Soopa

Masinointia

Kun masinoidaan, niin masinoidaan sitten kunnolla.

Jo toinen omaa kiinnostusta läheltä liippaava mielenosoitus tänä vuonna. Tarkoittaako tämä, että:

a) olen aiempaa kiinnostunut poliittisista viesteistä, vai
b) lainsäädäntö on aiempaa rankemmin menossa pöljään suuntaa.

Sivistys

Arno Kotro kirjoitti eilisen Metro-lehden (pdf) kolumnissa:

"Sivistys on tietämättömyydestä ja suvaitsemattomuudesta kumpuavalle ääriliikehdinnälle parasta vastamyrkkyä."

Poissa

Sedis sen huomasi, Karu selli on poissa.

Onneksi olin varautunut ja ottanut silloin tällöin Sellistin merkintöjä talteen. Näkikö kukaan mitään viimeistä viestiä?

Tekijänoikeuslaki

Kun eduskunta nyt hyväksyy tekijänoikeuslain sellaisenaan siksi, ettei EU antaisi sakkoja pölhön direktiivin noudattamatta jättämisestä, on selvää, mitä pitää tehdä. Pitää hankkia omistukseen yksi tai useampi levy-yhtiö. Siis suuri sellainen, Sony, BMG ja mitä näitä nyt on.

Toisaalta, musiikkia tulee radiosta niin paljon, ettei levyjä ole pakollista hankkia kuin poikkeustapauksissa.

Butt Uglyn Janne kirjoitti monta hyvää merkintää aiheesta.

Merten suree suomalaista musiikkiteollisuutta ja kansanedustaja Jyrki J.J. Kasvi kertoo opetusministeriön antaneen kansanedustajille väärää tietoa (myös edelliset Kasvin merkinnät käsittelevät samaa aihetta). Net.nytissä aihetta on myös käsitelty varsin menestyksekkäästi ja kiinnitetty huomiota myös muuhun kuin omaan käyttöön kopiointiin. Kari Haakana sanoo aiheesta myös sanasen.

Ja varmasti moni muukin on kirjoittanut samasta asiasta.

Onko tämä nyt sitä kansalaisjournalismia?

Tekijänoikeudesta vielä

Tekijänoikeudesta on kirjoitettu viime viikkoina varsin paljon, mikä on tietenkin hyvä. Kansanedustajat näyttävät olevan täysin pihalla lain vaikutuksista, mikä ei ole lainkaan yllättävää.

Mutta pihalla ovat myös muusikot. Hesarin uutisen mukaan muusikot haluavat esitetyn tekijänoikeuslain voimaan ja "painottavat, että kopiosuojauksen tehtävä on estää musiikin valuminen laittomaan internetlevitykseen."

Mitä reaalielämän ignooraamista, mitä nykyaikaisen elämäntavan halveksuntaa!

Esitetty tekijänoikeuslaki ei hidasta musiikin laitonta internetlevitystä juuri lainkaan, koska se on jo nykyään rangaistavaa. Sen sijaan esitetty laki rajoittaa kuluttajan mahdollisuuksia nauttia ostamastaan musiikista. Toistetaan vielä: kuluttaja haluaa kuunnella laillisesti ostamaansa musiikkia, mutta muusikkojen mielestä tätä pitää rajoittaa. Ehkä muusikot eivät pidäkään siitä, että heidän musiikkiaan kuunnellaan.

Enpä olisi uskonut.

Tai sitten levy-yhtiöt, Gramex ja muut tekijänoikeudesta hyötyvät organisaatiot ovat sumuttaneet muusikoita allekirjoittamaan vetoomuksen.

Tai sittenkin:

Tietysti saattaa olla, että musiikki on muusikkojen mielestä niin paskaa, että he häpeävät sitä ja eivät sen takia tahdo, että sitä kuunnellaan.

Muiden huomiosta

Koska muiden huomio kuitenkin imartelee, kuten lähes kaikkia meistä, niin kumpi on suurempaa:

a) positiivinen fiilis kun oma blogi on päässyt jonkun toisen blogin linkkisuosituksiin, jossa on vain neljä blogia? Vai

b) negatiivinen fiilis kun oma blogi ei ole päässyt jonkun toisen blogin suosituslistalle, kun siellä on 71 blogia?

