinen järjestelmähän tulisi hirveän kalliiksi.

K: Ne ehdottavat, että teleoperaattorit reitittäisivät kaiken viestiliikenteen TOTUUS-tietojärjestelmän kautta, niin he voivat tehdä pistokokeita.

M: Kätevää, toihan ei sitten tule niin kovin kalliiksi teleoperaattoreille.

K: Ei niin. Ja saadaan samalla tekijänoikeuksia rikkovat terroristit kiinni.

M: Sehän on sitten vaan hyvä asia, tommoinen menee varmaan eduskunnassa läpi.

Suomi 2009:
Koistinen: Muistatko Mäkinen sen tekijänoikeuksia säätävän elimen?

Mäkinen: Joo muistan, sehän on ollut tosi aktiivinen ja säätänyt kaikki tekijäinoikeuslait uusiksi.

K: Joo niin on. Niiden uuden lausunnon mukaan teknologia kuitenkin kehittyy niin nopeasti, että perinteinen lainsäädäntöjärjestelmä ei pysy perässä.

M: Mutta niinhän se on ollut jo vuosikymmeniä. Siksi kaikista laeista on pyritty tekemään niin yleisluontoisia, ettei jokaista uutta teknologista keksintöä varten tarvitse säätää uutta lakia.

K: Mutta ei enää, nyt TOTUUS ehdottaa, että heille myönnetään valtuus säätää väliaikaisesti voimassa olevia asetuksia, jotta uusiin tekijänoikeuksia uhkaavia teknologioita vastaan voidaan taistella välittömästi

M: Miten väliaikaisia asetuksia?

K: No ei tässä ole määritelty niiden voimassaoloaikaa.

M: No jaa, tuskin ne mihinkään kohtuuttomuuksiin syyllistyy. Olisihan se tietysti hyvä, jos siinä olisi joku määräaika, mutta eihän sitä tiedä, miten kauan joku teknologia on käytössä.

K: Ei tiedäkään. No, näitä asetuksia ei tarvitsisi hyväksyttää eduskunnossa tai missään muussakaan vaaleilla valitussa lautakunnassa. Lisäksi ne sitoisivat tuomioistuimia ja ristiriitatapauksissa niitä tulkittaisiin ennen Suomen lakia. Mutta tämmöinen asetus olisi voimassa vain väliaikaisesti, TOTUUS huomauttaa.

M: No ei kai se sitten niin paha juttu voi olla.

K: Ei niin.

Suomi 2010:
Koistinen: Katos Mäkinen tätä, TOTUUS on säätänyt asetuksen, että heidän järjestelmäänsä tallennettujen viestien tekijänoikeus on väliaikaisesti heillä.

Mäkinen: Eikös sen niiden tietojärjestelmän pitänyt vain satunnaisesti tutkia viestejä?

K: Tässä uutisessa on lainattu sitä asetusta ja tässä sanotaan, että viestejä tutkitaan tallennushetkellä satunnaisesti, mutta ne tallennetaan myöhempää tarkastelua varten.

M: Jaa jaa, mä sitten vaan muistin väärin. Mutta miten väliaikaisesti ne tekijänoikeudet on niillä

K: Sen aikaa, että saavat tutkittua, ettei mikään niistä viesteistä loukkaa heidän hallussaan olevia tekijänoikeuksia.

Suomi 2011:
Mäkinen: Hei Koistinen, sen viime vuonna TOTUUS-valiokunnan säätämän asetuksen mukaan mikä tahansa viesti, jossa käsitellään jonkun heidän omistamansa tekijän jotakin tekijänoikeuden alaista materiaalia, rikkoo tämän tekijän oikeutta.

Koistinen: Täh, kuulostaa sekavalta. Mitä se nyt sitten tarkoittaa?

M: No jos olet joskus vaikka puhunut jostain bändistä, joka kuuluu Teostoon tai on jonkun levy-yhtiön listoilla, niin sun puheet sitä ennen ja sen jälkeen liittyy kuitenkin välillisesti siihen bändiin. Jos ei muuten, niin vaikka vaan sen kautta, että olet käyttänyt samoja sanoja puhuessasi tuosta bändistä kuin jostain muusta asiasta.

