Alaska Department Of Fish And Game:n tutkimusten mukaan molemmat, sekä naaras- että urosporo kasvattavat joka kesä uudet sarvet. Kun urosporo eli hirvas pudottaa sarvensa talven alkaessa, eli yleensä marraskuun aikana, vaadin eli naarasporo säilyttää sarvensa siihen asti, kunnes vasat syntyvät keväällä.
Siispä, tästä voimme päätellä, että joka ikisen sadun ja tarinan mainitseman, meille kaikille niin tutun joulupukin poron, oli nimi sitten Petteri tai mikä tahansa, täytyy kaikkien biologian oppien mukaan olla naispuolinen.
Olisihan se pitänyt tietää. Vain naiset voivat kyetä raahaamaan jouluyönä punaiseen samettipukuun pukeutunutta lihavaa vanhaa miestä ympäri maailman
- eksymättä.
Päivän yhteiskunnallinen totuus löytyi erään kotimaisen hiihtokeskuksen vessasta:
"Akateeminen tussu on yli arvostettua."
Siis yli arvostettua eikä yliarvostettua. Ja vielä akateeminen. Jos asia yleensäkään pitää määritellä niin lause kyllä todistaa itse itsensä.
Sonera iskee nuorten kännykkäliittymämarkkinoille uudella liittymällään (tai konseptillaan/brändillään, kuten markkinointi-ihmiset sanoisivat). Ilmeisesti joku on huomannut nuorien olevankin varsin kustannustietoisia ja paljon tekstareita käyttäviä. Niinpä siis zeroforty-liittymään kuuluu 1000 tekstaria kuukaudessa pelkällä kuukausimaksulla (joka on about kympin). Brändiin kuuluu tietysti veppisaitti, joka on varsin erilainen kokemus. Kaikki on tehty flashilla ja yleisilme on luonnollisesti nuorekas valikkoa ja kieliasua myöten. Tämmöinen raihnas vanhus kuin minä tuntee olonsa varsin ulkopuoliseksi, ehkäpä leveälahkeiset housut auttaisivat. Saitilla vaikutuksen teki mm. mixeri, jolla voi itse sämplätä zeroforty-biisiä 7-raituri -tyyppisesti. Tai voi olla, että raitoja on enemmänkin, mä en tiedä noista musavehkeistä, ehkä siksi olinkin niin vaikuttunutkin siitä mixeristä. Koko saitti voi tosin olla melko hidas jollain modeemilla, mutta ei kait sellaisia kukaan enää käytä.
Ihmelammas kirjoittaa totuuksia Suomesta ja Nokiasta ja siitä, kuinka talous toimii huolimatta poliitikkojen yrityksistä rajoittaa sitä. Viime viikkoinen kaikkien kolmen, SAK:n, STTK:n ja AKAVA:n, vartin mittainen työnseisaus on merkki juuri tästä pysähtyneisyydestä 70-luvulle, jossa töitä kuviteltiin olevan kaikille kunhan niitä vaan vaadittiin. Sijoittajien rahat päätyvät paikkoihin, joissa ne tuottavat parhaiten. Toki on olemassa eettisesti sijoittavia rahastoja, jotka välttelevät vaikkapa sotateollisuuden yrityksiä, mutta nämä ovat kuitenkin niin marginaalisia etteivät vaikuta globaalin talouden toimintaan.