Henkilökohtaisesti positiivinen fiilis voittaa, koska:

a) kaikki ei kuitenkaan tykkää, joten ei kohdan b-blogeilla ole niin väliä.

Soopasta, päivää

Otsikko on niin pöljä, että oikeastaan pidän siitä. Sen on keksinyt pomoni Mariska, tuo otsikoinnin Charles Darwin. Omat otsikkoideani olivat niin tylsiä, etten niitä tässä edes viitsi mainita. Ei tuo Mariskan ehdotuskaan mikään neronleimaus ollut, kaukana siitä, mutta kertoo kuitenkin olennaisen tästä lehdestä.

Kyse on siis siitä, mikäli joku aboriginaali ei vielä tajunnut, että teen Soopaan blogijuttua lehdistä ja niiden tekijöistä. Tämä lehti on myös osa blogijuttua. Lehdessäni kerron bloginteon vaiheista mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Jättämättä pois yhdenkään röökitauon tumppeja.

Mutta millaista juttua oikein olen tekemässä?

En tiedä vielä. Se riippuu paljolti myös teistä (tämä viittaa juuri sinuun rakas lukijani, ei naapurisi ruohonleikkuriin).

Tilanne on nyt se, että minulla ei ole kuin aihe (lehdet) mutta en oikein tiedä miten sen toteuttaisin. Täytyy muistaa, että luultavasti suurin osa suomalaisista ei tiedä lehdistä mitään, mutta blogaajat luulevat, että mediatalot ja poliitikot pelkäävät blogien voimaa, älykkäitä lauseita ja näppäriä huomioita.

Tarvitsen taustatietoa, haastateltavia ja ennen kaikkea minun pitää löytää jutulle hyvä näkökulma. Mukavaa olisi päästä päätteen ääreltä myös jonnekin reportaasimatkalle...

Kunhan hanke etenee, niin voitte myös seurata itse kirjoituksen valmistumista sana sanalta. Olen rakentanut työpisteeni taakse kisakatsomon, jossa myydään pahoja hodareita ja väljähtynyttä kaljaa.

Tarvitsen teidän apuanne! Jos se ei vielä käynyt selväksi, en tajua mistään mitään. Vinkatkaa seuraamisen arvoisista lehdistä! Ketä kannattaisi haastatella? Mikä erottaa lehden juorulehdestä? (En tajua vieläkään mistään mitään.)

Alla on kommenttimahdollisuus, voitte myös lähettää kirjeitä osoitteeseen soopaa(ät)gmail.com. Mutta ei sitten mitään sähkökirjeitä, olen allerginen sähkölle.

Tämä on myös tilaisuus! Mitään en voi vielä luvata, mutta voitte saada lehdellenne mainosta yhdessä maan suurimmista blogeista. Juuri tuli julki tilasto, jonka mukaan Soopa on saanut lähes kolme uutta lukijaa. Kaikkiaan blogiamme lukee siis kahdeksan ihmistä ja neljä ihmisapinaa, kaksi angorakissaa ja yksi bakteeri. Viereisellä pöydällä lojuvat haperot eivät lue, ne vaan hengaavat mukana.

Siksi onkin häpeällistä, että metsäsienikastiketta on niin vähän, että tähän mennessä Soopassa ei ole ollut edes omaa juorulehteä. Onneksi saimme sentään aikaiseksi Blogistanin ensimmäisen lehden! Ja kai minäkin joskus jostain jotain tajuan.

Huomataan huomataan

Kyllä blogaus on vielä lapsenkengissään. Heti kun joku ison ja vaikutusvaltaisen median edustaja vähän kallistaa päätänsä tänne päin, ovat kaikki lääpällään.

Ei täällä mitään blogeja ole, hajaantukaa hajaantukaa! Menkää kotiinne katsomaan televisiota ja lukemaan Hesaria. Muistakaa harjata hampaat.

