Siinä minä olin, 23 päivää vuoden vaihtumisen jälkeen istumassa jakkaralla.
Jakkara oli melko tavallinen, puinen ja lakattu. Varmaan jonkun suuren kansallisen suunnittelijan muotoilema. Mutta tämä ei ole tarina jakkaranmuotoilijasta. Eikä jakkarasta. Jakkara vain sattui olemaan allani, kun pohdin kulunutta vuotta.
Siinä istuin, pohtimassa kuinka olin selvinnyt lähes kokonaan vuoden ensimmäisestä kuukaudesta tekemällä vain kerran kirjoitusvirheen vuosiluvun kohdalla. Olin ylpeä itsestäni, tämä oli selvästi lyhyen historiani paras tulos. Olin kirjoittanut vuosiluvun jo kymmeniä, kenties satoja kertoja ja vain kerran oli viimeiseksi numeroksi piirtynyt viitonen. Aiempina vuosina olin kirjoittanut vuosiluvun lukuisia, joskus ehkä kymmenenkin kertaa väärin.
Tästä olisi hyvä lähteä kohti seuraavaa tammikuuta. Tähtäämään siihen nollaan. Virheettömään suoritukseen, harvalukuiseen joukkoon, vuosiluvunkirjoittajien aateliin.
Siinä minä olin, jakkaralla.
Kirjoittanut soopa 23.01.06 15:29