Soopa

Blogipiirin pikkujoulut, osa II

Kuten aina suurten tapahtumien jälkeen, nytkin meni hetki kerätessä ajatuksia lattialta ja etsiessä punaista lankaa pyykkien joukosta. Pyykkiin nimittäin joutui perjantain blogipirin pikkujoulujen jälkeen voimakkaasti tupakalta haisseet vaatteet. Ymmärrän toki, että oli trendikästä tupakoida 60- ja 70-luvuilla, mutta nyt laskin 18 tyhjää tupakka-askia pikkujoulujen kahdelta ensimmäiseltä pöydältä. Luultavasti niitä oli kolmannella pöydällä lisää. Mutta minä olenkin pikkusieluinen nillittäjä, enkä ymmärrä (ja merkinnän alussa kannattaa haukkua suuri osa ihmisistä, eipähän synny turhia sympatioita kirjoittajaa kohtaan).

Analyysiin:

Olihan siellä toki muutakin kuin tupaksavua ja tyhjiä askeja. Nimittäin ihmisiä. Monia jo aiemmin tuttuja ja lukuisia uusia. Ensimmäisen esittelykierroksen yhteydessä pidin työjärjestyspuheenvuoron, jossa ehdotin paikkojen sekoittamista, välttyäksemme paikoilleen jämähtämiseltä. Silloin paikalla oli vielä alle 20 henkeä ja hämmennys onnistui mielestäni aivan hyvin.

Ensimmäisen hämmennyksen kuitenkin aiheutti taas Veera, joka oli värjännyt hiuksensa enkä tunnistanut häntä. Luultavasti sama tulee toistumaan jatkossakin. Mutta Kari Haakanan suhteen en ollut väärässä, vaikka hän niin luuli ennen kuin ehdin edes kertoa mistä on kyse. Lisäksi sain Minyalta päivityksen blogimaailman juoruihin. Muutaman sanan ehdin vaihtaa Kirjailijaelämän kanssa, mutta sitten hänen piti rientää pois. Ja oli tullut paikalle ilman miestään. Terveisiä sinne jonnekin, ensi kerralla ei selityksiä suvaita. Kobaïasta paikalla oli käsittääkseni kaikki sen kirjoittajat sekä yksi hang-around -kaveri. Vaikka hän olikin kaimani, mahduimme silti samaan tilaan suuremmitta kukkotappeluitta. Luonnollisestihan illan alfailu oli varattu Mitvitille (lämmittää mieltä, kun voi tällaisessa yhteydessä linkittää oman domaininsa alle) ja Sedikselle. Mitvit yritti lahjoa psyykettäni blogivuokrasuhdeystävällisessä suunnassa pysymiselle. Kiitos. Hieno mies. Sedis kertoi lapsuudestaan koko illan ja ollessamme lähdössä pois, hän käytti tavaramerkkinsä: ".. ja toisekseen". Niin, ehkä sitten ensi kerralla. Pisimmältä tulleen bloggaajan palkkinnon voittaneen Klinikan kanssa puhuimme jostain, mutta vielä vähemmän ymmärsin Timon (Aika ja minä) puheista. Tosin myöhäinen hetki oli varmaan osasyyllinen. Tai jos ei ollut niin syytän sitä silti. Mutta oikeesti Timo, mistä me puhuttiin? Samaa tosin voisin kysyä my typo_:n Leenan/Anun väikkärin aiheesta. Onnistuin olemaan varmaankin harvinaisen hiljaisen tyly, ei ollut tarkoitus.

Paikalla oli myös 1, 2, 3, 4, 5, 7, 9, 10, 11, 12, 13, 14 muutakin, joiden kanssa en ehtinyt vaihtamaan äänteitä. Mutta kuka oli se viherhaltialta näyttänyt kaveri? Paikalle piti saapua omaksi itsekseen pukeutuneena jonka olisin hyvin ymmärtänyt, mutta haltialla oli muovinen miekka kädessään. Muovinen.

Ja jokainen joka sai sisääntullessaan aplodit ja ihmetteli syytä, niin niitä ei annettu kaikille. Ainoastaan sinulle koska saavuit paikalle.

Suuret kiitokset illan kreikkalainen-jumala-pohjatton-kaljatuoppi-kädessä isännälle, eli Jannelle ja emäntä Marjutille. Vaikka kotimatkani oli lyhyt, Rytkönen pitkä.

Moi, mä oon Lari ja mä kirjoitan soopaa.

Blogipiirin pikkujoulut, osa II -teaser

Kyllä mä pian kirjoitan, mitä niissä pikkujouluissa oikeasti tapahtui.