Me vaan kirjoitellaan näitä nettipäiväkirjoja ja toivotaan olevamme oman elämämme sisäisiä sankareita, eli panurajaloita ja rosameriläisiä. Seksiä seksiä! Tonnikalaleipiä ja katkeavia lausei

Ha! Enpä olisi arvannut meneväni tuohonkin halpaan. Seuraavaksi varmaan aika alkaa hidaaaaassssssttttuuuuuuuuuu.....

Kehittyneisyys

Usein toistettu mantra ihmiskunnan kehittyneisyydestä liittyy jotenkin kuulentoihin ja siihen, että ihminen on käynyt kuussa.

"Miksei tämä ja tämä toimi kun ollaan käyty kuussakin."

Varsinkin amerikkalaisilla tämä sananparsi on, ehkä itseoikeutetustikin, varsin yleisessä käytössä.

Mutta kuussa käytiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1969. Karkeasti arvioiden ennen kuin suurin osa nykyään elossa olevista ihmisistä oli edes syntynyt. Paljon osuvampi vertaus olisi tietysti, että miksei tämä ja tämä toimi, kun ollaan valmistettu vaikkapa Sony PSP:kin. Tai mikä tahansa Playstation. Tietenkään se ei kuulosta yhtä dramaattiselta, näyttäähän kyseiset laitteet keskimääräisen joskus eläneen silmiin täysin käsittämättömiltä.

Itse asiassa ihmiskunnan kehittyneisyyttä voisi kuvata niinkin triviaaleilla asioilla kuin vaikkapa Tiedemiehen mainitsema agilityllä (sille ei muuten ole käännöstä). Se on varsin uusi laji ja sen kehittyminen nykyiseen muotoonsa on vaatinut ihmiskunnalta paljon vapaa-aikaa, vapaaehtoista organisointikykyä ja harrastusilmapiirin syntyä. Agilityä on kehittynyt kuulentojen jälkeen, joten se on nykyisen kaltaisen ihmiskunnan kehittyneisyyden mittarilla kehittyneempi asia kuin kuulennot. Tietenkään agility ei ole teknisesti kehittyneempi kuin kuulennot, eihän se vaadi kuin koiran ja muutaman puusta tehdyn esteen, jotka teknisesti jo maatalousyhteiskuntaan siirtynyt ihmiskunta olisi voinut valmistaa. Mutta siitä ei ollutkaan kyse.

Samalla tavalla voidaan todeta, että bulimia ihmiskunnan kehittyneisyyden mittarilla kovempi juttu kuin T-Ford. Ja Britannian siirtomaaherruus kovempi kuin naurusaarten patsaat. Ja painokone vs. kristinusko.

Eli historiassa myöhemmin tapahtunut asia on ihmiskunnan kannalta kehittyneempi asia kuin aiemmin tapahtunut.

Eihän tällä tietenkään ole juurikaan merkitystä oikeastaan minkään kannalta.

Muistia kameraan

Kukaanhan ei valokuvia arvosta tai vaikka arvostaakin, niin kovin harva on niistä mitään valmis maksamaan. Ovathan ne vain tuokiokuvia todellisesta elämästä, ei sellaisia todellisia taideteoksia kuin maalaukset ja veistokset, vaikka kaikilla sattuukin samanlaiset tekijänoikeudet olemaan.

Muistojen säilyttäjinä valokuvat ovat tietysti aivan omaa luokkaansa. Useimmat pelastaisivat tulipalosta ensimmäisenä valokuvat. Ehkä niitä sittenkin kannattaa ottaa. Mutta ei niitä tunnekuvia kannata muille tuputtaa. Minä ainakin selaan muiden näyttämät valokuvat läpi yleensä pikaisesti, niissä kun harvoin on taiteelliselta tai tekniseltä kannalta mitään sellaista, mitä haluaisin tarkastella. Toki poikkeuksiakin on (ystävät, joiden kuvia olen selaillut viime vuosina älkööt loukkantuko), mutta normaalit "tässä meillä on niin kivaa rannalla" -kuvat, eivät vaan jaksa kiinnostaa.

