Soopa

Ulkoryhmien parjaamista

Kirjoitin jokunen viikko sitten lyhyen jutun, jossa pääosassa oli ulkoryhmää vähemmän mairitteleva kuva. Sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että moisen jutun kirjoittaminen ja kuvan linkittäminen oli mautonta ja typerää ja pyydänkin anteeksi kaikilta, joita ajattelematon käyttäytymiseni loukkasi.

Ulkoryhmien mollaamiselle en keksi syitä. Jos ryhmä on yhteiskunnalle tai yksilöille vahingollinen, siitä pitää valistaa ja pyrkiä minimoimaan ryhmän haitallisuutta. Tällöinkään ryhmän haukkuminen ei auta koska se vain syventää kahden osapuolen välistä kuilua, linnoittaa ryhmät toisiaan vastaan eikä auta löytämään yhteistä päämäärää.

Tietysti jos tarkoituksena on jonkin niukkuuden kerääminen tai nollasummapelit, on tappeleminen ja valtapelit hyödyllinen taktiikka. Jos sen sijaan niukkuuden kerääminen tai nollasummapelit ovat keinoja jonkin muun tavoitteen saavuttamiseksi, saattaa yhteistyö onnistua.

Niukkuuden kerääminen on tosin hyödyllisempää kuin nollasummapelit vaikka nollasummapelit ovatkin alkujaan mahdollistaneet niukkuuden keräämisen.

Kallion blogimiitti

Miksi kirjoittaa jostain, josta jo niin monet ovat sanoneet sanottavansa? Luuleeko joku, että voisin tuoda jotain uutta sanomisenarvoisat julki? Ehkäpä vain tyydyn lainailemaan toisten lausahduksia ja vältän oman sisällön tuottamista. Nykyäänhän ei kannata tehdä asioita uudestaan vaan parantaa entisiä. No kuitenkin, Jannehan oli kutsunut paikalle ne, ketkä jotenkin tunsivat kuuluvansa Kallioon. Minen tunne enkä kuulu, mutta tunsin kuuluvani bloggaajamiittiin. Ja kuten bloggaajamiitissä, kirjoittelimme siellä yhteisen blogientryn pers-Jannen blogiin. Enpä muista aiemmin näpytelleeni kannettavaa maccia noin montaa kertaa peräkkäin. Olihan se nätti. Janne esitteli esimerkillisesti kaikki kaikille moneen kertaan, joten minäkin opin paikalla olleiden nimet, ainakin osan. Sedis istui lähellä, joten hänen kanssaan juttelin. Ja jostain syystä naiset aina ilahtuivat, kun Janne esitteli Sediksen. Olisko jotain karismajuttuja. Mukava heppu. Haltian suuntaan puhuin ilmeisen hiljaa, mutta ei se mitään, tuskin sanoin mitään oleellista. Visukinttu istui Haltian tienoilla joten ilmeisesti tulos oli sama. Toisessa päässä pöytää Kobaïan Julius ja Nea olivat myös äänivallin takana. Ilmeisesti ainakin osa sanoistani kuului Jannen kaverille, joka teki muistiinpanoja bloggaamisesta. Myös Minya (missä kestolinkit juttuihin?) oli tuonut paikalle potentiaalisen bloggaajan. Turisti kertoi kokkien olevan vittumaisia, ainakin keittiössä. Pala maailmaa olikin blondi, niin se mielikuvat hajoaa. Nyt täytyisi jotenkin saada yhdistettyä ne tekstit blondiin. Kun Janne esitteli KatjaW:lle paikalle olleita henkilöitä, herätti Sedis suurimman reaktion. Persoonallisuutta vai hyvin tuotettuja kirjainjonoja? Toivon mukaan jälkimmäistä, koska sitä on helpompi kehittää. Raparperi istui lähellä mutta silti kaukana. Jostain syystä emme jutelleet. Saman kohtalon (tai onnen) koki myös Tsalo, eli Aika ja minä (jonka blogin nimi katoaa IE-surffareilla bloggerin palkin taakse), Skrubu ja Elokuvia ja valokuvia. Jäiköhän joku mainitsematta? Ja oliko noita kaikkia nyt mitään järkeä listata?

Aivo on ilmeisen kyyninen nyt.

Joo, ja Mitvit.

Älkää muuten valitko blogimiitissä sellaista paikkaa, josta joutuu nousemaan aina kun joku noin yhdeksästä pöydän toisella puolella olevasta henkilöstä haluaa tiskille/vessaan/ulos/sisään/kävelylle/ostoksille/karkkikauppaan.

Mut hei, seminaarin satoa voidaan puida sitten pikkulouluissa.

