free hit counter Soopa: tammikuu 2005 arkistot

tammikuu 31, 2005

EU:n rakennerahastot

Jari Vilen kehottaa kaikkia suomalaisia varautumaan EU:n maksujen nousuun. Rahaa tarvitaan EU:n rakennerahastoihin ja Suomi joutuu nettomaksajaksi kun EU:n köyhimpiä jäsenmaita autetaan. Mitä tämä sitten tarkoittaa yksittäisen kansalaisen kohdalla?

Meidän tulee kerätä puistoista pulloja ja ohjata kertyneet varat EU:lle.

Meidän tulee ottaa kuvia Jari Vilenin salarakkaasta ja myydä nämä kuvat lööppilehtiin. Käyttöoikeuksista kertyneet tulot ohjataan EU:lle.

Kekseliästä yksityisyrittäjyyttä tulee tukea, esim. jääveistoksia tehdään vähän etelä-Euroopassa ja siellä koskemattomat markkinat odottavat hyvää markkinointia.

Suomalaisten palkat tulee kaksikertaistaa ja näin kohonneesta bruttokansantuotteesta riittää EU:llekin enemmän. Lisäksi useimmilla on varaa ostaa kartano-Volvo.

Suomen tulee erota EU:sta ja perustaa Suomen-Venäjän suurkaupankäyntialue. Hittituotteina mm. vaivaiskoivujen pahkat ja jäkälä.

George Orwell:
Vapaus on oikeus sanoa ihmisille sellaista mitä he eivät halua kuulla.

Kirjoittanut soopa 09:04 AM | Comments (0)

tammikuu 28, 2005

Edistysaskeleita 2

Piti laittaa otsikkoon numero koska olen jo joskus aiemmin kirjoittanut otsikolla edistysaskeleita.

Onneksi maailma kehittyy. Kuka jaksaisi ainiaan mustavalkoista televisiota josta tulisi vain Gilligan's Islandia, elintarvikekauppaa josta maitoa haetaan omiin astioihin tai ihmisiä, jotka pitävät digitaalikelloa uutena keksintönä. Sen sijaan saamme oleilla maailmassa jossa kohkataan Applen uudesta toistimesta, jossa ei ole näyttöä ja joka osaa soittaa kappaleita sattumanvaraisessa järjestyksessä. Jossa maidot on brändätty ja eri vaihtoehtoja löytyy enemmän kuin ostoskoriin mahtuu. Ja maailmassa, jossa digitaalitelevisiosta tulee Gilligan's Islandin uusintoja aina joltain kanavalta.

Tällä kertaa kulttuuritarjonnasta yritetään päästä nauttimaan tutustumalla tarjolla oleviin näytelmiin, hankkimalla liput ja vielä menemällä katsomaan itse näytöstä. Koska drive-in -teatteri vieläkin antaa odottaa itseään, onnistuu vain kahden ensimmäisen kohdan suorittaminen jokseenkin viiveettä. Jokseenkin siksi, että Lippupisteen verkkokaupasta lippuja voi ostaa vain kello 7-22. Ehkä koneet pitää laittaa yöksi nukkumaan tai ne kaatuvat väsymyksestä. No kun vihdoin aukioloaikana sivuille pääsee, lippujen osto onnistuu suht mukavasti. Jäin kaipaamaan istuinkarttaa salista mutta sen hyväksyn pitkin hampain, etten voi ostaa lippuja useaan näytökseen yhdellä kertaa. Ystävällisesti myös monen lipputyypin yhdistäminen samaan tilaukseen onnistui. Maksuun voi käyttää pankkien verkkopalveluita tai luottokorttia (Visa tai Mastercard).

Lippujen toimituksesta veloitetaan lisää, e-kirje, jonka Posti toimittaa kotiin maksaa 4,5 e/toimitus (mikä helv. se sellainen e-kirje on, joka tulee tavallisella postilla kotiin?), viivakoodilipun tulostamisestakin saa maksaa euron / lippu. Kätevää tämä nykytalous, asiakas maksaa itse paperin ja printterin ja sen lisäksi häneltä veloitetaan koko touhusta ylimääräistä. Oikeasti asiakkailta pitäisi periä lisäkuluja jos nämä kehtaavat näyttää naamaansa fyysisessä lipunmyyntipisteessä. Ehkäpä myyjä järkeilee, että kyllähän asiakkaat siitä ilosta hiukan maksaakin, ettei heidän tarvitse siirtää ruumiitansa vastaanottamaan paperilappua, jonka voi itsekin tulostaa. Ja näinhän se tietysti onkin.

Näinpä Soopan toimitus julistaakin Internetin viimeisen kymmenen vuoden parhaaksi myyntikanavaksi ja Soopan päätoimittaja myöntää ostaneensa tai myyneensä www-sivujen avustuksella seuraavia tuotteita:
-ruokaa & juomaa
-matkoja & majoituksia
-asuntoja & osakkeita
-musiikkia ja elokuvia
-tietokoneita, oheislaitteita ja ohjelmia
-digitaalikameroita, objektiiveja ja oheistuotteita
-muuta kodinelektroniikkaa
-lippuja näytelmiin, elokuviin, keikoille ja urheilutapahtumiin
-kirjoja
-urheiluvälineitä
-Internet-palveluita kuten yhteyksiä, domaineita, kotisivutilaa ja oikeuksia erilaisiin yhteisöihin ja palveluihin
-epäonnisen Battery-avainkaulanauhan

Kirjoittanut soopa 03:51 PM | Comments (0)

SPR

Muutamia päiviä sitten blogistanissa tuohduttiin Aamulehdessä olleesta jutusta, jossa kirjoitettiin SPR:n ostaneen Aasian katastrofin auttamiseen lahjoitetuilla rahoilla valtion obligaatioita. Eilen Hesarissa oli pikku-uutinen jossa mainittiin, että varat ovat nostettavissa yhdessä päivässä.

