Soopa

Maailmaa

Laajensin taas ymmärrystäni maailman monimuotoisuudesta viettämällä viikon New Yorkissa. Siellä tosin lampsii nykyään enemmän porukkaa kuin Lontoossa, joten kovin omaperäinen matkakohde ei ollut. Varsinkaan, kun vietimme viikon kävellen vain ja ainoastaan Manhattanin eteläisen puoliskon katuja. Ei ekskursioita Brooklyniin tai Bronxiin, ei edes Harlemiin (joka nykyään on kuulemma ihan kunnollinen kaupunginosa).

Amerikkalaiset, tai ainakin New Yorkilaiset olivat ystävällisiä. Aivan kuten Tokiossa marraskuussa, täälläkään eivät ihmiset kävelleet päin toisiaan kuten Suomessa. New Yorkilaiset myös selvästi odottivat aina jonkinlaista verbaalista tervehdystä tai reagointia liikkeissä, muuten tulijaa katseltiin kuin potentiaalista ryöstäjää. Kun vaan jaksaa höpöttää telkkarista tuttuja turhanpäiväisiä repliikkejä ja kuuntelee paikallisten small talkia, on kuin paikallinen konsanaan. Ja miksei olisi, sillä Lonely Planetin oppaan mukaan 51% New Yorkilaisista puhuu muuta kuin englantia äidinkielenään. Onnistuimme myös olemaan luotettavan näköisiä, sillä meiltä kysyttiin neuvoa yli puolen tusinaa kertaa.

New Yorkin metro on sekava. Ei sen takia, että linjoja olisi paljon vaan sen takia, että opasteet ovat yksinkertaisen huonoja. Tokiossa kaupungissa kulkevia metro- ja junalinjoja oli noin kaksinkertainen määrä, opasteet suurimmaksi osaksi kirjainmerkkejä enkä matkustanut siellä harhaan kertaakaan kahdessa viikossa. New Yorkissa matkustimme väärällä junalla ainakin kahdesti (express-local). Suurin osa reitin kyselijöistä olikin metromatkustajia, jotka kyselivät menikö kyseinen metro johonkin tai mikä on viimeinen asema.

Eikä New Yorkissa ollut kovinkaan paljon ihmisiä. Tietysti Helsinkiin verrattuna ruuhkaa oli silloin tällöin, mutta oikeaan suurkaupunkiin, Tokioon, verrattuna NY oli rauhaisa. Ainoastaan Times Squarella oli tungosta, erityisesti Pyhän Patrickin päivänä.

Mutta Tokioon verrattuna Nykissä oli helppoa. On mukavaa, kun ihmisten kanssa pystyy juttelemaan, ainakin silloin, kun eivät väännä englantia espanjan (tai toisaalta suomen) murteellaan. Kaikkia kylttejä ja tarjouksia pystyy lukemaan (ainakin muualla kuin Chinatownissa) ja kaikki tuntuu muutenkin niin tutulta. Ruotsikin tarjoaa enemmän yllätyksiä kuin New York, sillä kaupat, ravintolat ja tuotteet ovat tuttuja, jos on seurannut amerikkalaisia sarjoja. Vähän kuin menisi käymään lapsuudenpaikkakunnallaan, johon on viimeisten kymmenen vuoden aikana rakennettu paljon uusia taloja. Jokaisen kiven sijaintia ei ehkä tiedä, mutta polun varrella olevat kaupat ovat tuttuja.

[Kirjoitin Kainalopallokorneriin jutun New Yorkista ja amerikkalaisesta jalkapallosta.]