Tärkein: kesälomaa on vielä jäljellä.
Huolestuttavaa: suurin osa lomasta on jo takana.
Kesälomalla on hyvä päästä tavallisesta talvielämästä (elokuu-toukokuu) hiukan muihin ympyröihin. Tänä vuonna on tullut nähtyä melko monta kaupunkia tai paikkaa, joissa on vietetty jossain määrin merkittävän verran aikaa:
-Kotka
-Tampere
-Porvoo
-Pori
-Korppoo (tai yksi sen läheisyydessä oleva saari)
-Nakkila
-Vaasa
-Orivesi
-Praha
-Helsinki
-Ropecon
-auto, lentokone, rullaluistimet, polkupyörä ja lenkkarit
Prahassa vietetyt tunnit vähenivät ikävästi yhdellätoista, kun olin sijoittanut passini johonkin liian varmaan kätköön, enkä löytänyt sitä intensiivisistä seitsemän tunnin etsinnöistä huolimatta. Lentokentällä mietin sitten kymmenisen minuuttia taktiikkaa, kuinka hurmata SAS:n virkailija niin, että hän suostuu vaihtamaan non refundable - non changeable -lippuni iltapäivän lentoon. Vaihto onnistui hienosti ja uuden väliaikaisen passinkin sain pulittamalla 45 euroa. Passin tekemiseen ei mennyt kuin noin 10 minuuttia, kun poliisitädillä ei ollut ruuhkaa. Passikuvat olin ottanut kotoa mukaan, kun tiesin sellaisia tarvitsevani. Vaikka Praha-aika vähentyikin, matka onnistui silti ja välikohtaus oli mainiota keskusteltavaa tapaamiemme ihmisten kanssa. Ja toisin kuin poliisitäti väitti, oikeata passia ei ole vieläkään löytynyt.
Odotan, että markkinoille tulee passiivisia gps-paikantimia, joita voi liimailla tavaroihin. Paikantimen voisi sitten aktivoida lähettämään oma sijaintinsa tai paikannin ilmoittaisi sijaintinsa vaikka tunnin tai viikon välein. Tai aamulla klo 7-9 välillä minuutin välein, kun pitää lähteä töihin. Ai ei sellaista voi passiin laittaa. No voi sellaisen kiinnittää passin päälle laitettaviin kansiin, avainnippuun, kännykkään, lompakkoon ja tv:n kaukosäätimeen. Jälleen kerran huomaan, kuinka ankeassa ja teknologisesti synkässä yhteiskunnassa elämme.
Vaikka eihän lomalla teknologiasta, ainakaan tietotekniikasta tarvitse huolehtia. Tsekissäkin kieltäydyin tietokoneen käytöstä ja näppäimetöntä aikaa tuli monta päivää. Lukemattomien blogimerkintöjen määrä ahdistaa (tm) ja putosinpa pois oraakkelin etusivultakin. Kun joku bloggaaja viittaa johonkin blogoslovakkian tapahtumaan ilman linkkiä, pelkään jääneeni pysyvästi piirien ulkopuolelle, huolestuttaa. Pelkään joutuvani lukemaan kymmenien blogien merkintöjä monen viikon ajalta ja silti en ymmärrä niiden hienostuneita viittauksia toisten blogien merkintöihin, koska luen aina yhden blogin monen viikon merkinnät putkeen, enkä monen blogin yhden päivän merkintöjä, kuten ne on kirjoitettu ja käyvät dialogia keskenään. Huoh, miksi kukaan ei pidä Blogoslandian 7-päivää -blogia, jossa olisi kätevästi purkitettu viime aikojen tapahtumat. Sellainen palvelisi talvi-aikaan (elokuu-toukokuu) kiireistä bloggaajaakin, joka ei ehdi päivisin käyttämään blogien lukemiseen kovin paljoa aikaa.
Onneksi ulkona voi vielä kävellä sandaaleissa, kesä ei siis ole ohi.
Lienee jokseenkin selvää jokseenkin kaikille, että Suomen huoltosuhde (työtätekevien ja muiden suhde) heikkenee ikäluokkien vanhenemisen ja syntyvyyden alenemisen myötä lähivuosina huomattavasti. Lienee myös selvää, että asialle on pakko tehdä jotain. Luotettavahko lähde kertoi jokunen päivä sitten, että maahanmuuttajien määrää kannattaisi nostaa nykyisestä noin 5000 vuositasosta 10000:een, jotta väkimäärä ei lähtisi rajuun laskuun.
Oleellista on kuitenkin myös se, minkälaisia maahanmuuttajia tänne otetaan. Kouluttamattomat tai ainakin yleissivistymättömät maahanmuuttajat ovat pääosin turhaa painolastia yhteiskunnalle, kukapa haluaisi palkata jonkun, joka ei ole tottunut länsimaiseen yhteiskuntaan ja tapaan toimia työelämässä eikä omaa valmiuksia hankkia sellaisia pitkänkään kouluttautumisen kautta. Sen sijaan kaikille korkeakoulututkinnon suorittaineille pitäisi myöntään oleskelu- ja työlupa saman tien, ilman mitään rassaavia tutkimuksia siitä, onko ko. henkilö kotimaassaan vainottu tjsp. Tutkinnon pätevyydestä voitaisiin järjestää joku testi, ettei netistä ostetuilla tutkintopapereilla ryntäisi tänne ihmisiä. Pelko siitä, että nämä korkeakoulutetut maahanmuuttajat veisivät jollakin tavalla suomalaisten työt on turha. Tottakai tulisi tapauksia, jossa maahanmuuttaja on pätevämpi ja tulisi valittua työhön suomalaisen sijaan, mutta tällaisissa tapauksissa se olisi ainoastaan suomalaisen omaa huonoutta. Ei kenelläkään ole oikeutta johonkin työpaikkaan vain kansalaisuutensa takia. Lisääntynyt kilpailu parantaa yhteiskunnan selviytymiskykyä ja jatkuvan globalisaation myötä ainut valttimme on tehdä asioita paremmin ja tehokkaammin kuin toiset. SAK pitää huolen siitä, ettei täällä voida tehdä ikinä mitään työvoimavaltaista työtä maailmanlaajuisella mittakaavalla kannattavasti. Korkeakoulutetut maahanmuuttajat voimme nähdä sparraajina, jotka auttavat Suomea.
Pähkinänkuoressa:
-lisää korkeakoulutettuja maahanmuuttajia