Ikäänkuin SPR säilyttäisi rahoja mieluummin siellä, koska korkotulot ovat päivässä muutaman tonnin enemmän kuin pankkitilillä. Ja kaikki nuokin korot menevät katastrofin uhrien hyväksi.

Kirjoittanut soopa 09:39 AM | Comments (0)

tammikuu 27, 2005

Auschwitz-Birkenau

Tänään tulee kuluneeksi 60 vuotta Auschwitzin ja Birkenaun keskitysleirien vapauttamisesta. Tammikuussa 1945 neuvostojoukot vapauttivat leirit ja vähitellen tieto holokaustista levisi maailmalle.

Keskitysleirit Auschwitz ja Birkenau sijaitsevat Puolassa Krakovasta 60 kilometriä lounaaseen Oświęcimin kaupungissa. Auschwitz oli sotilasparakkeihin rakennettu työleiri, jossa tutkittiin Zyklon B:n tehoa. Birkenau oli pääasiallisesti tuhoamisleiri.

Kesällä 2001 Krakovaan suuntauneen lomamatkaan kuului myös tutustuminen museoina toimiviin keskitysleireihin. Krakovasta pääsee paikallisjunalla Oświęcimiin ja vaikkei lipunmyyjät Krakovassa englantia osaakaan, onnistui lippujen osto. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Oświęcimin keskusta oli unelias kuin missä tahansa pikkukaupungissa. Auschwitzin leirin käytävät ovat siistejä, nurmikot hoidettuja ja opasteet löytyvät monella kielellä. Legendaarisesta kyltistä "Arbeit macht frei" portilla on vaikea ottaa hyvää kuvaa, koska taustalla on rakennuksia ja puita (katso kuva Auschwitzista pääportista). Parakit ovat hyvässä kunnossa, useimpiin pääsee tutustumaan ja monissa näytille on laitettu juutalaisilta kerättyjä tavaroita. Matkalaukut, hammasharjat, kammat yms. ovat kukin valtavissa laareissa ikkunoiden takana. Hiukset oli kerätty kankaan raaka-aineiksi mutta osa niistä oli jäänyt pakenevilta saksalaisjoukoilta jälkeen ja niitäkin oli nähtävillä suuret määrät. Parakkien käytävillä on paljon valokuvia alueella kuolleista henkilöistä. Eristyssellikasarmin pienissä vankikopeissa vankeja pidettiin pitkiä aikoja hereillä. Parakkien väliin on rakennettu teloitusmuuri jossa on suunnaton määrä luodiniskemiä huolimatta puusta rakennetusta vaimennusseinästä. Kaasukammiorakennus on ikäänkuin maakellari, pyöreä kumpu jonka päältä nousee savupiippu. Ovea lukuunottamatta kummun voisi siirtää Keskimaan Kontuun vaikka vaikea sen päälle on kuvitella hobitteja pomppimaan. Kaasukammiohuoneeseen pääsee sisälle ja sen ulkopuolella olevassa lapussa pyydetään hiljaisuutta. Kammio on mustunut ja ikkunaton, synkkä ja toivoton. Siihen johtaa kaksi ovea, toinen eteishuoneesta jossa vangit odottivat vuoroaan ja toinen polttouunihuoneesta. Polttouunit ovat lähes koskemattomat ja tuovat mieleen lähinnä suuret lämmitysuunit. Teloitusmuuri vaikuttaa konkreettisemmalta kuin kaasukammion seinät, eihän kaasusta tai univormuisista SS-miehistä ole enää jälkeäkään.

Auzcwitzista on Birkenauhun lyhyt kävelymatka ja Puolan luonto on kaunis siinä kuin Suomenkin kesällä. Birkenaun pääportin ali kulkee ruohottunut junarata. Pääporttirakennuksen torniin pääsee käymään ja sieltä saa käsityksen tuhoamisleirin koosta. Vartiotorneja on muutaman kummenen metrin välein ja säilyneitä parakkejakin on vielä useita kymmeniä. Pääportilta johtaa tie alueen sisällä laiturille, jossa junat purettiin ja suurin osa vangeista ohjattiin suoraan suuriin kaasukammioihin. Kaikki Birkenaun kammiot ja uunit on tuhottu mutta tiilikasat muistuttavat todellisuudesta. Parakkeihin pääsee sisään eikä murtuneet betonilattiat ja seinät houkuta pitempiaikaiseen asumiseen. Töitä tehneet vangit asuivat suurissa, jopa tuhannen hengen parakeissa. Sängyt olivat betonista, kolmikerroksiset ja pari metriä leveässä syvennyksessä nukkui neljä vankia. Birkenaussa oli enimmillään 100000 vankia ja huonon hygienian vuoksi puhjenneita epidemioita yritettiin pitää kurissa erillisellä pesurakennuksella. Suurissa höyrytyshuoneissa tuholaiset oli tarkoitus tappaa samalla kun vangit kulkivat suihkuhuoneen läpi. Katossa olleista suihkuista tuli kuulemma aina vain joko jääkylmää tai tulikuumaa vettä. Suihkun jälkeen päälle puettiin höyrytetyt vaatteet ja palattiin parakkeihin. Omia jalkoja painaa alueen kiertäminen kuumana kesäpäivänä eikä alueen synkkä historia mustuta mieltä kuten luulisi. Maallikon on vaikea erottaa aluetta normaalista vankileiristä koska kaikki kaasukammiot on tuhottu. Poistuessamme mietimme, miksei alueen kaupallista potentiaalia ole hyödynnetty ja sinne järjestetä teemamatkoja junalla. Matkalaukkujakaan ei saanut ostaa. Puola ei kuitenkaan halua rahastaa synkällä menneisyydellään vaan alueille pääsee maksutta sisään ja matkamuistoina myydään lähinnä muutamia kirjoja ja postikortteja.