Mikrobiologian kehitys

Mikrobiologian kehityksen 50 tärkeintä askelta vuodesta 1875 vuoteen 1995 esitettynä kätevästi aikajanan muodossa.

Varmaan joku vielä tuonkin jälkeen pitää jotain 1700-lukua ihanan romanttisena aikakautena jossa eläisi mieluummin kuin nykyajassa. Niin, eläisi varmaan jos olisi selvinnyt 50%:n lapsikuolleisuudesta.

Huonoja juttuja

Kehon kohonneen lämpötilan ja pään lisääntyneen räkäosuuden lisäännyttyä on aivossa seikkaillut bloggausideoita vailla hyvää alkua tai loppua. Julki päätyneet tekstit lienevät sieltä paremmasta päästä, mutta myös seuraavien aiheiden ympärille yritin kehittää juttuja siinä onnistumatta:

Itävaltalaiset fyysikot siirsivät fotonin joen toiselta puolelta toiselle ja kutsuivat temppua teleportaatioksi. Tärkeää kuulemma kvanttitietokoneiden kehittämisessä. No onneksi teknologia ei vielä ole kaikkien ulottuvilla koska kyllähän siinä menisi pasmat sekaisin, jos duunikaveri ihan varoittamatta teleporttaisi fotonin meikäläisen pöydälle. Yritä siinä sitten vakavana tulostella sähköposteja luettavaksi.

Keskiviikkona olumppialaisissa tuli ratapyöräilyä ja siihen oli kehitetty uusi laji (ilmeisesti siksi, että saadaan enemmän olumppiavoittajia). Tässä lajissa seitsemän pyöräilijää lähtee radalla kiertävän mopon perään, peesaavat sitä 5,5 kierrosta ja sitten ratkaisevat voittajan 2,5 kierroksen kirillä. Ei siinä mitään, mutta tämä mopo oli poljettava, kuski oli pukeutunut tyylikkäästi mustaan ja ilmekkään värähtämättä päristeli ympäri rataa. Voi sitä kontrastia hiilikuitupyörien, teflon-ajoasujen, titaniumpoljinten ja pärisevän poljettavan mopon välillä, suorastaan taidetta! Kuulemma suosittua Japanissa.

No niin, tuossa oli pari juttua, jotka nyt muistin ja joihin en saanut minkäänlaista järjellistä alkua tai loppua kehitettyä. Ehkä synapsini vain ovat lomalla tai sitten juttuideat olivat huonoja. Veikkaan ensimmäistä. Ja toisaalta, jos se pitää paikkaansa niin varmaan pitää jälkimmäinenkin.

No lukekaa vaikka Tšernobylin ydinvoimalassa työskennelleen insinöörin haastattelua onnettomuuden tapahtumista.

Wanha ihminen valittaa sottaiden yöstä

Sain oikeuden tutustua pääkaupunkin oikeaan kulttuuritapahtumaan, jossa tärkeintä oli tarjota kulttuuriannista kiinnostuneille ihmisille hienoja ja erilaisia elämyksiä muuttuvassa kaupunkiympäristössä. Ja paskat. Tarkoituksena on tietenkin päivitellä sitä, että kaikista tapahtumista on tullut kaljatelttailua Espalla, Aleksilla ja Kaivokadulla.

Olisiko mahdollista vaatia valtioon tekemiään sijoituksiaan takaisin, jos havaitsee, ettei sijoitusten turmeltumista valvota riittävästi? Kuten sitäkin heppua, joka häiritsi liikennettä keskellä Kaivokadun ja Manskun risteystä (ja sai tottakai tytöiltä ihastuneita iiih! -huutoja), uhkasi seuraavan 50 metrin matkalla vastaantulevia ihmisiä niin, että kaksi pariskuntaa joutui selvästi peloissaan välttelemään häntä ja joka jalkakäytävällä töni ihmisiä juostessaan kavereitaan kiinni. No onneksi pääsin Suomalaisen Kirjakaupan ikkunassa todistamaan Jani Wickholmin turinointia (kai se soittikin) ja uuden levyn mainostusta. Akateemisessa Kirjakaupassa puhuttiin ruotsia äänenvoimistusvälineistön kautta kovalla intensiteetillä ja ryhtyi häiritsemään, kun en ymmärtänyt puoliakaan. Tulipahan todistettua oma sivistymättömyys. (tosiasiassa en ymmärtänyt juuri lainkaan, mutta yritän todistella sitä itselleni sillä, etten keskittynytkään ymmärtämään)

Kulttuuria osoitti myös se yrittäjä, joka Kalliossa Karhupuiston lähellä viritteli makkaragrilliä pubinsa ulkopuolelle ja odotteli terassille kulttuurintuntijoita. Diversiteetti on hyvästä ja edistää selviytymistä.