Talous nimenomaan on globaalia. Siinä ei paljon Lauri Ihalaisen toiveet Turengin konepajan puolesta auta, jos jonkun sorvin tekeminen ei Suomessa kannata. Omaa maailmankatsomusta helpottaakseen/vaikeuttaakseen kannattaa pohtia, minkälaisia työpaikkoja Suomessa tulee olemaan 5/10/15 vuoden kuluttua. Nyt jo tiedämme, että yksinkertaiset kokoonpanotyöt tulevat siirtymään Kiinaan ja Intiaan mutta myöskin tietotaitoa vaativat työt tulevat sinne siirtymään yhä enemmän. Pieni kielialueemme rajoittaa siirtymistä jonkin verran mutta on turha kuvitella, että Nokia perustaisi Suomeen enää yhtään merkittävää toimipistettä. Jos jonkin työn pystyy tekemään paikasta riippumatta, se tullaan tekemään kokonaistaloudellisesti edullisimmassa paikassa. Pelkkä Suomen ilmasto on rasite taloutemme kilpailukyvylle. Malesialaisen tehtaan ei tarvitse rakennusvaiheessa ottaa huomioon lumikuormaa tai hiekoituskuluja. Vaihtotaseen ali- ja ylijäämää kannattaa tarkkailla. Niin kauan kuin Suomeen tulee enemmän rahaa myydyistä tuotteista kuin mitä me ostamme tuotteita ulkomailta, olemme voiton puolella (=ylijäämäinen vaihtotase). Kun vaihtotase kääntyy pysyvästi pakkaselle, tulee valtio velkaantumaan yhä enemmän ja matka kohti banaanivaltiota on alkanut. Tämä kannattaa pitää mielessä kun turisti kysyy tietä kadulla tai muuten vain häiritsee rauhaasi. Hän tuo Suomeen sitä rahaa, jota yhteiskuntamme tarvitsee.
Varsin suuri osa suomalaisista tulee työskentelemään erilaisissa yhteiskunnan ylläpitotehtävissä kymmenen vuoden kuluttua. Kiinteistöt, tiet, putket, sähkö- ja tietoverkot ja muut yhteiskunnan perusrakenteet monimutkaistuvat jatkuvasti ja tulevat vaatimaan yhä suuremman määrän erikoisosaajia vain toimiakseen. Tähän päälle sitten vielä palveluiden pyörittäminen ja kaiken uuden kehittäminen. Ehkäpä vanhalle alkutuotanto, jalostus ja palvelut työrakenteelle voisi kehittää kilpailijan: ylläpito, kehitys ja palvelut.
Ihmisläheiset työt tulevat säilymään parhaiten, siivoojaa/lääkäriä/poliisia/lähettiä/tarjoilijaa kun on vaikea siirtää Intiaan jos joku täällä vielä asuu. Suomeen tulee yhä enemmän kansainvälisiä ketjuja joiden keskusjohto on jossain muualla kuin Suomessa. Tämä tulee väistämättä johtamaan työpaikkojen vähenemiseen vastaavissa suomalaisissa tehtävissä. Todennäköistä on myös valtionhallinnon automatisoituminen. Tämä ei kuitenkaan vähennä työpaikkoja niin paljon kuin olisi suotavaa, koska lait monimutkaistuvat jatkuvasti ja automatisoituja järjestelmiä täytyy muuttaa, ylläpitää ja kehittää. Ovat poliitikot tosin jotain järkevääkin saaneet aikaan kun ovat huomanneet, että ainoastaan huippukehitys tulee pitämään Suomen pinnalla. Tämä huippukehitys ja sen ympärille sikiävät työpaikat tulevatkin olemaan Suomen henkireikä kunnes sekin etumatka kurotaan umpeen. Kauko-Idässä kun valmistuu insinöörejä vuosittain enemmän kuin Suomessa on kansalaisia, yritä siinä sitten hangoitella vastaan.
15 vuoden päähän on tosin vähän idioottimaista tehdä jotain ennustuksia, mutta suurten suuntaviivojen hahmottaminen helpottaa elämää. On todennäköistä, että esim. oma työni on siirtynyt johonkin Intian suurkaupungin pilvenpiirtäjään 10 tai 15 vuoden kuluttua.
Kirjoitin jonkin aikaa sitten Kanadalaisesta tutkimuksesta, jossa oli vertailtu miesten ja naisten elinajanodotetta kun miesten ja naisten kuolinsyistä oli karsittu estettävissä olevat hurjapäisyys- (liikenneonnettomuudet yms.) ja tyhmyys- (tupakointi yms.) tyyppiset kuolemat pois. Lopputuloksena miesten ja naisten elinajanodotteet olivat jo melko lähellä toisiaan.