Eurooppalaisten on syytä tuntea historiansa ja kaasukammiot ovat 1900-luvun tapahtumien konkreettisimpia jälkiä. Suosittelen.

Kirjoittanut soopa 11:45 AM | Comments (3)

tammikuu 25, 2005

Uskovat elävät vaarallisemmin

New Scientist uutisoi tutkimuksesta, jossa havaittiin uskovaisten jalankulkijoiden kävelevän tielle katsomatta kolme kertaa useammin kuin sekulaaristen jalankulkijoiden. Tutkijat tarkkailivat kahta vilkasliikenteistä risteystä Israelissa, ultra-uskonnollisessa kaupungissa Bnei-Brakissa ja verrokkina toimineessa Ramat-Ganissa.

Ultra-Orthodox faith might contribute to this cavalier behaviour by making people respect religious law more than state-imposed rules. It is also possible that religious people take more risks because they are more fatalistic and have less fear of death.

Sen lisäksi, että uskovat käyttäytyvät vaarallisemmin he myös kehottavat toisia uskovia käyttäytymään vaarallisemmin. Kuten viimeaikainen Vatikaanin juupas-eipäs -keskustelu kondomin käytöstä jälleen osoittaa.

Voisiko uskoville määrätä jonkun vaarallisuusveron tai korottaa heidän vakuutusmaksujaan? Eihän se ole syrjintää, jos todetaan tietyn uskomusjärjestelmän johtavan todennäköisemmin onnettomuuksiin. Samalla tavallahan vakuutusten hinnat vaihtelevat eri urheilulajien harrastajille. Kun uskova kansalainen kävelee fatalistisesti spåran alle, turvaudun jumalattoman tieteen kehittämään kännykkään, soitan jumalattoman tieteen kehittämään hälytyskeskukseen josta hälytetään paikalle jumalattoman tieteen kehittämä ambulanssi ja kouluttamat ensihoitajat. Ehkä siellä sairaalan sängyssä sitten tuo lohdutusta rukoilla nopeaa paranemista samaan aikaan kun minä luen netistä lisää jumalattoman tieteen edistysaskeleita ja hyödynnän niitä elämässäni.

Kristillisen tieteen edistysaskeleita voi käydä tutkailemassa vaikka kreationismimessuilla. Evoluutioteoriakin tulee siellä kätevästi todistettua vääräksi lauseella: "My Uncle Is A Man Named Steve (Not A Monkey)" josta heltisi ykköspalkinto. Muita hyviä ovat: "Rocks Can't Evolve, Where Did They Come From Mr. Darwin?", "Using Prayer To Microevolve Latent Antibiotic Resistance In Bacteria" ja "Women Were Designed For Homemaking".

Kirjoittanut soopa 12:15 PM | Comments (0)

tammikuu 24, 2005

Kimi klubilla

Laatujulkaisu Iltalehti mainostaa lööpissään autonkuljettaja Kimi Räikkösen olleen strippiklubilla housut nilkoissa. Päivän kuuma puheenaihe nostattaa tuntee pintaan ympäri Suomen. Joku sanoo, ettei housut olleet nilkoissa vahingossa. Mika, 11v. kysyy:

"Miks sillä oli housut nilkoissa?"

Kansakuntamme moraali on puhunut, tätä ei tuleva veronmaksaja pysty käsittämään. Mikan kaveri Tero 11 v. kommentoi lisäksi:

"Me luetaan sarjiksia vaan kotona. Mut isona meilläkin on varaa lukea strippejä omalla klubilla."

Kirjoittanut soopa 11:44 AM | Comments (0)

tammikuu 21, 2005

Viiniä viiniä. Tai jotain muuta alkoholia

Tutkimusten mukaan annos alkoholia päivässä pitää sekä fyysiset että kognitiiviset kyvyt kunnossa. Niinpä Soopan toimitus päätti soittaa Mukiklubin hallituksen puheenjohtajalle, Yrjö Tammitynnyrille, ja kysellä päivän kuulumisia.

Yrjö Tammitynnyri, Mukiklubi: Mukiklubi, Yrjö Tammitynnyri.
Soopa: Soopasta päätoimittaja **** tässä terve!