Ruttopuistossa olivat nähneet kovasti vaivaa ja sytytelleet suunnattoman määrän kynttilöitä. Valitettavasti alkava sade oli jo sammuttanut niistä useimmat ja vaikutelma oli ainoastaan kohtuullisen vaikuttava vain suurimpien tuikkujen ja sähkövalojen valaistessa. Toisaalta taas sade hillitsee häiriökäyttäytymistä ainakin vähän ja parantaa investointini kannattavuutta.

Pää jumissa

Olen tänään viettänyt päivän kotona potien kurkkukröhä-syylä-paise-kuppa-ebolatautia. Tein tärkeitä hintavertailuja ja kirjoittelin tietoja ylös kun ehkäpä puolen tunnin intensiivisen keskittymisen jälkeen oli pakko mennä lepuuttamaan sänkyyn. Telkusta silmäilin kisoja ja ihmettelin painia liian pitkään katsottuani, eikö mitään muuta voi näyttää.

Hetken päästä muistin, että nythän eletään nykyaikaa ja televisiossa on muitakin kanavia kuin YLE:n 1 ja 2, television kanavaa voi vaihtaa kaukosäätimellä eikä hohtimilla (kuten lapsuudenkodissani [aika ankeeta!]) ja kossupullo maksaa alle kympin.

Maratonmuisteloita

Niin kuin jokaisen elämässä on asioita, joita täytyy tehdä, on minunkin elämässä kummitellut maratoni (vai maratooni?), joka pitää juosta. Jonkin verran sitä on tullut harjoiteltuakin, olisikohan harjoituskilometrejä noin 150 takana, siis huomattavasti vähemmän kuin vaikkapa J.P. Roos suosittelee kirjassaan, pitäisi muka juosta 1500-2000 km, hah! Ja kaiken lisäksi olen ikäni inhonnut pitkien matkojen juoksemista. Siinäpä hyvät lähtökohdat.

No eilen sitten oli Helsinki City Marathon, johon osallistuin siippani kera. Työnantaja onneksi maksoi riisto-osallistumismaksun, 55-70 euroa, riippuen ilmoittautumisajankohdasta. Ei juokseminen sinänsä kallista ole, kenkiin ja juoksusukkiin meni 170 euroa ja parikymmpiä juomiin, mutta halvempaa tämä on kuin purjehtiminen. Olihan siellä tietty muutama muukin juoksija paikalla, ilmoittautuneita oli 6830, lähtijöitä 5900 ja ryysis sen mukainen. Himaan tulleessa HCM-lehdessä oli puhuttu paljon valmistautumisen tärkeydestä, kuinka edellinen viikko, edellinen päivä ja maratonpäivän aamu ovat tankkauksen kannalta oleellisia. No yritimme syödä viikon pastaa niin kuin ohjeissa puhuttiin, mitä nyt edellisenä päivänä töissä oli tarjolla perunamuusia ja uunimakkaraa, sopi hyvin. Lipittelin vähän Dexalin Heavy-tankkausjuomaakin, mutten uskaltanut muutamaa desiä enempää ottaa. Se jos vetää vatsan sekaisin, niin juoksusta ei tule mitään.

Aamulla puuroa ja ruisleipää sekä 20 min kävelylenkki. Kävin reitin varrellakin kääntymässä, mutta lippusiimoja ei vielä näkynyt. Muutama desi vodaa ja spåralla stadikalle (eikö olekin stadilainen ilmaisu?) reilu tunti ennen starttia. Vaihdoin kamat jossain syvennyksessä (siippa oli fiksusti vaihtanut jo kotona) ja yritin tyrkyttää omia juomiani vietäväksi reitin varrelle, mutta kuljetukset olivat jo lähteneet. No kai sitä pärjää järjestäjienkin juomilla mietin ja popsin vielä ennen lähtöä yhden energiapatukan. Kamat jätettiin säilytykseen stadionin katettuun katsomoon, josta varmaankin aikaisemmin maaliin tulleet kääntävät ne kun itse vielä pukerran reitillä. Arvotavarasäilytys olisi maksanut 5 euroa, törkeetä rahastusta. Lähtöpaikalle pääseminen oli varsin vaikeata, kun jengiä oli sen verran paljon edessä. Suunnistimme 4,5 tunnin jänisten taakse ja ajattelimme, että siinä on hyvä vauhti. Edellisenä päivänä suunnitelmana oli 4 tuntia, mutta aamulla 4,5 tuntui järkevämmältä. Kun oikea paikka lähtöalueelta löytyi muistin, etten ole venytellyt lainkaan. No ei kun jalkakäytävältä vähän tilaa ja nopeat venyttelyt. Kuka sanoikaan, että lihashuolto on tärkeää.