Galactica

Päivä ei voi pienoisesta pikkujouluista aiheutuneesta hitaudesta huolimatta olla aivan huono, jos saa katsoa kaksi jaksoa uutta Battlestar Galactica -sarjaa. Sarja pyörii about saman viitekehyksen ympärillä kuin 79-82 tullut alkuperäinenkin sarja, eli laivueellinen ihmiskunnan aluksia pakenee robotti-Cyloneita avaruudessa. Talvella tehdyssä minisarjassa alustettiin varsinaista sarjaa tuhoamalla ihmisten asuinkeskittymät ympäri avaruutta. Nykyään Cylonit ovat tyylikkäitä, aluksia lentää avaruudessa todella paljon ja lentomallinnus on kohdallaan, Cylonit osaavat rakentaa ihmisen näköisiä agentteja jotka ovat soluttautuneet ihmisten sekaan ja kokonaistunnelma on ahdistava. Eli loistokamaa. Jään odottamaan esitystä kotimaan kanavilla.

Blogipiirin pikkujoulut

Blogipiirin pikkujoulut olivat pienoinen pettymys. Paikalla oli ainoastaan Kysyn vaan ja bloggaamista harrastamaton kaima. Join kupin kahvia ja lähdin pois. Vai olinko väärässä ravintolassa.

Tuetaan työllisyyttä

Koska kotimaisen palvelusektorin tukeminen parantaa työllisyyttä päätin eilen olla oikea hallituksen työllisyysryhmän ystävä leikkuuttaessani hiukseni parturissa, pesettäessäni paitani pesulassa ja siivoojan siivotessani kotilukaalin. Tietysti osa palveluiden hinnoista valuu ulkomaille (pesulan koneet lienevät ulkomaista alkuperää, parturin käyttämät aineet ainakin ovat) mutta kai osa niistäkin jää tänne omaan kotomaahan pyörimään. Olihan nuo melkoisen ruumistisia palveluita ja tänään illalla täytyy jatkaa samalla linjalla blogipiirin pikkujouluissa nauttimalla alkoholijuomia ja näin epäilemättä sulautumalla bloggaajakansaan.

Olisinkohan muuten nähnyt Cybbiksen tänään ruokalassa, jossa en ole koskaan aiemmin käynyt? Selvinnee illalla.

Bloggaamattomuutta

Oikeat bloggaajat päivittävät blogiaan tarpeeksi usein pitääkseen lukijan mielenkiinnon yllä. Joku ja joku muu on poistanut blogistaan kommentointimahdollisuuden ja toisen blogissa siitä on muodostunut oleellinen osa sisältöä, jos vaan jaksaisi lukea.

Päivittämättömyydestä tulee syyllinen olo, vaikkei tästä kukaan mitään maksa. Ikään kuin olisin jotain velkaa lukijoilleni. Ja olenkin. En ilman lukijoita jaksaisi kirjoittaa kun nytkin itsesensuuri laskee päivitysbonusta ja käyrä poukkoilee holtittomasti. Turha lausuakaan ajatuksiaan sensuurittomien tekstien laadusta.

Onneksi perjantaina on pikkujoulut. Ehkä sen jälkeen omatkin sormet jaksavat näpelöidä kirjoituksia kasaan. Vaikka olisihan ylimääräiset kädet kätevät. Sitten kun vielä saisi kahteen asiaan keskittyvät aivot.

Miksi sairauksien, vaikkapa syövän, parantaminen on ihan ok, mutta jos joku sanoo, että ihmisen elinikää pitää pidentää huomattavasti, otetaan keskusteluun mukaan eettiset arvot ja ryhdytään höpöttämään jostain luonnonmukaisesta eliniästä. Syöpä on evoluution tapa sanoa, että nämä solut eivät nyt ansaitse elää kauemmin. Syövän hoito on ihmisen eliniän kasvattamista siinä kuin kantasolututkimukset ja nopeusrajoitusten laskeminenkin.

Typeriä mielipiteitä eläinkokeista

Roskikseen oli liimattu pamfletti "Eläinkokeille on vaihtoehtoja". En jaksanut lukea julkista omaisuutta tuhoavien vandaalien mielipiteitä sen tarkemmin, joten en tiedä olivatko kyseiset yhteiskunnan rapauttajat ajattelemattomia lääketieteellisten eläinkokeiden vastustajia vai kosmetiikkateollisuuden kivi kengässä.

Kyseessähän on kaksi täysin eri asiaa.