[anonymiteettisuojan vuoksi emme paljasta päätoimittajamme nimeä]

YTM: No terve Soopa, mitäs kuuluu? Siitä onkin aikaa kun viimeksi ollaan oltu mukillisella, olisko mennyt jo yli kolme tuntia?
S: Onhan siitä jo hetki vierähtänyt, mutta nyt soittelen ihan työasioissa. Te varmaan olette tietoisia näistä tutkimuksista, joissa alkoholiannos päivässä on havaittu terveyttä ylläpitäväksi tekijäksi?
YTM: Joo, kyllä me niistä ollaan tietoisia ja yritetäänkin edistää myös kanssaihmistemme terveystietoutta kertomalla tästä kaikille vastaantulijoille. Mukiklubin illoissa tietysti kerrotaan tätä juttua toisillemme ettei se pääse unohtumaan.

S: Uuttakin tietoa on nyt tihkunut. Vanhemmilla ihmisillä tehdyn tutkimuksen mukaan lasillinen päivässä estää kognitiivisten kykyjen laskua, eikös olekin hyvä uutinen?
YTM: Tätä viestiä me ollaan toitotettukin, alkoholi virkistää kehon ja mielen. Mutta tosissaan, on hienoa saada sanojensa taakse hiukan tutkimusdataakin ettei tarvitse vain tukeutua vanhoihin sananlaskuihin, kuten ei oppi ojaan kaada ja parempi pyy pivossa kuin kymmenen valtion pitkäaikaisissa obligaatioissa.

S: Tuossa tutkimuksessa kuitenkin nimenomaan mainitaan, ettei yli yhden alkoholiannoksen nauttiminen päivässä ollut sen terveellisempää kuin vain yhden annoksen nauttiminen. Te kuitenkin olette aina ottaneet aika paljon reilummin kuin vain lasillisen päivässä.
YTM: Se johtuukin vain siitä, että Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian mukaan aika on suhteellista ja riippuu myös paikasta ja nopeudesta. Yksinkertaisuuden vuoksi matkustamme koko ajan 0,90 kertaisella valonnopeudella jolloin voimme ottaa yhdessä teidän päivässänne 10 tuoppia. Ajan suhteellisuuden vuoksi et tiedä mitä minä teen juuri nyt koska minun nyt on sinulle vasta sitten kun tieto minun tämän hetken tekemisestä saapuu luoksesi vasta hetken päästä. Ja silloin minä teen jo jotain muuta. Et tiedä vaikka olisin lopettanut tämän lauseen kesk... Hahaa, pieni yleisen suhteellisuusteoreetikkojen sisäpiirivitsi. Ja lisäksi matkustettaessa suurilla nopeuksilla matkaajan aika kuluu ulkopuolisesta tarkkailijasta omaansa hitaammin. Voisimme tietysti matkustaa 0,95 kertaisella valonnopeudellakin, jolloin voisimme ottaa teidän päivässänne 20 tuoppia mutta tuo nopeuden lisäys maksaa niin paljon, että säästimme ne rahat ja ostimme niillä drinkkilippuja Kallesta.
S: Ette te mitään melkein valonnopeutta meihin nähden matkusta. Seison tässä teidän talon edessä ja näen sinut ikkunasta. Pönötät siinä takkasi edessä nahkatuolillasi.

YTM: No ei me koko aikaa matkustetakaan noin vauhdikkaasti. Nyt hoitelen paperiasioita kaupungissa mutta illalla lähdetään taas "radalle", kuten me leikkisästi tuota matkustamistamme kutsumme. Tervetuloa mukaan, jos ehdit! Hahaa, toinen sisäpiirivitsi. Ethän tiedä vaikka olisimme jo lähteneet kun kuulet nämä sanat.
S: Itse asiassa tuo ajan suhteellisuus nopeasti matkustettaessa tarkoittaa, että saisitte juoda vain 0,1 juomaa meidän päivässänne. Jos matkustatte 0,9 kertaisella valonnopeudella meihin nähden niin teidän aikaanne kuluu 1 päivä siinä kun meidän aikaa kuluu 10 päivää. Yritä siinä sitten tehdä gradua, kun deadline lähestyy suorastaan valonnopeudella. Tai 0,9 kertaisella valonnopeudella.

YTM: No ei se lähesty jos lähettää proffan matkaamaan tuolla vauhdilla. Välillä kun lähettelee proffalle päivityksiä gradusta niin se ihmettelee nopeata päivitystahtia ja suitsuttaa tehokkaasta työskentelystä. Hankalaa tossa vaan on se, että proffa pitää laittaa kierto- tai jollekin muulle maakeskeiselle ympyräradalle kiertämään, koska jos sen avaruusaluksen laittaa vain etääntymään maasta, kestää gradupäivityksen saapuminen avaruusalukseen niin kauan, ettei se proffasta näytä tulleen yhtään tavallista nopeammin. Sitten tietysti kun se avaruusalus kääntyy ja lähestyy maata, päivityksiä satelee sille tuplavauhtia. Se on oikeastaan sama ilmiö kuin mitä äänen etenemisessä olemme tottuneet kutsumaan Dopplerin ilmiöksi. Tiedäthän, kun lähestyvän ambulanssin ääni on korkeampi kuin loittonevan ambulanssin ääni. You know, lähestyessään maata proffa saa gradupäivityksiä niin tiheään, että alkaa kimittämään kasvavasta tarkastustaakasta.

S: No mutta eihän tuolla ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka nopeasti proffa niistä varsinaisesti antaa palautetta. Sehän saattaa lyödä proffan kokonaan lukkoon ja palaute jää saamatta.
YTM: Sillä aikaa voikin sitten käydä siellä Kallessa tuhlaamassa niitä drinkkilippuja.