Jostain edestä kuuluu, että lähtö on tapahtunut, mutta pariin minuuttiin ei tapahdu mitään, vähitellen pääsemme kävelemään eteenpäin ja lähtöviivalta alkaen jopa juoksemaan. Laitain kellonkin päälle ja syke näyttää 140 lukemia, huomattavasti tavallista lenkkiä korkeampi. Taitaa vähän jännittää. Kannan mukana Poweradea, jolla pitäisi selvitä eka tunti, järjestäjät kun varoittivat, että alkupään juomapisteillä on todella kova tunku. Parin sadan metrin juoksun jälkeen joku pieni katsoja kysyy äidiltään: "äiti, mihin noi menee?" Teki mieli vastata, että käydään tossa pieni lenkki Keilaniemen, Lauttasaaren, Kaivarin ja Espan kautta ja tullaan sitten takaisin muutaman tunnin päästä. Sykekin nousee ekalla kilometrillä 159:iin, yli 20 korkeammaksi kuin normaalisti lenkin alussa. 2 km kyltin kohdalla mainitsen siipalle, että kun sen eteen tulee nelonen, niin sitten on hommat hyvin. Otan siemauksen juomasta ja olen tukehtua. Ehkä on parempi kävellä kun ottaa hörpyn. Oopperatalolta Eduskuntatalolle Manskua pitkin juostessa toivon, ettei kovin moni jonossa istuva autoilija ryhdy vihaamaan juoksijoita. Passaan ihan suosiolla muutamat ensimmäiset juomapisteet.

Jossain 8 km kohdalla otan ensimmäisen energiageelin. Siirappimaista mömmöä, jota puristetaan suuhun 30 g pussista. Sen päälle sitten mukillinen vettä. Näidenkin avulla tankkaamista olisi ohjeitten mukaan pitänyt harjoitella. Olisi edes tiennyt, miltä ne maistuvat. Juoksu kulkee tosi kevyesti aina 15 kilsaan asti, suorastaan mukavaa. Onneksi on myös varoiteltu, että vaikka hyvänolontunne on kova, ei vauhtia saa kasvattaa. Pitää vaan tikittää samaa vauhtia koko ajan. Lauttasaaressa 17 km:n kohdalla kärki tulee vastaan, niillä on takana n. 32 km ja kuuluttaja puhuu niiden tavoittelevan 2 h 24 min loppuaikaa. Niin mäkin tavoittelisin mopolla. Oma meno vaikuttaa hölkkäämiseltä kun ne selvästi juoksevat. En pysyisi niiden perässä viittä minuuttia. Syke on 155 tienoilla. Normaalia lenkkiä korkeampi mutta ei vielä lähelläkään anaerobista kynnystä. Puolimaratooni tulee Bulevardin päässä ja aikaa on kulunut 2:14:43, kaloreita mennyt 1650. Hitaamminhan se on kuin harjoituslenkki, mutta on matkaakin vielä jäljellä. Annan tyhjän Powerade pullon kaverille, joka on tullut kannustamaan ja pyydän sitä ostamaan uuden viereisestä S-Marketista. Koko Hietalahti-Kaivari-Espa -kierroksen ajan reitin varrella on paljon porukkaa kannustamassa. Kyllä niistä virtaa saa, kun jengi huutelee. Pikkupoikien kanssa heitetään high-fivejä. Espalla kasassa on noin 25 kilsaa ja jaloissa tuntuu jo siinä määrin, ettei enää huvittaisi juosta. Mutta ei sitä kehtaa keskeyttääkään, kun on niin paljon katsojia. Onneksi Espalla tarjotaan suolakurkun viipaleita, joita vedänkin useamman. Niistä saa vatsaan täytettä eikä nälkä enää haittaa niin paljoa. Tullaan takaisin Bulevardin päähän ja 29 km tulee täyteen. Vaikka himaan olisi tosi lyhyt matka, ei keskeyttäminen vakavasti käy mielessä. Saan kaverilta Powerade pullon, mutta hänpä onkin täyttänyt sen vedellä. Myöhemmin selviää, ettei hän ollut saanut selvää nopeasti huutamistani ohjeista. No, täytyy houkutella se ensi vuonna mukaan juoksemaan ihan vaan kostoksi.