Kosmetiikkateollisuus keskittyy ulkonäöllisiin seikkoihin tuotekehityksessään ja eläinkokeet on helppo tuomita heidän osaltaan. Lääketeollisuudessa koe-eläimiä ei pidä kieltää, eikä onneksi kukaan sellaista ole harkitsemassakaan. Lääkäriystäväni kertoi ollessaan tutkijana, ettei harkitse sekuntiakaan tuhannen hiiren käyttämistä tutkimustyöhön jos panostuksella on edes pienet mahdollisuudet saada parannettua hänen tutkimansa MS-taudin potilaiden elämää.

Mutta jos yleistetään kysymystä hiukan pidemmälle, tullaankin yllättäen jo paljon harmaammalle alueelle. Saako eläinkokeita tehdä terveiden ihmisten parantamiseksi (enhancing) vai ainoastaan sairaiden parantamiseksi (curing)? Kosmetiikkateollisuus on ainakin vielä tällä hetkellä sen verran lapsenkengissä olevaa litkujen kanssa läträilyä, että voidaan hyvin puhua vielä ulkokuoren maalailusta. Sitten kun rakenteellisiin seikkoihin, esimerkiksi kasvon luustoon tai ihoon saadaan aikaiseksi muutoksia vaikkapa kaupasta ostettavalla maskilla kotioloissa, kosmetiikkateollisuus ja lääketeollisuus ovat lähempänä toisiaan kuin äkkiseltään arvaakaan. Jos tällainen kasvonmuokkausmaski olisi vieläpä edullinen, törmäilisimme kadulla davidduchovny ja jenniferaniston -klooneihin emmekä tunnistaisi ystäviämme. Ihmisten sitoutuneisuus omaan, ennen niin kovin yksilölliseen ruumiiseensa myös vähenisi ja luultavasti ulkonäön merkitys yhteiskunnassa laskisi. Ihmiset ymmärtäisivät, että ruumis on muokkausta varten ja vain väline tietoisuuden liikuttamiseen paikasta toisen. Varsin helposti rikkoutuva ja vielä hankalasti korvattavissa oleva väline, jonka liikuttelu on mielettömän kallista ja hankalaa.

Olisiko siis järkevää olla tuomitsematta kosmetiikkateollisuuden eläinkokeita, jos kosmetiikkateollisuus kehittääkin osittain lääketyyppisiä tuotteita? Luonnollisesti edellä mainittu kasvonmuokkausmaski poistaisi suunnattoman määrän sairauksia, joten kosmetiikkateollisuuden tuote epäilemättä parantaisi koko ihmiskuntaa. Jos rajan vetää nyt litkujen testaamisen kieltämiseen eläimillä, ei ulkonäköteollisuudessa tulevaisuudessakaan ole osaamista eläinten käytölle silloin, kun kehitettävä tuote olisi laskettavissa sairautta parantavaksi. Yllättäen eläinkokeiden salliminen kosmetiikkateollisuudessa ainakin rajoitetusti ehkä olisikin tulevaisuuden sairaiden hyväksi, vaikka vielä tätä tekstiä aloittaessani olinkin tiukasti niitä vastaan.

Näin kätevästi sain muokattua mielipiteeni eläinkokeista jonkun mielestä typeräksi. Aikaisemmin ei, nyt varauksellinen ehkä.

Hulluja hankkeita

Viime viikolla uutisoitu hanke rakentaa lentomäki Suomen lappiin ei olekaan aprillipilaa, vaikka niin voisi alunperin kuvitella. Asialla oli ilmeisen virallinen Itä-Lapin ja Kemijärven kehittämistoimien koordinaatioryhmä, jonka raportista lentokyvyttömän ankan oloinen uutinen on kehitelty. Ja Kemijärvellä on jopa pohdittu mäen rahoittamismalleja. Tämän lisäksi eilisessä Hesarissa joku kansanedustaja esitti talviolumppialaisten hakemista Suomeen. No mutta tottakai! Ja koefuusiovoimala, koko formula 1 -sarja ja kuulennot myös!

Mutta jos Helsingin rahoja muualle maahan kuppaavat nyt päättävät, että lentomäki pitää Suomeen saada, niin rakennetaan se sinne, missä se taatusti keräisi uutisarvoa, näkyvyyttä ja rahaa. Eli Helsinkiin. Pasilaan kun on välillä vilauteltu rakennettavan tornitaloja, niin tuollainen lentomäen hyppytorni ja alastulomäki sopisi hyvin niiden päälle. Saataisiin lisäksi Helsingille sellainen profiili, että se taatusti maailmalla muistettaisiin. Siinä voisi bisnesmiehet esitellä ylpeänä Suomea ja mainostaa, kuinka hulluja me oikeesti ollaan, kun rakennetaan täysin turha rakennelma keskelle pääkaupunkia. Voitaisiin samalla olla ylpeitä suomalaisesta insinöörityöstä ja kyvystä vetää uskomattomia hankkeita läpi vaikeissa olosuhteissa.