S: Aivan! Lähettäiskös muuten yksille, tai kymmenelle riippuen siitä, mitä vauhtia kuljetaan.
YTM: Lähdetään vaan! Ota taksi niin ehditään ottamaan enemmän.
S: No mä olen vieläkin tässä pihalla, että lähdetään heti kun pääset ulos.
YTM: Mä tuun, moi!
S: Moi.

Kirjoittanut soopa 01:44 PM | Comments (0)

tammikuu 20, 2005

Dentist-bloggausta

Kun kerran Ilkkakin bloggaa hammaslääkärillä käynnistä, niin miksen minäkin. Ystävällistä palvelua ja heti alkuun vähän radeja, pari röntgenkuvaa hampaista jotta nähdään hampaiden välissä oleva reiät, mutta niitäkään ei löytynyt. Ulkopinnoilta pari A1:stä eli alustavaa reikää mutta näyttivät sen verran hyviltä, ettei edes kehottanut tulemaan uudestaan. Hammaskiveä pois ja pientä epätasaisuuksien hiontaa. Sylkeni on kuulemma kalkkista mikä on hampaille hyväksi mutta ikenille ei. Eikä kaupungin hammashoitoon tarvinnut odottaa vuosikaupalla, reilu kuukausi varauksesta ja tarkastusaika irtosi. Kehui kovasti hampaita ja kertoi lähtiessäni havainnekuvan kanssa hammaskiven muodostuksesta kun olin kysellyt pitkin hoitoa, mitä mikin termi tarkoittaa.

Hampaiden hoito on vähän kuin verojen maksu. Ei se tunnu kivalta mutta on pitkällä tähtäimellä kannattavaa.

Nyt mieli tekisi ottaa juotavaa, mutta taidan nauttia vielä hetken tavallistakin puhtaammista hampaista. Ehkä vettä sittenkin.

Kirjoittanut soopa 11:10 AM | Comments (0)

tammikuu 19, 2005

Monimuotoisuuden voimakkuus

Maailman eri osa-alueilla on havaittavissa runsasta monimuotoisuutta. Monimuotoisuus takaa monien rinnakkaisten kehityspolkujen olemassaolon ja yhden mennessä harhaan, muut jatkavat porskuttamistaan eteenpäin. Yhteiskunnallisessa kehityksessä tämä on nähtävissä monella eri taholla. Euroopan vahvuus historiallisesti on ollut nimenomaan autonomisten valtioiden määrä. Kolumbus joutui anelemaan rahoitusta ensimmäiselle retkelleen kauan ennen onnistumistaan. Uuden maailman löytyminen toi piristysruiskeen Euroopan talouteen ja varsinainen tutkimusmatkailu alkoi. Kuitenkin jo 1400-luvun alussa kiinalaiset olivat yltäneet sadan 120-metrisen laivan laivaston avulla Afrikkaan. Valtaan noussut keisari kuitenkin määräsi tutkimusmatkailun keskeytettäväksi ja telakat purettaviksi. Vähitellen laivanrakennustaito katosi eikä ilman telakoita saatu tutkimusmatkailua enää käyntiin vallan vaihduttua.

Kuten aiemminkin niin myös nykyään monimuotoisuuden takaa kilpailu. Joillakin alueilla liika rajoittaminen johtaa ainoastaan siihen, että muilla alueilla kehittyvä teknologia pian jyrää rajoittuneen alueen yli. Pohjois-Koreassa ei saa tehdä mitään, Etelä-Koreassa vapaata kilpailua suositaan ja ihmisten elämänlaatu on siellä parempaa luultavasti jokseenkin kaikilla mittareilla. Suomalainen telakkateollisuus on kilpailukykyistä maailmalla huolimatta kovista palkoista kun taas Yhdysvallat rajoittavat itärannikkonsa meriliikenteeseen rakennettavien laivojen toimituksia ja alueen telakat kärsivät suurista laatu- ja kustannusongelmista. Siksi sinne onkin lähtenyt suomalaisia telakkapomoja korjaamaan tilannetta.

Jotkut YK:n jäsenvaltiot yrittivät ajaa maailmanlaajuisen terapeuttisen kloonauksen kieltoa, mutta kaikkien maapallon elävien ja myöhemmin syntyvien eduksi epäonnistuivat siinä. Muutkin liian suuriksi paisuneet keskittymät valtaa siirtyvät kilpailusta oman asemansa pönkittäjiksi ja ryhtyvät vain puolustamaan omia etujaan. Tasapuolinen kilpailu takaa kokonaisvaltaisesti parhaan lopputuloksen.

Silloin tällöin Suomen poliittisella kentällä herähtää keskustelu yksityistämisestä. Vasemmisto syyttää oikeistoa yksityistämisestä yksityistämisen vuoksi ja oikeisto puolustelee, että ei tässä nyt sen takia yksityistetä. Mutta juuri sen takia pitäisi yksityistää. Niin kauan kunnes jollakulla on esittää Suomesta ala, jonka yksityistämisellä on ollut selvästi negatiivinen vaikutus ko. palvelun asiakkaille, maksajille, tuottajille yms. sidosryhmille, pitää yksityistämistä ja kilpailuttamista jatkaa. Ja jos vastainen esimerkki löytyy, pitää siitä ottaa opiksi ja pohtia sen erityispiirteitä, miksi juuri se oli poikkeus. Olisi jokseenkin outoa kuvitella, että kyllä yritykset osaavat myydä tietokoneita paremmin kuin valtiollinen laitos, mutta autojen katsastaminen tai teiden rakentaminen ei onnistuisi. Mutta hah, nehän onkin jo ainakin osittain yksityistetty! Tuskinpa 30 vuotta sitten olisi moista edes kuviteltu.