Ruoholahdessa tulee 30 km täyteen ajassa 3:06:00 ja juoksen edelleen 4,5 tunnin jänisten mukana. Kumman kovaa ne menevät. Suunnittelen jo käyväni kysymässä, että milloin se maratoni oikein alkaa. Kokeneemmat kun ovat kertoneet sen alkavan 32 kilometrin paikkeilla. Siippa kertoo jänisten vauhdin olevan liian lujaa ja hän jättäytyy. Annan hänelle toiseksi viimeisen energiageelin ja vesipullon ja jatkan jänisten peesissä. Eipä aikaakaan, kun nappaan 31 km paikkeilla Lauttasaaressa huoltopisteeltä banaania, ovat jänikset menneet menojaan. Ei tarvitse mennä viisastelemaan niille. En edes yritä saada niitä enää kiinni. Onneksi juoksijoita ympärillä on silti paljon ja selkä edellä vastaan tulevat lisäävät motivaatiota. Kyllähän mä vielä jaksan, vaikka polviin jo sattuukin paljon. Enkä tiennyt, että lonkan etuosan lihaksiinkin (onko sellaisiakin?) voi sattua jalkojen alituinen nostaminen. Kunto kyllä kestää, mutta kestääkö paikat?

Lauttasaaren ja Kaskisaaren välinen pieni pyöreä puusilta on jo käveltävä, mutta sitten täytyy taas pakottaa juoksu päälle. Ei enää niin helppoa. Mietin millä hetkellä siippa huikkaa olkapään takaa "moi". Syke pysyy alle 160:ssä joten sen suhteen ei ole mitään hätää. Kilometrikyltit tulevat kovin hitaasti vastaan. 34 km kyltti, enää 8 kilsaa ja ajattelen, kun juoksen siitä puolet, on maaliin enää neljä, ja senhän nyt vaikka kävelee. Sanonnan mukaanhan olisi pitänyt ajatella, että sen vaikka konttaa, mutta ei todellakaan konttaa näillä polvilla. Sen vaikka kävelee käsillään, mutta ei konttaa.

37 kilometrin kohdalla aikaa 4,5 tunnin suoritukseen on vielä 37 minuuttia, minkä pitäisi riittää hyvin. Pari seuraavaa kilometriä menee hitaasti, jopa 8 min/km, mutta sitten on pakko vetää ryhtiä ylös. Pää pystyyn, vatsalihaksilla rutistusta ja juoksu kulkee vaikka jalkoihin sattuu. Vaikka eräällä katsojalla olikin paita "Ei se satu", niin paita oli väärässä. Manskulle käännyttäessä on vielä paha ylämäki joka täytyy kävellä, kuten lähes kaikki muutkin juoksijat, on loppu painettava lujaa, jotta ehdin alle 4 h 30 min maaliin. Rutistan vatsaa ja jalat kyllä liikkuu, saan juostua reilun kuuden minuutin kilometrejä ja näyttää siltä, että pääsen alle tavoitteen. Ohitan kymmeniä juoksijoita viimeisillä kilometreillä, mutta kyllä minustakin mennään ohi ja lujaa, mistä ne oikein tulevat? Vihdoin näkyy 42 km kyltti, muistan mitä ajattelin 40 kilometriä aikaisemmin ja alkaa viimeinen alamäki. Pysäytän kellon aikaan 4:28:51! Loistava fiilis, maraton on nyt paketissa. Viralliseksi ajaksi tulee 4:28:43, joten jälkimmäinen puolisko meni 43 sekuntia ensimmäistä nopeammin. Enpä olisi uskonut. Lopullinen sijoitukseni on 3584. ja miesten yleisessä sarjassa 1579. Maaliin pääsi 5579 juoksijaa. Ihmettelen, kuinka kovaa ne 4,5 tunnin jänikset oikein ovat menneet, kun en saanut niitä kiinni ja silti alitin ajan. Katselen, josko siippakin tulisi kohta maaliin.

Jalat tärisee kun jonotan maalialueella mitalia, ajanottochipin poistoa, vesi- ja jääteepulloja, rahkaa, leipää, suklaapatukkaa ja mitä siinä nyt olikaan tarjolla. Paikoillaan seisominen ei tahdo onnistua, mutta käveleminen sujuu siedettävästi. Kävelen katsomoon oman repun luokse, jota kukaan nopeampi juoksija ei ole vienyt. Syön käsi vapisten rahkaa ja raportoin tuloksia broidille. Siippakin tulee hetken päästä ja halatessamme toteamme lähes yhteen ääneen: "eihän tarvii enää". Olo on euforinen ja hiukan epätodellinen. Katselen kuinka työmiehet levittävät stadionille uutta tartania ja pohdin kuinka helppoa on juosta 100 tai 200 metriä. Juoksisivat maratonin niin tietäisivät mitä on tuska ja sen olkapäällä istuskelevan humanoidin (harmaa iho, iso pää, ohut vartalo, pitkät sormet), joka hokee "kävele kävele kävele", voittaminen. Olo on kuin suurella sankarilla. Tosin vilkaisut sivuille paljastavat, että katsomo on täynnä suuria sankareita. No, olen sentään paras Lari Eteläniemi, joka on ikinä juossut maratonin.