Syyskuvia

Pari päivää sitten julkaistun lukijatutkimuksemme haastatteluosuudessa Janina Frostell (nimi muutettu) pyysi toimitukselta enemmän tyylikästä kuvitusta juttujen yhteyteen. Tyylikkyyshän ei koskaan ole ollut Soopan peruskallio johon nojata, ydinkompetenssi jonka ympärille fokusoida prosessit eikä naulakko, johon ripustaa takit. Sen sijaan toimituksen laatikoista paljastui muutamia kuvia edelliskesän tiimihengennostatusreissuilta Thaimaasta, jossa toimituspäällikkö näytti muille, kuinka se henki nousee. Ja nousihan se. Ensimmäisestä kuvasta voi nähdä kuinka sihteerimme Arto Kourinamo tutustuu paikalliseen juomakulttuuriin.

kuva 1

Artollehan tuo oli vasta tyypillistä alkua ja vauhtiin päästyään viinaa kului enemmän kuin Sedun ravintoloissa viikossa.

Enempää kuvia ei Thaimaasta kehtaa näyttää, koska toimituspäällikkömme Anna Makkorankosen mies voi joskus eksyä tänne eikä taatusti pitäisi Annan edesottamuksista.

Paluumatkalla kopio- ja limonadikonevastaava Ilmari Heinäntekijäpoika yritti liittyä kymppitonnikerhoon. Valitettavasti hänen taktiikkansa oli väärä, se kun käsitti ainoastaan nauhoitettujen Kymppitonnin jaksojen katselemisen kannettavalta dvd-soittimelta. Hän oli järkeillyt jutun jotenkin niin, että kun Kymppitonnissa yritettiin päästä matkalle niin sitten niiden jaksojen katsominen lentokoneessa tuolla korkeudella toisi jäsenyyden. Annoimme kaverin kehuskella asiasta viikon toimistolla kunnes paljastimme asian todellisen laidan ja kerroimme, että kyseessä oli kaiken lisäksi Napakymppi, jossa niistä matkoista kisailtiin. Kuvassa Ilmari varsin murtuneena tapahtuman jälkeen.

Ilmari

Pari viikkoa Thaimaanreissun jälkeen, kun Ilmarikin oli jo päässyt pettymyksestään yli, julkaisumme valmistautui teemanumeroon. Tarkoituksena oli koota napakka esitys syistä, jotka johtivat euraasian teknologiseen kehittymiseen muita mantereita nopeammin. Arto ei ollut vielä saanut vaihdettua Thaimaassa likaantunutta paitaansa puhtaaseen ja arveli muiden mantereiden hitaamman teknologisen kehityskulun johtuneen siitä, ettei niillä ollut suomalaisia. Ilmari huomautti limonadikonetta täyttäessään, että tarkoituksena oli pohtia hiukan laajemman skaalan kehitystä, kuten sitä, miksi hedelmällisen puolikuun alueella esiintyi ensimmäisen kerran maanviljelyä eikä Afrikassa, josta ihmiskunta oli lähtöisin, miksi espanjalaiset valloittivat inkavaltiot eikä toisinpäin ja miksi tarttuvia tauteja kehittyi nimenomaan Euroopassa eikä muualla maailmassa. Sanaseppomme ja toimiston sisäisen ilmakitaransoiton mestarimme Almu Köyhälle oli jo kirjoittanut näistä aiheista innokkuutta herättäviä artikkeleita ja esitteli niitä muille innokkaana. Valitettavasti Almu ei ollut tarpeeksi varovainen vaan valvoessaan painokoneiden toimintaa painossa hän kaatui kaiteen yli ja joutui painokoneen sisään. Almun ruumista ei koskaan löydetty, mutta kirjoista henkiin herätetty Sherlock Holmes arveli Almun tavanneen elämänsä miehen ja lähteneen tämän kanssa uudisraivaajaksi villiin länteen.