K: Kukapa nyt ei joskus olisi jostain levy-yhtiöön kuuluvasta bändistä puhunut?

M: Kaikki tietysti on, joten kaikkien henkilöiden jossain viestinverkossa joskus puhuttujen sanojen tai kirjoittamien tekstien tekijänoikeudet omistaa nyt TOTUUS-valiokunta.

K: Eikös meidän pitäisi saada niistä kuitenkin jotain palkkioita, kun me ollaan ne viestit alunperin puhuttu ja kirjoitettu?

M: Kyllä me saadaankin, ne palkkiot vähennetään muiden tekijänoikeuksien käytöstä.

K: Okei, hyvä homma. Pääasia, että ne otetaan huomioon.

Suomi 2012:
Koistinen: Hei Mäkinen, tuus kattoo tätä. TOTUUS ilmoittaa muuttavansa nimensä valiokunnasta ministeriöksi.

Mäkinen: TOTUUS-ministeriö. No mutta sehän on ihan okei, koska nehän on kuitenkin säätäneet niitä asetuksia jo muutaman vuoden ajan.

K: Aivan. Ja koska ne asetukset on kuitenkin lainvoimaisempia kuin laki ja ne ovat ne itse säätäneet, niin he osaavat niitä itse paremmin tulkita. Tämän takia ne ovat nyt säätäneet asetuksen, jonka mukaan he siirtävät näissä asioissa tuomioistuinvallan itselleen. Säästää kuulemma yleisten tuomioistuinten kuluja.

M: Se on kyllä totta. Onkin tullut hirveän kalliiksi yhteiskunnalle ja kansalaisille, että tekijänoikeuksia huonommin tuntevat tahot ovat joutuneet ensin perehtymään tekijänoikeusasetuksiin, sitten käymään oikeutta niistä ja sen jälkeen kustantamaan lehti-ilmoitukset tuomioista.

K: Eikä pidä unohtaa, että niillä on ollut tekijänoikeudet niihin asetuksiin ja ulkopuoliset ovat joutuneet maksamaan tekijänoikeusmaksuja, jos ovat halunneet lukea niitä.

M: Sekin on tullut hirveän kalliiksi.

K: Onneksi TOTUUS tietää totuuden paremmin ja näin säästää yhteiskunnan työpanosta muihin asioihin.

Suomi 2013:
Mäkinen: Hei Koistinen, TOTUUS-ministeriö on muuttanut tekijänoikeusmaksujen nimeä, niitä kutsutaan nykyään veroiksi ja niiden keräämisen hoitaa TOTUUS-ministeriön alainen osasto.

Koistinen: Sehän on hyvä, koska nehän kuitenkin käyttää suurimman osan niistä rahoista erilaisiin hallinnointikuluihin. Tai eihän siitä kukaan tiedä, kun niiden budjetti on tekijänoikeuden alaista materiaalia eikä kenelläkään ole varaa ostaa oikeutta käyttää sitä.

M: Viime viikolla oli just juttu lehdessä tuosta. Se on kuulemma niin kallis siksi, että sen valmistelemiseksi on tehty suunnaton määrä työtä. Eihän sitä kovin halvalla voisi kenellekään esittää.

K: Olet ihan oikeassa, kyllähän työstä maksu pitää saada. Miten kenellekään edes tulee mieleen pyytää jonkun tuommoisen organisaation budjettia nähtäväksi.

M: Ihan törkeetä kansalaisilta edes kehtaa miettiä tuota.

K: Niin, tässä sanotaankin, että TOTUUS-ministeriö tutkii laitetta, joka rekisteröisi ajatukset ja veloittaisi tekijänoikeuden alaisten materiaalien ajattelusta.

Kirjoittanut soopa 02:15 PM | Comments (7)

joulukuu 13, 2005

Sankareita

Nykyään sankariksi pääsee helpolla. Lööpissä (vai olisiko ollut IS-futaaja tjsp.) julistettiin, että joku jalkapalloilija oli kieltäytynyt lahjuksista ja hän oli siksi sankari.