Nyt Kanadassa psykologit ovat tutkineet kauniiden naisten vaikutusta miesten tulevaisuudenarviointikykyyn. Miehille oli näytetty kuvia kauniista ja vähemmän kauniista naisista ja tämän jälkeen miesten piti tehdä päätös, ottaisivatko pienen summan rahaa ($15-35) huomenna vai hiukan suuremman ($50-75) joskus myöhemmin. Tutkitut miehet, joille näytettiin kuvia kauniista naisista, ottivat pienemmän summan rahaa huomattavasti mieluummin kuin suuremman summan myöhemmin. Miehet, joille näytettiin kuvia tavallisen näköisistä naisista, rationaalisuus ei muuttunut. Myös naisia tutkittiin, mutta heidän käyttäytymisessä ei havaittu muutoksia riippumatta näytettyissä kuvissa olleiden miesten ulkonäössä. Tästä psykologit päättelivät, että kauniit naiset johtavat miehissä irrationaaliseen käyttäytymiseen ja turhiin riskeihin. Näytetyt kuvat oli poimittu Hot or Not -palvelusta.
Näiden kahden Kanadalaistutkimuksen perusteella voinee vetää sellaisiakin johtopäätöksiä, että miesten lyhyempi elämä johtuu naisista, erityisesti kauniista naisista. Tämähän ei sinänsä elämää ja yhteiskuntaa seuranneille ole mikään suuren suuri yllätys. Ja koska naisten käyttäytyminen ei ajaudu irrationaalisille urille vaikka vastassa olisi hyvänkin näköinen mies, joudumme toteamaan naisten hyötyvän ulkonäöstään enemmän. Mutta eihän tässäkään ole mitään uutta.
Woman needs a man like a fish needs a bicycle.
Markku linkkaa melko karuun tekstiin siitä, minkälainen olisi Suomen historia jos Suomi olisi joutunut Neuvostoliiton vallan alle 2. maailmansodassa. Tässä muutama lainaus sivulta:
"Heinäkuussa 1940 tasavallan presidentti Kyösti Kallio viime työkseen joutuu hajottamaan eduskunnan ja määrää uudet vaalit. Vaaleissa on ehdokkaina vain Neuvostoliiton hyväksymiä henkilöitä."
"Kuusisen hallituksen aloitettua työnsä, jo ennen neuvostovaaleja, uudet vallanpitäjät aloittavat kansanvaltaista yhteiskuntaa vastaan terrorin, jolla murretaan suomalaisen kansanvallan selkäranka. Se kohdistuu arvaamattomana ja salakavalana jokaiseen yksilöön."
"Moni suomalainen poliitikko ja sotilas vangitaan ja kuljetetaan Leningradiin ja sieltä vähitellen muualle. Usea saa rautatiekuljetuksen Siperiaan tai teloitetaan välittömästi."
"Suomi menettää siis 1940-luvulla ilman sotaa yli 500.000 kansalaistaan, lähinnä yhteiskuntaelämään perehtynyttä ja koulua käynyttä väkeä."
"Suomalaisuuden hävittämiseksi, mutta myös perusteollisuuden työvoimaksi, tänne siirretään runsaasti venäläisiä. Vuonna 1991 heitä on jo yli 1,5 miljoonaa. Koko neuvostovallan aikana he eivät juurru Suomeen, vaan viettävät suomalaisten silmissä passiivista ja päämäärätöntä sekä ympäristöstä piittaamatonta elämää. "
"Useimmat nykysuomalaiselle tärkeät rakennukset ja laitteet ovat jääneet rakentamatta. Suomesta puuttuvat Finlandia-talo, Otaniemi ja muut uudet yliopistot, korkeatasoinen maantie- ja rautatieverkko sekä monet lentoasemat ja satamat."
"Luovutetun Karjalan tämän hetken tilanne antaa yleiskuvan kuvan siitä, millainen Suomi on miehityksen jälkeen. Karjala ei ole lainkaan sama kukoistava maakunta kuin 1930-luvulla."