Sarjakuvia

Laatulehti Ilta=Sanomien sarjakuvaosastolla on ilmestynyt jonkin aikaa uusi sarjakuva, olisikohan nimeltään Höger Håmmarstedt tjsp. nimi, joka kuulostaa kovin ruotsalaiselta. Tämän päivän stripissä päähenkilöä ammuttiin päähän, mutta tämä ei ollut moksiskaan koska hänen aivojaan säilytetään Genevessä ja käskyt välitetään reaaliajassa ruumiille. Aivan loistavaa! Tullut aivan takavasemmalta tällainen sarjakuva jossa käytetään hienoja teknologioita, joita ei vielä ole kehitetty. Ja salakavalasti ujutetaan kansan riveihin tietoisuutta niistä.

Ruuhkaa

Paperispämmiä viime päivinä Hesarin välissä harrastanut Verkkokauppa.com onnistui tavoitteessaan pistää Ruoholahden kauppakeskus jumiin supertarjouksillaan. Kukapa ei tarvitsisi jääkaappia 90 sentillä, mp3-soitinta 32 eurolla tai videotykkiä, kangasta ja kotiteatterikaiuttimia n. 1200 eurolla? Yrittäessäni saada autoa parkkihalliin totesin, etten minä ainakaan ja käännyin pois. Ruuhka oli kuin Romaniassa kun Ceausescu teloitettiin tai kuin Neuvostoliitossa kun esiteltiin uutta viisivuotissuunnitelmaa.

Ja kun ihminen ei itse keksi riittävästi erilaisia vimpaimia, on avuksi otettu koneiden oma evoluutio. Annetaan tietokoneelle jokin tarkoitus johon pitää kehittää laite, vaikkapa antenni, ja sitten tietokone lähtee hakeutumaan kohti optimaalista päämäärää kokeilemalla erialaisia vaihtoehtoja. Nasa käyttää evolutiivisesti kymmenessä tunnissa suunniteltua antennia ensi vuoden testilennollaan. Kehittäjät toteavat mukavasti: "It has proved difficult to clarify exactly how these circuits work".

Yhdyskuntajätteestä öljyä

Markun verkkoloki kirjoittaa lämpödepolymerisaatiosta, joka on prosessi, jossa orgaaninen aines hajoitetaan alkuaineiksi. Prosessissa raakamateriaalia käsitellään lämmöllä ja paineella niin, että siitä saadaan irrotettua vesi, öljy, kaasut ja kiinteät alkuaineet. Teknologia ei sinänsä ole uutta, sillä vuosimiljoonien aikana maan alla oleva öljy on syntynyt samalla tavalla. Mielenkiintoiseksi prosessin tekee sen tehokkuus. Jos prosessiin kaadetaan teurasjätettä joka sisältää energiaa sadan yksikön edestä, käyttää prosessi itse tästä 15 yksikköä ja lopputuotteet, öljy, alkuaineet, kaasut, sisältävät 85 yksikköä energiaa joka voidaan myydä eteenpäin. Toinen vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen seikka on prosessin pitkän aikavälin ympäristövaikutukset. Nythän maasta porattava öljy lisää ilmakehän hiilidioksidimäärää vapauttamalla aikoinaan öljyyn sitoutuneen hiilidioksidin ilmakehään. Lämpödepolymerisaatio kierrättää jo ilmakehässä olemassaolevaa hiilidioksidia ja sillä tuotettu öljy ei lisää luonnon rasitusta.

Kuulostaa aivan liian hyvältä ollakseen totta. Luin Markunkin linkittämää pitkää viestiketjua aiheesta, eikä siellä kukaan, ainakaan onnistuneesti, perustellut, etteikö prosessi voisi toimia.

Ensimmäinen teollisen mittakaavan laitos on jo käynnissä Carthagessa Missourissa jossa se käsittelee 200 tonnia kalkkunan jätettä ja tuottaa 80 000 litraa öljyä päivässä. Öljytynnyrin hinnaksi tulee alkuvaiheessa 12-15 dollaria (öljyn maailmanmarkkinahinta on tällä hetkellä n. 42 dollaria), mutta sen uskotaan laskevan, kunhan teknologia kehittyy.

Prosessiin voidaan syöttää raaka-aineiksi vaikkapa muovia ja erilaisia vaarallisia materiaaleja kuten lääkkeitä. Prosessin takana oleva firma, Changing World Technologies, tietysti mainostaa prosessia surutta. Mutta kyllä homma vaikuttaa aivan liian hienolta. Heitetään sisään vaikkapa kaatopaikkajätettä ja poimitaan loppupuolelta öljyä, alkuaineita, kaasuja ja ohjataan syntynyt tislattu vesi viemärijärjestelmään. Tämä jos mikä kannatettavaa teknologiaa. Päästään eroon öljykuljetuksista ja jätteestä ja saadaan tilalle puhdasta energiaa. Missä on Suomen ympäristöministeriö ja energia-asioista vastaava ministeriö?