Kuvassa mietteliäs Sherlock piippuaan poltellen

Vuonna 2012 toimitukseen saapui postikortti villistä lännestä, jonka Almu oli miehensä kanssa kesyttänyt. He olivat rakentaneet sinne ennennäkemättömän suuria savupiippuja ja takkoja joiden eteen levitetyillä karhuntaljoilla he lokottelivat höyryävän lämmintä kaakaota juoden aina kun eivät olleet rakentamassa uusia entistä korkeampia savupiippuja. Heidän rakentamansa savupiiput olivat niin sydäntä särkevän kauniita, ettei kukaan muu raaskinut käyttää niitä. Kaikki kuitenkin olivat ihastuneet niihin niin perinpohjin, etteivät malttaneet olla tilaamatta aina uutta savupiippua. Vähitellen kansakunta toisensa jälkeen ajautui vararikkoon ja kuoli sukupuuttoon valtavien savupiipuista aiheutuneiden kustannusten takia ja villistä lännestä muotoutui autio länsi. Tosin Japanilaiset väittivät sitä idäksi.

Kuvassa Alman viimeinen savupiippu, jota kukaan ei tohtinut käyttää

Syysmuutto

Ensimmäisten syyspakkasten saavuttua on lentävien ystäviemme syysmuutot etelään jatkuneet jo pidempään. Keväällä raportoimme metsästyskauden alkamisesta ja peilasimme perinteitä kunnioittavan diplomimetsästäjä Ylpö Sysimustan tuntoja nykyaikaisten aseiden ja metsästystapojen puristuksessa. Ylpö oli kovin tuohtunut nuorten passiivisuudesta ja mukavuudenhalusta. Jos nuoren sukupolven edustajan saikin houkuteltua metsälle, tämä vain istui nuotiolla cappuccinoa nauttien ja pleikkaripeukalo tyhjää nykien.

Nyt metsästyskauden päätyttyä Suomen mantereella saa lentävää riistaa metsästää kuitenkin merialueilla ilman pelkoa viranomaisista. Kesäksi myönnetyistä 85 miljoonasta hyttysen kaatoluvasta käytettiin peräti 78 miljoonaa ja maa- ja metsätalousministeriön nimettömänä pysyttelevä edustaja sanoo olleensa positiviisen yllättynyt hyvään käyttöasteeseen. "Olimme varautuneet 70 miljoonan hyttysen kaatoon ja ennusteita parempi toteuma vähentää huomattavasti syksyn pahoja hyttysonnettomuuksia teillämme." Nimettömänä pysyttelevä edustaja jatkaa vielä: "8 miljoonaa hyttystä ennakoitua vähemmän maastossa säästää autoilijoilta satoja autonpesuja. Vuositasolla yhteiskunnalle ja kansalaisille koituu tästä merkittävät säästöt. Pesuloiden omistajat ovat tietysti vähän happamana, mutta oman etunsa tavoittelijat valittavat aina jostain."

Soitto Keminmaalle paljastaa, että siellä on hyttysenlihaa saatu pakkaseen ennätysmäärä, 0,0014 kiloa eli reilu kolmannes enemmän kuin edellissyksynä. Suurtalousemäntä Aila Kalasuo onkin tyytyväinen: "Näillä lihoilla saamme ruokittua kaksisataapäisen jälkeläislaumamme pitkälle helmikuun paukkupakkasille asti. Sitten ylikesäiset voikin myydä Ruotsiin metsätöihin ja matkustaa etelään juopottelemaan."

Tähtireportterimme jättää Kalasuon jatkamaan moraalisesti arveluttavia puheitaan ja suunnistaa toimituksen kokoukseen. Kokouksessa käsitellään Soopan viimeaikaista linjattomuutta ja kirjoitusten ajautumista ties minne. Eräskin kirjoitus tavattiin viime viikolla Joensuusta, mistä poliisi otti sen kiinni ja toimitti välittömästi takaisin päätoimittajalle. Seuraavana päivänä päätoimittaja ilmoitti poliisille kirjoituksen olevan kateissa. Kuulusteluissa kävi ilmi, että kirjoitus oli päätoimittajan järjestämän palautteenantotilaisuuden jälkeen lähtenyt suutuspäissään saaristoon kännäämään, mutta päätoimittajan toimistosta löytyneet backspacen ja delete-näppäimen painallukset kertovat ikävämmästä kohtalosta. Päätoimittaja odottaa vangittuna syyttäjän päätöstä syytteen nostosta.

Lukijatutkimus

Soopa teetti Suomen mediatutkimuksella kyselyn lukijoistaan 25.-30.9.2004. Tutkimuksessa haastateltiin sattumanvaraisesti valittuja 1024 Soopan lukijaa. Tutkimuksen virhemarginaali on 1,5 %.