Tuossa vain muutama pysäyttävä fiktionpätkä siitä, mikä todellakin olisi saattanut tapahtua. Vaihtoehtoisia historioita on tietysti muitakin, mutta hetkeksi kannattaa miettiä mitä itsenäisyys oikeastaan on. En ole mikään Suomi suomalalaisille (sic.) kiihkoilija, mutta luettuani tekstin arvostan enemmän maatamme. Kuokkavierailta voisi vaikka kysyä, onko itsenäisyyden juhliminen väärin ja eikä itsenäisyydestä saa olla ylpeä.
Näin elämäni neljännen vuosikymmmenen kynnyksellä on hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään aiempien vuosikymmenten tapahtumia.
Ensimmäisen vuosikymmeneni vietin varmaankin pääosin samaan tyyliin kuin muutkin, opettelin kävelemään ja puhumaan, lukemaan ja laskemaan. Opin myös ettei pikkuveljen päätä ole soveliasta hakata betoniportaisiin eikä kissaa ole syytä sitoa kiristyvällä narulla kukkapuskan ympäri niin, että se pääsee kuristamaan itsensä siihen. Sekä pikkuveli että kissa selvisivät kuitenkin hengissä. Sittemmin olen lopettenut väkivaltaisen käyttäytymisen. Nuoruuden sadistisuuden vastapainoksi harrastin taiteita ja sijoituin Pohjois-Koreassa pidetyssä lasten ja nuorten kansainvälisessä taidekilpailussa 13. ja sain muistoksi ison kultamitalin ja kuvani paikallislehteen Suomessa. Tapasin myös ensimmäiset nykyiseen 9-hengen ystäväpiiriin kuuluvat jäsenet. Tärkeää oli myös se, etten harrastanut jääkiekkoa enkä jalkapalloa.
Toisella vuosikymmenellä harjaannuin lukemisessa ja laskemisessa ja aloin tulevaisuus-käsitteen hahmotuttua pohtimaan, mitäköhän sitä tekisi elääkseen tai edes elämässään. Sain toki tutustua liike-elämään jo noin 12-vuotiaana työskennellessäni faijalleni huimaavaan kahdeksan markan tuntipalkkaan. Palkka oli silloin jo riistoa ja vääryyttä ja muistelen sitä vieläkin katkerana. Tämä tosin on oivallinen vertailukohta ja voin käyttää sitä aina kaikissa puheissani kunhan olen jonkin suuryrityksen johtaja. Harjoitin myöskin nössöyttä, enkä joutunut kohtaamaan putkan harmautta tai muitakaan seuraamuksia nuorena tehdyistä olemattomista typeryyksistä. Opettelin myös kehystämään tauluja ja ajoin edelleen polkupyörällä joka paikkaan. Harrastin ties mitä vaikka urheilussa olinkin onneton räpeltäjä. Liityin magiankannattajiin jotta pääsin riparille enkä muutenkaan osannut tehdä kummempia omia valintoja, kunhan seurasin muita. Siksi olikin hyvä, että ystäväpiiri oli jokseenkin täysipäistä porukkaa enkä ajautunut suuresti pois raiteilta.
Kolmannen vuosikymmeneni alussa harhailin päättömästi paikasta toiseen ihmetellen muka-aikuisuutta, vapaata tahtoa ja vastuuta. Yritin kuitenkin tehdä koko ajan jotain mutta pariin vuoteen mikään ei tuntunut oikealta ja epäilin päätyväni katkeraksi idiootiksi jonnekin suon laitaan. Jossakin vasemman kyynerpään tienoilla kuitenkin kihelmöi aina näppäimistön lähettyvillä ja päästyäni opiskelemaan tietojenkäsittelyä, päätin opiskelujen olevan elämäni tärkein suuntaviiva valmistumiseen saakka, mikä realisoitui vajaaksi neljäksi vuodeksi. Niinpä päädyin Helsinkiin ja tutustuin opiskelijaelämään. Pieniin soluasuntoihin ja outoihin kämppiksiin, opiskelijabileisiin ja yhdistystoimintaan. Harrastelin sen mitä opiskeluilta ehdin ja vuosikymmenen aikana tutustuin laajemmin tai suppeammin mm. judoon, maastopyöräilyyn, lasketteluun ja sukeltamiseen. Puuhasin monia mukavia juttuja ja mitä pidemmälle vuosikymmen eteni, sitä enemmän tein asioita jotka koin mielekkäiksi niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. Opin tuntemaan itseni paremmin, lopetin harhailun pimeydessä ja ystäväpiirikin löysi suuntaviivoja elämälleen. Kelaa mukaillen: meistä tuli lääkäreitä, ekonomeja koodareita, taksikuskeja projektipäälliköitä, arkkitehteja ja antiikkikauppiaita.