Alkoholista kalliimpaa

Meillä on Soopan studiossa pääministerin kyselytunnilla haastattelussa, tai piinapenkissä, Suomen pääministeri Matti "pääministeri" Vanhanen.

- Tervetuloa pääministerin kyselytunnille pääministeri Matti Vanhanen!
- Kiitos kiitos, tänne Soopan studioon on aina mukava tulla!
- Tulit tänne suoraan Alahärmän kälättäjänaisten kokouksesta, jossa kuulemma sait kovasti moitteita siitä, että olet jättänyt kannanotoissasi mehiläisfarmarit kokonaan huomiotta.
- Joo, en ole niitä huomioinut kun en tunne yhtäkään. Ja tästähän sitten älämölö nousi.
- Mutta nyt itse asiaan, koska ollaan pääministerin kyselytunnilla, niin ole hyvä vaan, ja kysele.
- Kiitos kiitos. Ensimmäisenä mielessä on ollut sellainen ajatus, että jos nostaisin alkoholiveroa, niin lisääntyisikö viinan tuonti ulkomailta?
- Vaikka olenkin vain toimittaja, niin puhtaalla maalaisjärjellä pääteltynä vastaan, että kyllä se lisääntyisi.
- Vai niin vai niin, kirjoitanpa sen muistiin. Noin. Entä jos nyt kesälömien päätyttyä nostetaan tuota veroa, niin kuinka kauan kestää, ennen kuin lehdistö tajuaa alkoholiveroalen tarkoituksen olleen vain taata pojilleni halvat kesäkännit? Ne kun saavat sen verran vähän viikkorahaa, ettei niillä kovin kummoisia kännejä vanhoilla hinnoilla olisi otettu.
- Ei lehdistö tuommoista päätelmää olisi pystynyt tekemään. Ne olisi vain tyytyneet kirjoittamaan pilakolumneja siitä, kuinka ensi vuonna alkoholiveroa ensin nostetaan ja sitten vasta lasketaan. Tai nostetaan ensin pari kertaa ja poistetaan sitten kokonaan. Tai ensin poistetaan ja sitten alkoholin hintoja ryhdytään tukemaan.
- No kieltämättä toimittajan esittämät ajatukset ovat olleet hallituksen pöydällä erilaisina vaihtoehtoina tulevalle alkoholipolitiikalle.
- Teillä siis on jonkinlainen politiikka tässä?
- No ei meillä mitään periaatetta ole. Kyllä kaikki kulkee puhtaasti rahan perässä ja sen mukaan ruuvataan lausuntoja. Tarkoituksenahan on tietysti maksimoida valtion tulot. Ei tässä kuten ei missään muussakaan asiassa ole pystytty enää vuosiin harjoittamaan kestävää politikointia. Vähän tanssistaan polkkaa eturyhmittymien pillien mukaan, erityisesti SAK:n, mutta muuten valtiovarainministeriö sanelee kaiken. Kulttuuriministeri Tanja Karpela on yrittänyt esittää rivitanssien lisäämistä, mutta valtiovarainministeriö otti tähänkin jyrkän kielteisen kannan.
- Kyllä se valtiovarainministeri on yksi piru ministeriksi.
- On se. Ja perhanan kova saunomaan. Hallituksen löylynheittokilpailut se on voittanut joka kerta. Tahtoisinkin tässä kysyä vielä, että kuinka minä sen oikein voisin voittaa?
- Vaikka olenkin vain toimittaja, niin puhtaalla maalaisjärjellä vastaan, että kannattaa ottaa ennen löylynheittokilpailua viinaa niin paljon, että sammuu lauteille. Kyllä siinä itse pirukin jää toiseksi.
- Toimittaja unohtaa nyt, että olen absolutisti.
- No tämähän tekee asiasta entistä herkullisemman. Luonnollisesti esitätte olevanne kännissä ja sammuvanne lauteille muutaman minuutin jälkeen. Valtiovarainministeri tästä hätääntyy kun ymmärtää kuinka tosissanne olette kilpailun kanssa ja lähtee hakemaan apua. Kun hän poistuu saunasta olette voittaneet kilpailun.
- No mutta tämähän on loistava konsti! Kiitoksia oikein paljon.
- Eipä kestä.
- Sellainen kysymys vielä tähän lopuksi, että kun nyt olen ehdolla kunnanvaltuustoon, niin onko minulla mahdollisuuksia mennä läpi?
- Aina on mahdollisuudet, mutta kannattaa pohtia, onko pääministerillä aikaa osallistua pienen kunnan valtuuston työhön.
- No en minä ajatellut kertaakaan kokouksissa käydäkään. Olisin jättänyt homman suoraan varajäsenelleni. Eihän yksikään kunnallisvaaleissa ehdolla oleva ministeri aio kuntansa valtuuston työskentelyyn osallistua. Meillä onkin veto käynnissä, että kuka saa osallistuttua vähiten. Oikeastaan olen jo hävinnyt kilpailun, kun olen puhunut tästä asiasta näinkin paljon. Opetusministeri Tuula Haatainen ei kuulemma edes aio käydä kotikunnassaan valtuustokauden aikana ja peruspalveluministeri Liisa Hyssälä on ilmoittanut, ettei edes ajattele kuntaansa.
- Suorastaan ihailtavaa kuntalaisten vedättämistä!
- Eikö olekin!
- Kiitoksia pääministeri Matti Vanhanen ja onnia löylynheittokilpailuihin.
- Kiitos kiitos ja kiitoksia vastauksista. Tulen taas ensi viikolla kyselemään.
- Tervetuloa ja näkemiin.
- Näkemiin.