Haastateltujen keski-ikä 34 vuotta, suurin 55, pienin 18.
Sukupuolijakauma: naisia 55%, miehiä 44%, ei vastausta 1%
Tulojakauma (vuodessa euroa): ka 65 000, pienin 44 150, suurin 443 500, mediaani 69 400.
Naisten tulojakauma: ka 66 850, pienin 46 820, suurin 443 500, mediaani 70 050.
Miesten tulojakauma: ka 63 180, pienin 44 150, suurin 410 690, mediaani 68 800.

Koulutus (ylin suoritettu tutkinto): ammattikorkeakoulu 1%, alempi korkeakoulu 32 %, ylempi korkeakoulutu 40%, tohtori 26%.

Kuten demografiasta voi helposti päätellä, ovat Soopan lukijat pelkkiä YTM:iä ja YTN:iä, jotka tahtovat täyttää päivittäisen sosiaalipornoilutarpeensa ostamalla Soopan irtonumeron.

Soopan toimituksen tähtireportteri jalkautui väestön keskuuteen ja yhytti pahaa-aavistamattoman irtonumeron lukijan Eirasta.

Soopan toimittaja Antero Melametsä hei. Teemme lukijatutkimuksemme yhteyteen haastattelua tyypillisestä lukijastamme, olisiko teillä hetki aikaa vastata kysymyksiimme?

Toki toki, mielellään osallistun kaiken maailman tutkimuksiin ja haastatteluihin. Elämäni on muuten niin tyhjää ja sisällötöntä.

Jos saan näin haastattelun alkuun kysyä nimeänne ja ammattianne?

Toki.

Mikä onkaan nimenne ja ammattinne?

Janina Frostell (nimi muutettu oikean henkilön suojelemiseksi) ja olen malli/laulaja.

Kuinka usein luette Soopaa ja mitkä ovat mielipalstojanne?

Luen Soopaa aina kun se ilmestyy ja paras palsta on ehdottomasti se ylin, siinä on aina kaikkein tuoreimmat jutut. Lukisin Soopaa kyllä useamminkin mutta sen ilmestymisaikataulu on kovin epäsäännöllinen. Ikäänkuin toimittajille ei maksettaisi kirjoittamisesta mitään ja kirjoituksia ilmestyy kuin harrastelijoilta. Että toivottavasti menee viesti sinne toimitukseen, vink vink.

[Janina Frostell (nimi muutettu) iskee haastattelijalle silmää ja yrittää ehdottaa drinkkiä saadakseen viestinsä paremmin perille. Koska haastattelija on kahdenksanlonkeroinen mustekalan näköinen olento 12.666Zn-K -planeetalta, ei hän ole kiinnostunut drinkistä. Sen sijaan Janinan päällä olevat vaatteet näyttävät oikein hyviltä pesänrakennusmateriaaleilta.]

Anteeksi, mutta onko neidillä silmässä roska, kun räpyttelette sitä noin kovin?

Hmpf.

Se paranikin itsestään. Mutta palatakseni julkaisuumme, mitä tahtoisitte nähdä Soopassa?

Enemmän kuvia. Ehdottomasti enemmän kuvia. Ei kuitenkaan mitään pornokuvia tai alastomia julkkiksia. Ei mitään tusinatähtiä, joku Viivi Avellan alasti olisi luultavasti hirveintä mitä tiedän. Tai Laura Ruohola. Huh. Sen sijaan tyylikkäät kuvakavalkadit ympäristöstämme syksyisissä väreissä olisivat mukavia piristyksiä. Katso vaikka loistokas Kuukauden kuvia, niin ymmärrät mitä tarkoitan.

[Vaikuttaa siltä, että Janina Frostell (nimi muutettu) yrittää saada Soopan sivuille mahdollisimman paljon googlettajia antamalla ymmärtää jotain mitä ei ole antaa. Onneksi se ei pääse linkkaamaan tähän tekstiin täältä puistosta ja nostamaan googlerankkia.]

Kumman valitsisit mieluummin, useammin ilmestyvän mutta tasottomamman Soopan vai nykyisen tyylin, hyvin epäsäännöllisen ilmestymistahdin mutta häikäisevät tarinat?

Joka päivä ilmestyvät häikäisevät ja aina uusia ideoita pursuavat tarinat olisivat valintani. Itkisin itseni uneen ja tanssisin tieni tähtiin niitä lukiessani.

[Janina Frostellin (nimi muutettu) kielikuvat ovat melko mauttomia. Ei näitä tällaisenaan voi julkaista. Editori, muokkaatko noista parempia niin, ettei Janina Frostell (nimi muutettu) näytä niin typerältä?]

Se ei valitettavasti ole mahdollista. Kuten sanoin, on mahdollista saada vain laatua tai määrää.