Neljännellä vuosikymmenelläni aion tehdä jotakin järkevää ja erityisesti aion viihtyä hyvin.
Viidennellä jatkan siihen mihin neljännellä pääsin enkä näe syytä muuttaa suuntaa senkään jälkeen.
Mitä mitä, miksei ole mitään kunnon sosiaalipornoilua? No en minä nyt kaikkea tänne kirjoita, yllämainittukaan ei välttämättä ole totta, sehän on Internetissä. ;-)
Vietin koko päivän aamulla mainitsemassani mielenterveysjonossa tutkaillen jatkuvasti Pinserin blogilistaa ja ihmetellen, miksei päivitykseni näy siellä. Toivottavasti ihmettelyä ei tarvitse enää jatkaa ja tämä merkintä näkyy top-listalla ja voin keskittyä jonottamiseen täysin voimin ja vaihtaa päälleni vaikka Downloading schizophrenia -t-paidan.
Edit 23:45: Blogilistalla näkyvän päivityksen kriisi ohi ja uusi t-paita päälle vaihdettuna keskityn keski-ikäiseksi tulemiseen entistä tarmokkaammin.
Mitäköhän sellaista olen unohtanut tehdä, mitä on aivan pakko tehdä parikymppisenä? Vielä olisi hetki aikaa. Pitäisikö parikymppisenä tehdä kaikkea hurjaa jota voi sitten eläkkeellä kiikkustuolilla muistella kun jalat eivät enää kanna ja muovilonkka kitisee? Maratonia en ole vielä juossut, mutta narun päässä olen hyppinyt alas korkealta, pelannut Suomen mestaruussarjassa pallopelejä, sukeltanut merten syvyyksiin ja käynyt Ameriikan ihmemaassa. Ei ne tekemättäjättämiset varmaan fyysisellä puolella tule vastaan. Olenko sitten kasvanut henkisesti tarpeeksi? Erosin magiankannatusjärjestöstä, hankin korkeakoulututkinnon ja löysin monta mielenkiintoista asiaa. Tärkeimpänä onnellisuuden. Riittää tai ei, olisi huonomminkin voinut mennä.
Ehkä tässä silti jonkin kriisin voisi iltapäivällä kehittää.
Löytyisiköhän tässä aineksia:
1. Näin André Wickströmin aamulla ratikassa ja tajusin, ettei minulla ole omaa talk-showta valtakunnallisella tv-kanavalla.
2. Näin Nykäsen Masan noin kolmattasadatta kertaa Ilta-Sanomien kannessa ja tajusin, ettei minusta ole tehty yhtään lööppiä.
3. Luin sotauutisia maailmalta ja tajusin, ettei minua ole kertaakaan arveltu Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi Hesarin pääkirjoituksessa.
4. Luin kirjatiivistelmää Jonathan Rosenheadin kirjasta Complexity Theory and Management Practice ja tajusin, etten ole kirjoittanut yhtään tieteellisesti tunnustettua kirjaa.
5. Huomasin Karamellissa U2-aiheisen linkin Platta-levykauppaan ja ostin kokoelmastani puuttuvan U2:n konsertti-DVD:n. Tajusin samalla, etten ole pitänyt yhtäkään stadionkonserttia.
6. Pohdin, pitäisikö minun ostaa Wickström vai Frangen -silmälasit.
No niin, löytyihän se kriisi sieltä kun vähän tonkii. Loppupäivän voinkin viettää mielenterveysjonossa I hear voices -t-paita päällä.