Joku välillä kieltäytyy näkemästä kilpailun etuja samalla tavalla kuin joku esittää, että elämä oli parempaa joskus 1x00-luvulla kuin nykyään ja väittää, että teknologian kehittymisestä ei seuraa hyvää. Teknologian kehittymisessä ja kilpailussa on kuitenkin kyse monimuotoisuudesta. Sopivimmat muodot saavat jalansijaa ja elämä paranee. Kun yksittäisellä toimijalla on mahdollisuuksia parantaa omaa elämäänsä, hän yleensä toimii sen eteen. Kuten Daniel Mocsny sanoi:

If you think nature's way is best, turn off your heat.

Ja minä sanon: Jos kilpailun rajoittaminen on mielestäsi hyvästä, muuta Pohjois-Koreaan.

Kirjoittanut soopa 12:51 PM | Comments (3)

tammikuu 14, 2005

Evoluutioteoria

Atlantassa kohistaan evoluutioteoriasta kun paikallisen lukion johtokunta oli päättänyt, että biologiankirjoihin lisätään tarra:

This textbook contains material on evolution. Evolution is a theory, not a fact, regarding the origin of living things. This material should be approached with an open mind, studied carefully and critically considered.
Osa opiskelijoiden vanhemmista onneksi valitti aiheesta oikeuteen, jossa tuomari päätti, että tarrat pitää poistaa kirjoista. Vaikka teksti ei kehottaessan tutkimaan teorioita kriittisesti olekaan väärässä, sen taustalla ovat kuitenkin uskonnolliset syyt. Tarkalleen ottaen evoluutioteoria ei käsittele elävien olentojen alkuperää (origin of living things) vaan niiden kehittymistä. Kreationismiin tai sen vivahteisiin uskovat ihmiset halusivat tarrat kirjoihin jotta niitä lukevat opiskelijat oppisivat kriittisiksi ajattelijoiksi niin kuin uskontokiihkoilijat tahtoivat. Tosin samoihin syihin perustuen erilaisia tarroja olisi pitänyt liimailla vähän yhteen jos toiseenkin kirjaan. Uskonnon kirjoihin olisi voinut laittaa vaikka seuraavanlaisia tarroja: "Tämä kirja sisältää materiaalia jossa viitataan Jumalaan, Jeesukseen ja pyhään henkeen. Jumala, Jeesus ja pyhä henki ovat hypoteesi, ei tosiasia, joka käsittelee uskonnollisia kokemuksia. Materiaalia on syytä lähestyä avoimella mielellä ja kriittisesti arvioiden."

/.:ssa keskustellaan aiheesta.

Kirjoittanut soopa 11:36 AM | Comments (0)

tammikuu 12, 2005

Ilmaisuus

Viime päivinä blogistanissakin on puhistu Bill Gatesin lausunnoista, joissa tämä väittää open sourcea nykyajan kommunismiksi. Open sourcella on tietysti paikkansa nykyaikaisessa tietoyhteiskunnassa, jossa jokainen voi päättää mitä tahtoo ajallaan tehdä ja tahtooko jakaa tuotoksiaan muiden hyväksi.

Viime vuonna pääministerimme Matti Vanhanen lausui varmaan kuuluisimmassa lausuntonsa, että kaikkien pitäisi asua Mäntsälässä järven rannalla ja tehdä lapsia. Luonnollisesti tästäkin monet hermostuivat. Vanhasen lausuntoa ei sinällään kuitenkaan ole osoitettu vääräksi, onhan hänellä oikeus mielipiteeseensä, ennen kuin Pressossa mainittiin Vanhasen unohtaneen, ettei Mäntsälä olisi läheskään niin auvoinen paikka, ellei se olisi Helsingin lähellä. Ilman Helsinkiä Mäntsälä olisi kuoleva kylä, jossa vain harva haluaisi asua.

Sekä open sourcessa että Vanhasen kommenteissa on kyse samasta asiasta, kumpikaan ei tule toimeen ilman lähellä olevaa suurempaa entiteettiä, joka käytännössä rahoittaa pienemmän olemassaolon. Vai kuvitteleeko joku, että open sourcella saataisiin toiminnanohjaus-, lennonjohto- tai kanta-asiakasjärjestelmiä. Suurimman osan open source -ohjelmista tekevät ihmiset, jotka päivätyökseen kehittävät maksullisia ohjelmia jossakin yrityksessä. Iltaisin he sitten menevät mäntsäläänsä, hoitavat omaa lapsiprojektiansa source forgessa ja käyvät nukkumaan.