Hmpf. No valitaan sitten nämä ihastuttavan ihanat ja muutenkin niin mahtavat tarinat, vaikka niitä ilmestyisikin sitten hiukan harvemmin. Mutta entäpä jos tarjoaisin toimittajalle drinkin, jos vaikka saisin vaikutettua julkaisutiheyteen ja laatuun sillä tavalla, vink vink.

[Janina Frostell (nimi muutettu) käy hiukan liian tungettelevaksi eikä silmässä näy nytkään roskaa. Vien vaatteet sen päältä pesänrakennusmateriaaleiksi ja niin jää Janina Frostell alasti puistoon juoksemaan. En jää paikalle todistamaan tilanteen kehittymistä, eiköhän siitä kuitenkin ole kuva huomisissa lööpeissä.]

Vieraat

Lariq.netin syövereissä on nyt muutaman kuukauden asustanut nivaska bloggaajia.

Pinserin elämän tarkoituksen kärjessä välillä paistatteleva iMitvit viiltävine markkina-analyyseinensä, elinkauppailmoituksinensa ja homeopaattisine kauppoinensa.

Tommipommi vastustaen ruumismia ja tehden tarkkoja havaintoja elämästä pukien ne vastaansanomattomien yleistysten muotoon.

Näkymä rannalta kirjoittaa ja kuvittaa kaupungin, antaa meille näkökulman mitä siellä jossain kaukana tapahtuu. Siellä jossa uudisraivaajan henki on halpa ja Hakaniemen tori täynnä.

Kaksoisagentti antaa esimakua tulevaisuudesta. Sellaisen, josta kannattaa välittää.

Räksytystä raitilta (ent. Taantumuksen torvi) esittää harkittuja lausuntoja fyysisestä, sosiaalisesta ja intellektuaalisesta ympäristöstään. En sitä taida paremmin sanoa, joten lainasin suurimmilta osilta häneltä itseltään.

Kuten kuka tahansa em. blogeja lukineena huomaa, ovat ne selkeästi parempia kuin Soopa. Ei ainoastaan yhdellä osa-alueella kuten tuotoksen määrässä, laadussa tai ulkoasun tyylikkyydessä, vaan myös monipuolisuudessa, herättämässä ajatuksia tai riippumattomuudessa. Aivan, riippumattomuudessa. Kukin heistä kirjoittaa asioista riippumattomammin kuin Soopa, joka joutuu ottamaan huomioon kirjoituksissaan, lukijoiden lisäksi, kirjoittajan mielenterveyden, ystävyyssuhteiden ylläpitämisen ja päivittäisen alkoholiannoksen hankkimisen. Siksi en yleensä kirjoittele iltaisin, kun olen keräämässä pulloja ostaakseni absinttia tai keittämässä pontikkaa. Ja koska Soopa yrittää ottaa teksteissään huomioon lukijan, se tylsyttää terävimmät mielipiteet ja tarkimmat havainnot kuusikkoon ja merkkijonot muotoutuvat tylsiksi puhdetöiksi rintamalta.

Jos vertailemme Soopan tekstejä vierailevaan viisikkoon, tai kuten sen paremmin tunnemme, hyviin, pahoihin, rumiin, kauniisiin ja rikkaisiin, näemme jo viiden sentin päähän Soopan olevan kuin hyvin riippunutta lihaa, kuivaa, vanhaa ja kasvissyöjien inhoamaa. Mutta juuri tästä syystä nuo blogimaailman auringonnousut, iltakasteet ja nobelistit ovatkin täällä, uskottelemassa minulle olevani jotenkin merkityksellinen. Ja he tekevät hyvää työtä. En olisi vielä 30 vuotta sitten uskonut juuri tällaisen Internetin olemassaoloon vaikka olisin siitä tullut itse tulevaisuudesta itselleni kertomaan. Ehkäpä siksi, etten tuolloin alle yksivuotiaana vielä ymmärtänyt puhetta.

Tämä ei ole lopun alkua tai alun loppua. Tai ehkä on. Siis alun loppua. Seuraavana on tulossa keskivaiheen alku, keskivaiheen keskikohta ja keskivaiheen loppu. Näiden ajankohdasta eikä kestosta voida esittää arvioita. Jos keskivaiheen loppu tuntuu tylsältä voimme jälleen palata alun alkuun tai loppuun, riippuen siitä mitä yleisö lopun aluksi haluaa.

Huomenna tiedossa nenäkarvojen katkontaa, sielun kääntämistä viisisiipisellä auralla ja lukijoiden ongintaa sormi houkuttimena.