No kun nyt sitten teknologia on vihdoin kehittynyt niin pitkälle, että digikameroita saa kaupasta muutamalla satasella, kaikki innoissaan taltioivat tuokiokuvia elämästään. Hienoa, niin minäkin. Sitten kun digikamera on ostettu tai sitä ollaan ostamassa, ryhdytään miettimään, minkäkokoinen muistikortti siihen kannattaisi hankkia.

Yksinkertaisesti: niin suuri kuin mahdollista (= on saatavilla ja taloudellisesti mahdollista). Hintatietoja voi käydä tiirailemassa mbnet.fi:n hintaseurannasta.

Alle gigan muistikorttia ei kannata ostaa ainakaan. Jos kädessä tai unelmissa on vaikka kuuden megapikselin digikamera, mahtuu 512 megan muistikortille luokkaa 200 kuvaa. Onhan se 36 kuvan filmeihin verrattuna paljon, mutta niin pitääkin.

Sitten takavasemmalta tulee kaveri, joka sanoo, että ota hei niitä kuvia vähän huonommalla resoluutiolla niin mahtuu enempi. Jee hei, osta uusi kamera, mutta älä sitten käytäkään sitä ihan täysiä. Jos haluat säästää rahaa, niin osta sitten kamera, missä on vähemmän megapikseleitä. Muistikortti on yhtä oleellinen osa kameraa kuin renkaat ovat autoa.

Jossain vaiheessa tulevaisuutta suuret seinänäytöt tulevat kuitenkin joka asuntoon. Ei ehkä vielä kahden vuoden päästä, mutta valokuvat säilyvät niin kauan, että luultavasti kaikki tämän tekstin lukijat kuitenkin katsovat valokuviaan isoilta seinäpaneeleilta. Selittele siinä sitten, että "oli mulla 7 megapikselin kamera tuolloin, mutta otin näitä kuvia 2 megapikselin tarkkuudella, kun olin säästänyt 30 euroa muistikortissa". Ja saahan sitä selitellä, mutta kyllä se itseä ainakin harmittaa, että tietoa on hukkunut ihan turhaan.

Eli kun suunnittelet digikamerainvestointia, niin laske kokonaishintaan mukaan kunnon muistikortti, vara-akku ja joku kotelo/laukku, jossa kameraa voi kuskata.

Kun olet sillä lomamatkalla jossain limbossa, kuvia pitää pystyä ottamaan koko ajan niin paljon, ettei yhtään laukaisimenpainallusta jää suorittamatta sen takia, ettei kortille mahdu tai akku on lopussa. Digikameroiden ideasta suurin osa on yhden lisäkuvan ottamisen halpuus. Ja niitä kuvia pitää ottaa sitten paljon. Jostain hauskasta tapahtumasta kun on 12 kuvaa, niistä löytyy luultavasti paljon parempi kuva kuin yhdestä räpsystä. Ja onhan niissä digikameroissa video-ominaisuuksiakin. Nehän sitä tilaa muistikortilta vasta syövätkin.

Eikä niitä kuvia kannata siitä kameran näytöstä ruveta tutkailemaan, se kun näyttää mitä sattuu. Jos on pakko päästä selaamaan kuvia, niin korkeintaan sommittelun karkeana apuna sitä voi käyttää. Väreihin, valoisuuteen tai terävyyteen ei kannata luottaa. Selvästi epätarkat voi kuitenkin tuhota suoraan, ei ne kotona tietokoneen näytöllä ole kuitenkaan tarkoiksi muuttuneet.

Sarjan "näin digikameroiden kanssa eletään" seuraavassa osassa keskitytään johonkin muuhun, yleisön toiveiden mukaan. Kirjoittajalla on digikameroista jotain aavistusta, kun taloudesta löytyy 5 digikameraa joissa on yhteensä reilut 24 megapikseliä, muistikortteja on noin 5 gigatavun edestä. Kuvia on tullut edellisen kolmen vuoden aikana otettua noin 40 000. Filmikameroitakin on 3 tai 4.

Tien yli

Aamulla Töölössä. Pojan polkupyörässä oli räpätin. Mies työnsi tyttöä vaunuissa, keitäköhän lienevät olleet.