Open sourcelle on tottakai tilauksensa ja monet ohjelmat ovat epäilemättä ansainneet paikkansa. Open sourcella on toki ongelmansakin, kuten motivoituneet kehittäjät ja pitkäikäisyys. Aktiivisimmilla ohjelmilla on kymmeniä kehittäjiä mutta monet ohjelmat kuolevat source forgen uumenissa hiljalleen. Source forgessa on noin 75000 projektia ja 100. aktiivisimmalla on vain 5 kehittäjää. Vaikka kehittäjien lukumäärä ei kuljekaan käsi kädessä aktiivisuuden kanssa, olisi minulla suuren yrityksen tietohallintopäällikkönä ainakin jokseenkin mahdoton ottaa käyttöön bisneskriittistä ohjelmaa, jota kehittää 1-2 henkilöä. Toki softayrityksetkin voivat mennä konkurssiin ja tällöin asiakkaat ovat tietysti vielä enemmän tyhjän päällä, kun edes lähdekoodia ei ole saatavilla. Suuremmissa yrityksissä riskejä kuitenkin hallitaan suunnitelmallisesti ja sovellusten ostaminen IBM:n ja Microsoftin kaltaisilta vakailta yrityksiltä on helppo tapa hallita riskejä.

Open sourcen kasvavasta merkityksestä ja mahdollisuuksista kertoo IBM:n päätös lahjoittaa 500 omistamaansa patenttia vapaaseen käyttöön. Aivomassa pohti erilaisia tapoja rahoittaa mm. vapaan lähdekoodin ohjelmistoja. Kuten tekstistä voi päätellä, olemme vielä aika kaukana siitä, että röntgenlaitteen käyttöjärjestelmän voi ladata ilmaiseksi netistä.

Ohjelmistopatentit suosivat suuryrityksiä perusteettoman paljon ja estävät pienten innovatiivisten sovellusten kehittämistä, oli kehittäjänä sitten yritys tai open source -yhteisö. Suuryritykset tekevät tietysti kaikkensa lobatakseen tiukat ohjelmistopatenti läpi EU:n lainsäädännössä. EU:ssa yritettiin ohjelmistopatentteja säädä läpi joulukuussa maatalousneuvostossa, onneksi Puola esti tämän.

Kirjoittanut soopa 10:38 AM | Comments (6)

tammikuu 10, 2005

Presso

Kauppalehti alkoi jokin aika sitten julkaisemaan viikonloppuliitettä nimeltä Presso. Nyt kun tämäkin läpyskä on tullut himaan sen aikaa kun sitä on ilmestynyt, oli vihdoin aika tarttua siihen muussakin tarkoituksessa kuin heittääkseni sen paperinkeräykseen. Emoturhake Kauppalehden olen lukenut muutaman kerran mutta sen pääasiallinen käyttö on toimia koirien oksennusalustoina.

Mutta Presso yllättää mukavasti. Jutut ovat kirjoitettu Hesarin Nyt-liitteen relex-aikuisille tarkoitetusta teinistelystä poiketen ihmisille, jotka haluavat artikkeleissa olevan asiaa ja otteen olevan hieman kypsempi. Nyt-liite syntyi aikoinaan City-lehden dominoimille kaupunkilaisten viikkolehtimarkkinoille. Cityn keskittyessä elähtäneeseen baarielämään, Nyt junnaa pintasutaisuillaan vähän sitä ja tätä mutta ei saa mistään irti mitään. Presso on Kauppalehden selkeä vastaisku Nytille ja onnistuu siinä hyvin. Varsin muhkeasta paketista löytyy juttuja joka alueelta. Presson veppikeskusteluista tehdään lehteen lainauksia, kuka tahansa saa kirjoittaa max 2000 merkin mittaisia puheenvuoroja ja pikku-uutisista löytyy mukavia poimintoja. Vai mitä voi kertoa seksploitaation airueesta Ilsasta, jonka kolmen dvd:n setistä kirjoitetaan arvio.

Erityismaininnan Presso ansaitsee kuitenkin webin erinomaisesta, ellen sanoisi Suomessa uraauurtavasta käytöstä. Keskustelupalstoja nyt on kaikilla, mutta Presson voi lukea joko pdf-versiona tai vielä kätevämpänä näköispainoksena. Jokaisesta sivusta on kaksi erikokoista pienennettyä kuvaa, joista voi valita sivun tai jutun lähempään tarkasteluun. Lehteä voi rullata nopeasti edes takaisin ja jokainen juttu aukeaa normaalina html-sivuna. Hesarin keskittyessä keräämään tilaajiltaan kaksinkertaisia pennosia, jotta nämä saisivat lukea lehden jutut myös verkossa, Presso tulee ja yllättää jokseenkin täydellisellä webbiolemuksella. Jos nyt jotain valitettavaa pitää keksiä, niin tv-ohjelmasivu vaihtaa vuorokautta ikävästi täsmälleen vuorokauden vaihtuessa eikä joskus aamuyöllä kuten Telkku.com.

Kirjoittanut soopa 09:52 AM | Comments (0)

tammikuu 05, 2005

Johtopäätelmät

Luonnontieteellinen maailma yrittää selvittää maailmassa tapahtuvia asioita ja muovata niistä yleispäteviä kaavoja, jotka ennustavat ja selittävät tapahtumia. Kun tiedetään, että etanoli palaessaan tuottaa hiilidioksidia ja vettä sitä ei tarvitse joka kerta erikseen kokeilla, tapahtuuko jollakin tietyllä kerralla taas niin. Vastaavalla tavalla pystytään ennustamaan suurempienkin reaktioiden lopputuloksia, kuten auringosta lähtevä säteily. Kun tunnetaan riittävä määrä atomitason reaktioita, voidaan päätellä suurempiakin tapahtumia. Kun ihmiseen pistää neulan, vapaa hermopää reagoi siihen, lähettää hermorataa pitkin signaalin aivoihin jossa signaali käsitellään. Jos neula onkin polveen iskettävä vasara jolla testataan hermoratoja, lähettää aivo käskyn ojentaa jalka. Samasta syystä henkilö, joka nuokkuu unen rajamailla ja jonka pää retkahtaa, automaattisesti nostaa päänsä pystymmäksi kun kaulan lihakset venyvät yllättäen.