Rajansa mainoksillakin

Eilisen oksennusreaktion aiheutti joku hiustuotemainos, jossa nainen oli menossa ilmeisestikin uuteen työpaikkaan ja kaikki piikittelivät häntä muka huonoista hiuksista. Kopiokoneenkorjaaja sanoi, ettei kopiokone voi toimia kun tuolla on tuollaiset hiukset, pomo sanoi tervetuloa töihin mutta kunnollisella kampauksella ja vielä joku kolmas parjasi päänahan ulokkeita melko ilkeästi. Ei ihmekään jos tytöt ja nuoret naiset ovat fanaattisia ulkonäöstään kun mainoksissa on siirrytty kevyestä vihjailusta suoraan osoitteluun. Vaikka yleensä olenkin melko vapaamielinen mainosten suhteen (vrt. en ole feministi, mutta...), niin kyseisen mainoksen ideoijat ja sen esittämisestä päättävät pitäisi lähettää 1920-luvun Siperiaan ilman paluulippua ja pipoa. Voisivat sitten siellä viritellä niitä tahnojaan ihanasta laskostuviin sortuviinsa ja todistella toisilleen kuinka hakku puree ikiroutaan kun hiukset ovat niin ihanasti.

Tuulienergiaa

Bensiini- tai dieselkäyttöisellä autolla ajaminen saastuttaa ja kun käden työntää liikkuvan auton ikkunasta ulos, kova tuulenvire tarttuu käteen. Miksi autoista ei rakenneta saasteettomalla tuulienergialla kulkevia? Jokaisen bilikan katolle vaan tuulivoimala ja homma on hoidossa. Ideaa saa käyttää.

Jaa, että siksi ei käy, kun parimetriset tuulivoimalan siivet tarttuisivat autotallien oviin. No ladataan ajaessa akkuja sen verran, että saadaan auto ajettua akkuvoimalla talliin ja pois ja taitetaan siivet auton kattoa vasten. Täytyykö täällä kaikki keksiä itse!? Samalla akkuvoimalla päästään liikkeelle ja jälleen katolla pönöttävä tuulivoimala tuottaa energiaa.

Mitähän sitä seuraavaksi ratkaisisi. Sodat? Nälänhädät? Pasianssin?

Itsekriittisyyttä

Aina välillä on hyvä harjoittaa pientä itsekriittisyyttä. Mutta rajansa kaikella. Eilen töiden jälkeen päätin lähteä tallentamaan hetkiä kuviksi ja kävelin kameran kanssa Kaivarin rantaan. Aurinko oli juuri laskeutumassa mutta arvelin saavani vielä muutaman otoksen. Rannassa viima yllätti ja vedin hupun pään suojaksi. Mallailin silti kuvakulmia sormillani mutta mitään järkevää valoa ei näyttänyt olevan saatavilla. Turhauduin, ja kävelin himaan.

No onneksi kotona sain sitten kuvailla potentiaalisille ostajille myytävänä olleen objektiivin yksityiskohtia. Mikäs sen mukavampaa.

Ehkä itsekriittisyyttä olisi voinut harjoittaa tämänkin merkinnän kirjoittamisessa.

Kontrastia ravintolassa

Viikonlopun epistolaan kuului osallistuminen varpajaisiin. Ravintola oli valittu huolella ja edusti paikkakunnan parhaimmistoa. Näkymät vesitornista kaupungin yli olivat mainiot ja ruoka erinomaista. Valitettavasti meistä johtumattomista syistä salin toisella puolella oli parisenkymmentä pappia, suomalaisia ja puolalaisia. Lienee syytä korostaa, että emme todellakaan olleet tilanneet suurta pappisseuruetta paikalle. No papithan ovat rauhallisia, paitsi rippileireillä, eivätkä nämäkään tanssineet pöydillä tai nipistelleet tarjoilijoita. Tai ainakaan emme huomanneet. Mutta voi sitä virsien laulua ja rukousten määrää! Hiukan yhdessä jos toisessakin välissä ilmoille kajautettiin joku hengellinen kipale kantavaan pappissävyyn. Oma seurueemme koostui kovasti luonnontiedeluottavaisista ihmisistä, lääkäreistä ja koodareista, eivätkä maagikkojen lauluesitykset olleet sitä mieleisintä taustamölinää. Omaan pöytäämme pyysimme Kreikanlipun, aloitimme puheet viitaten vasemmistoliittoon ja kunnallisvaaleihin ja lauloimme omia juomalaulujamme, sopuisia. Siispä vältimme uskonsodan ja istuimme loppuillan jazz-baarissa.