Sankarina on hieno olla. Minäkin kaupassa käydessäni tänään laitoin paperipussiin kolme karjalanpiirakkaa ja kassalla myös ilmoitin, että niitä on kolme. Olisi voinut olla neljäkin koska ostan aina kolme ja ilmoitan kolme. Vähän sellainen sankarifiilis nyt. Rinta rottingilla ja mairea hymy. Kattokaa mua, mä oon sankari! Joo, mä! Maksoin karjalanpiirakkani.

Nipin napin kestän lööpeissä Idols-uutiset, julkkisjuorut ja muut olemattoman uutisarvon tarinat. Mutta se, että vuosikausia maailman vähiten korruptoituneessa maassa lahjusten ottamattomuudesta nostetaan sankariksi on todellakin liikaa. Mitä seuraavaksi, lööppiin nostetaan henkilö, joka äänesti demareita, osti Nokian puhelimen tai ei maksanut tippiä ravintolassa? Ei ole helppoa olla jalkapalloilija, kun oletusarvona on lahjusten ottaminen. Pelaajat varmaankin tekevät työkseen sitä mistä pitävät ja sitten tulee iltapäivälehti ja mustamaalaa koko lajin? Ei ole reilua, on sitten kyse jalkapallosta tai mistä tahansa muusta.

Sankariviitan ujuttaminen kenelle tahansa on nykyään helppoa. Näen kyllä, kuinka sankariksi kutsutaan edellisessä tappelussa vihollisen taisteluvaunun kasapanoksella tuhonnutta sotilasta, jonka pelkonsa voittaen piti päästä niin lähelle vaunua, että jaksoi heittää monen kilon painoisen räjähteen niin, että se todella aiheutti vaunulle huomattavaa vahinkoa. Mutta, että potkupalloilija.

ps. kirjoittajalla ei ole liitoksia mihinkään jalkapalloon liittyvään eikä hän seuraa yhtään jalkapallosarjaa (jalkapallo=soccer).

Kirjoittanut soopa 10:03 AM | Comments (0)

joulukuu 12, 2005

Joulun aikaa

Joulu on niin hienoa aikaa, ettei ole toista. Kauppakeskuksissa raikuvat ihanat joululaulut, ihmiset muistavat lähimmäisiään ostamalla heille joululahjoja mutta käyttäytyen silti arvokkaan kohteliaasti jouluruuhkissa.

Myös uusi Paavi Benedictus [monta isoa kirjainta] muistuttaa joulun sanomasta. Hän on antanut lausunnon, ettei joulun pidä olla kulutusjuhlaa. Kristittyjen pitäisi nauttia vaatimattomasta joulusta ja katolilaisten rakentaa kotiin pienoismalli jouluseimest

Erikoislähetys erikoislähetys!
Hasbro ja Mattel ilmoittavat tuovansa markkinoille modulaarisen pienoisseimen. Pienoisseimi sisältää Marian, Joosefin, ne kolme heppua, pienen Jeesuksen, tallin, heiniä, vesiastian ja kapalon. Kolmella hepulla on jännittävät rakettireput, joiden avulla ne voivat lentää halki taivaan. Jeesus osaa muuttaa veden viiniksi (vesiastian pohjassa on vipu, jolla vesiastian sisällön väri muuttuu). Lisäosina seimeen saa ostaa heinien sijaan puuvillalakanat, strobovalot, diskopallon ja tallin toiseen päähän formula-1 renkaidenvaihtopisteen (tämän lisäosan mukana tulee pienoismalli Michael "leuka" Schumacherista).
Erikoislähetys loppuu.

ä.

Kirjoittanut soopa 11:18 AM | Comments (2)

joulukuu 09, 2005

Suurvallat vs. Suomi

Suomi sai Yhdysvalloilta vastauksen selvityskyselyyn CIA:n koneen lennoista Suomessa. Ulkoministeri Tuomioja oli ilmeisesti yllättynyt, kun Yhdysvallat ei kertonutkaan tarkkoja tietoja, mitä koneessaan kuljetti. Epäiltiin, että vastaus oli monistettu kaikkiin kyselijämaihin, kun se sisälsi vain yleisiä asioita. Vakuutettiin, että vankeja ei ole kohdeltu kaltoin.