Maailmankaikkeuden historian mittakaavassa kemialliset reaktiot ovat kuitenkin hyvin mielenkiintoisia. Lähdettäessä pohtimaan asiaa alkuräjähdyksestä eteenpäin voimme arvella matkalla tähän hetkeen tapahtuneen suuren määrän reaktioita. Alkuräjähdyksessä aine levisi avaruuteen jollakin jakaumalla ja toisiaan lähellä olevat aineet alkoivat reagoimaan keskenään. Aine sai myös liikenopeutta ja alkuaineiden atomipainojen vaihteluiden ja aineen epätasaisen jakauman vuoksi aine alkoi kasaantumaan. Liikenopeus, atomipainot ja kasaantumiset noudattivat fysiikan lakeja. Ehkä kaikkia näitä lakeja ei vielä tunneta, mutta joka tapauksessa aine käyttäytyi säännönmukaisesti. Kasaantuessa tapahtui ennustettavia reaktioita ja syntyi yhdisteitä. Vähitellen yhä monimutkaisempia reaktioita tapahtui, syntyi vähitellen planeettoja, emäksiä, happoja, soluja yms. Kaikki kuitenkin luonnontieteellisten lakien mukaan.

Johtamalla tätä asioiden tapahtumista luonnonlakien mukaan hiukan pidemmälle, törmäämme välittömästi siihen, että kaikki maailman tapahtumat ovat seurausta alkuräjähdystä seuranneista tapahtumista. Ja näin pääsemme siihen, että olemassa oleva maailmankaikkeus ei ole lainkaan sattumanvarainen vaan se on ainut mahdollinen maailmankaikkeus joka voi seurata juuri siitä alkuräjähdyksestä, josta meidänkin maailmankaikkeus syntyi. Nämä tapahtumat voidaan laskea tietämällä alkutilanne riittävän tarkasti. Voidaan siis puhtaasti luonnontieteellisestä näkökulmasta sanoa, että kaikki tulevat tapahtumat voitaisiin laskea, jos tiedettäisiin nykytilanne tarpeeksi tarkasti. Myös se, mitä kirjoitan tähän merkintään ja se, luetko tämän loppuun vai et.

Ihmisen ajatukset ja sitä kautta toiminta syntyy aivoissa. Aivotkin toimivat tietysti luonnontieteellisten lakien perusteella kun synapsit viestivät kemiallisten reaktioiden avulla. Toki viestintä on hienovaraista ja sitä ei pystytä nykyteknologialla kovinkaan tarkasti seuraamaan, mutta se ei tee siitä mitenkään ylimaallista. Tietoisuuden syntyä ei pystytä kiistatta selittämään, mutta se on eittämättä seurausta aivojen kasvusta, monimutkaistumisesta ja niiden saamista ulkopuolisista signaaleista. Näin aivotkin ovat vain monimutkainen fyysinen laite, jonka toimintaa pystytään ennustamaan jos aivoyksilö tunnetaan riittävän tarkasti ja sen saamat signaalit pystytään tarkasti havainnoimaan.

Ekstrapoloimalla tätä selitystä kaikkeen muuhunkin helpommin käsiteltävään, kuten siihen, miksi auto toimii tai ei toimi, voimme todeta, että kaikki tapahtumat ovat laskettavissa alkuräjähdyksestä. Mutta koska emme tiedä alkuräjähdyksen tarkkaa tilaa, voisimme laskea alkuräjähdyksen tilan tietämällä nykyhetken tilan riittävän tarkasti. Ja kaikki tilat siinä välillä. Toki tämä havainnointi ja laskenta on täysin mahdotonta tämän hetken tiedon mukaan. Jos se kuitenkin saadaan kehitettyä edes karkealla tasolla, mahdollistuu ainakin tarkkaileva aikamatkailu. Luultavasti osallistuva aikamatkailu ei silti ole mahdollista.

Tämä maailman tarkkailu suurena ja monimutkaisena tilakoneena ei tietenkään tarkoita, etteikö ihmisillä olisi vapaata tahtoa tehdä mitä he haluavat. Tämän kuka tahansa pystyy toteamaan sekunnissa. Vapaa tahto vain tuottaa niitä tapahtumia, aina, jotka olisivat laskettavissa mistä tahansa maailmankaikkeuden tilasta.

Lisätty 13:21
Vapaa tahto houkutteli minut syömään jossa keksin, ettei tuo aiemman tilan laskeminen välttämättä pidä paikkaansa, koska:
3=1+2
3=5-2
Voi tosin olla, että maailmankaikkeuden monimutkaisuudesta johtuen tuo ei päde siihen. Tai sitten varsinkin pätee. En tiedä, Friendly AI tietäisi paremmin ja kertoisi.

Kirjoittanut soopa 12:48 PM | Comments (3)
Powered by
2.661 [Valid RSS]