Koska on jokseenkin selvää, että ihmiset muuttuvat eläessään, niin myös heidän mielipiteensä muuttuvat. Koska muutos on sitä suurempaa, mitä enemmän aikaa kuluu, sitä todennäköisempää on, ettei vanha mielipideteksti enää edusta kirjoittajansa nykyisiä mielipiteitä.
Mielipiteitä saanee siis vaihtaa, ainakin jossain määrin. Ainakin vanhoja mielipiteitä ja varsinkin jos aiheesta on tullut julkisuuteen uutta tietoa.
Poliitikkojen ei kuitenkaan ole syytä heilua kuin tuuliviiri, koska politiikassa (ja taloudessa ja ties missä) ennustettavuus ja erityisesti sopimusten noudattaminen on tärkeää. Jatkuva mielipiteiden muuttaminen näyttää epäluotettavalta sähläämiseltä, vaikka siihen olisikin hyvät perusteet. Niitä ulkopuolinen harvoin tietää. Niinpä poliitikot joutuvatkin puolustamaan hölmöjä mielipiteitään, jotta säilyttävät uskottavuutensa. Erityisesti möhläyksien myöntäminen on typerää, oman asian paremmuuden jankkaaminen jopa selviä argumentteja vastaan on kannattavaa.
Ilmeisesti julkisuudessa on ollut viime päivinä juttua poliitikkojen matkoista. Jyrki J. J. Kasvi (vihr.) kävi/on parhaillaan New Yorkissa tutustumassa paikalliseen hallintoon ja kertoo matkasta blogissaan. Niin kauan kuin kaikki poliitikot eivät tee yhtä tarkkoja selontekoja matkoistaan, tullaan niitä repostelemaan julkisuudessa. Ja hyvä niin, hallinnon pitää olla täysin läpinäkyvää ja kaiken tiedon julkista (poikkeuksena valtion turvallisuuteen liittyvät tiedot).
Kirjoittanut soopa 25.04.06 16:16