Lisäksi Condoleezza Rice vakuutti eilen, että kiduttaminen loppuu Yhdysvaltain vankiloissa nyt uusien ohjeiden myötä. Tämän luonnollisesti kaikki poliitikot uskovat ja huokaisevat helpotuksesta. Jos media kyselee heidän mielipidettään asiasta, poliitikot toteavat saaneensa Yhdysvalloilta vakuutuksen, ettei vankeja kiduteta ja uskovansa tätä. Luonnollisesti kaikki tietävät, ettei käytäntöihin ole tullut muita muutoksia kuin, ettei kameroita enää sallita vankoloiden sisällä. Mutta politiikan hengen mukaan vakuutuksia uskotaan ja kuvitellaan maailman taas olevan parempi paikka.

Pääministerimme Vanhanen kävi tapaamassa Tony Blairia esitelläkseen Suomen huolia maataloustukien jakoperusteiden muuttumisesta EU:n budjetissa. No tämä varmaan kiinnostaa Blairia suunnattomasti. Suomi on pieni EU-maa, sen mielipiteet eivät juurikaan paina EU:ssa. Vanhasen vaan oli pakko käydä Blairin juttusilla, koska on Keskustan jäsen. Tuskin Vanhanen itse uskoo mahdollisuuksiinsa vaikuttaa EU:n budjettiin, mutta maatalousyrittäjiä ja heitä sympatiseeraavia on vain pakko mielistellä jo tulevien presidentinvaalien takia.

Politiikka = omien intressipiirien hyväksi toimimista (ihan kuten muukin elämä)

Kirjoittanut soopa 10:46 AM | Comments (0)

joulukuu 08, 2005

Mecca

Syntymäpäivän kunniaksi tuli piipahdettua ravintola Meccassa Korkeavuorenkadulla. Tyylikkään sisustuksen lisäksi olivat saaneet luotua leppoisan tunnelman paikkaan. Johtui varmaan ainakin osittain dj:stä, joka soitti lounge-musaa. Jos sellaista musiikkityyliä ei ole, niin olkoon sitten jotain muuta. Ei häirinnyt, muttei raivostuttanut hissimäisyydelläkään. Oikein hyvä kokonaisuus.

Kuten Ravintolaoppaan arvio kertoo, annoksia löytyy moneen hintaluokkaan. Tämä tietysti tarkoittaa, että alle 20 euron pääruokia oli vähän ja kolmen hengen voimin saimme aikaiseksi 210 euron laskun. Olihan siinä toki alkuruokia, pullo viiniä, muutama drinkki, pääruuat, teet, capuccinot ja calvadokset. Suurimmasta osasta pöytiä näki keittiöön, kun kokit puuhailivat annosten kanssa. Tarjoiluhan näissä paikoissa ei ole mitenkään nopeata, mutta ei sen pidäkään olla. Tarjoilijat olivat ystävällisiä ja opastavia ja heidät sai kiinni, jos halusi jotain. Eivät häirinneet, mutta eivät myöskään jättäneet asiakkaita yksin.

Nettisivuillaan mainostavat Meccan makumatkaa johon kuuluu yli kymmenen ruokalajia. Myyvät vain kahdeksan pakettia illassa. Mukaan tulee doggy bag jonka kylkeä komisti basenjin kuva.

Mutta ruoka oli hyvää, todella hyvää. Pääsi ravintola-annoslistallani kaikkien aikojen top-3:een. Aika hyvin.

Ehkä se Hans Välimäki tosiaan osaa kokota.

Kirjoittanut soopa 12:19 PM | Comments (5)

joulukuu 04, 2005

Joulukuun neljäs

Onnittelut Jussi ja onnittelut Staggering Genius! Hyvän päivän olette valinneet, itsekin käytän tätä syntymäpäivänäni.

Kirjoittanut soopa 08:16 PM | Comments (3)

joulukuu 02, 2005

Tilastot, lyh. versio

Kun muutkin esittävä lyhennettyjä versioita marraskuun tilastoita, niin minäkin:

Kävijöitä 76168
Kaistaa kului 11,3 GB
Hittejä kertyi 1,31 miljoonaa
Tiedostoja ladattiin 1,04 miljoonaa

Skrubun tilastot
Kasan tilastot
Pinserin tilastot
Visa Kop

Kirjoittanut soopa 09:14 AM | Comments (0)
Powered by
2.661 [Valid RSS]