Kohtuudella

Vanhan kansan keskuudessa on joku sanonta jossa puhutaan kohtuudesta, että pitäisi kohtuudella tehdä sitä ja tätä. Ikäänkuin neljä santsauskertaa mansikkakakkua ei olisi kohtuutta.

Urheilun kanssa puhuttaessa tämä tietysti tarkoittaa, ettei samana päivänä saa katsoa televisiosta Kalevan kisoja ja golfia. Jos on niin hullu, että itse tekee jotain, kannattaa ehdottomasti liikkua vain muutamana päivänä kuukaudessa, mutta sitäkin intensiivisemmin. Jos vaikka pitää pari viikkoa taukoa, lomailee ja matkustelee eikä tee muuta kuin kävelee, on ihan kohtuullista sen jälkeen urheilla hiukan reippaammin. Urakka on hyvä aloittaa tiukalla 2,5 tunnin pallopelillä pitkällä nurmikentällä helteisellä säällä. Mutta koska energiaa on vielä jäljellä, voi muutama tunti sen jälkeen lähteä 11 kilsan juoksulenkille. Välissä suoritetut 18 sekuntia pohkeiden venyttelyä vastaavat kuulemma ammattiurheilijoidenkin mielestä riittävää päivittäistä lihashuoltoa.

Seuraavana päivänä on syytä ottaa hiukan rennommin ja vuorossa onkin kaikkien, ja erityisesti Raymondin, rakastama cooperin testi. Tuo 12 minuutin elämän ihanuus nostaa jo hiukan sykettäkin normaalista neljänkymmenen tasosta. Liian lyhyistä harjoitteista ei tietenkään ole mitään iloa, joten rullaluistelu urheilukentälle ja takaisin, yhteensä reilu 18 km, kuuluu oleellisena osana päivän aktiviteetteihin.

Intensiiviharjoittelun kolmanteen päivään olikin sitten suunniteltu hiukan pidempi lenkki, 22 km. Aikaisempi lenkkeilyn pituusennätys kun oli tuo 11 km, ajattelin tämän sujuvan suorastaan lentäen. Miksei myös jälkimmäiset 11 km sujuisi yhtä kevyesti kuin ensimmäiset? Ehkäpä joku fysiologi osaisi vastata tähän kertoen lihasten energiavarantojen käytöstä ja nivelten rasituksesta jotain, minä kerron vain, että jälkimmäiset 11 km ovat aivan helvetin paljon raskaammat kuin ensimmäiset 11 kilometriä. Liekkönä sitten syynä erinomaiset venyttelyt vai mitkä, mutta en enää jaksanut muuta samana päivänä urheilla. Puolimaratonin väliaika oli suunnilleen 2:09:00, enkä ehkä olisi tiukallakaan loppukirillä saanut rikottua maratonin maailmanennätystä, joka on 2:04:55.

Harmittavasti vain tuollainen urheilu syvensi paino-ongelmaani entisestään, kun kalorikulutus oli yhteensä 5252 kcal, eli tutummin 17,5 litraa (53 pulloa) olutta. Painoindeksi laskee pian lukemiin, jossa muutun kaksiulotteiseksi. Ehkäpä ryhdyn sitten supersankariksi, pelottavaksi 2-dimensional maniksi jota kaupungin ammattirikolliset, kaikki pullojen rikkojat ja punaisia päin kävelevät, pelkäävät kuin pummilla matkustavat tarkastajia.