Ei lopu ihmeet maailmasta. Juuri kun Niinistön vaalikampanjan etusivun typo on saatu korjattua, jouduin läht [tuli muuten mieleen, että eihän tässä tarvitse enää edes sanoa, että tarkoitan nimenomaan vaalikampan nettisivuston etusivua, hienoa] emään matkailemaan. Kuten kaikkien rationaalisesti toimivien ihmisten, matkustin ensin Helsingistä Kööpenhaminaan jossa vaihdoin Tokion koneeseen. Tuo kone sitten lensi Köpiksestä Tokioon Suomen läpi, hiukan Helsingin pohjoispuolelta. No, köyhän täytyy kiertää.
Onneksi koneessa oli jokaisen istuimen selkänojaan integroitu lcd-monitori, josta sai valita omat ohjelmansa. Leffoilla ja tv-sarjoilla tosin oli fiksatut alkamisajat. Muutaman pelinkin olivat saaneet mukaan ja ne eteen- ja alaspäin osoittavat kamerat. Wlanikin olisi ollut tarjolla, mutten viitsinyt edes tutkailla, paljonko se olisi maksanut.
Tokio sen sijaan yllätti oikeasti. Matka Naritan lentokentältä keskustaan bussissa oli mielenkiintoinen. Matkalla oli 3-4 tietullipistettä, joissa jokaisessa seisoi paljon tarkastajia. Bussimme pääsi niistä pysähtymättä läpi, mutta jotkut henkilöautot joutuivat pysähtymään. Motari oli suurimman osan matkaa reunustettu meluvalleilla (kuten jossain Matrixissa) eikä ulos aina nähnyt. Esikaupunkialueella, joka siis alkoi jo lentokentältä 66 kilometrin päästä majapaikasta, tie kulki normaalisti maalla, mutta kaupunkialueella se risteili monien muiden teiden kanssa monikerroksisten kerrostalojen kattojen päällä. Eikä ainoastaan muutamaa minuuttia, vaan niin kauan, että kävi selväksi, että tonttimaata ei todellakaan ole hukattavaksi isommille teille.
Illan pimettyä kaupunki olisi muuten ollut kuin Blade Runnerista (tuon kuvan tarkoitus ei ole kuvastaa sitä, siinä vaan sattuu olemaan isohko kamerakauppa Bic Camera), muttei satanut (no okei, ne lentoautot puuttuivat myös). Porukkaa on todella paljon. Paljon. Suomen ruuhkat ovat tähän verrattuna vain väliaikaisia ihmisten ryhmittymisiä. Todellinen ruuhka ei lopu ja metroasemallakin risteää kymmenen metrolinjaa useammassa eri kerroksessa.
Ei täällä vättämättä ole kallista, sushibaarissa 7 sushiannosta, tee ja olut (!) maksoi 11 euroa. Automaatteja on todellakin paljon, virheostoksen vaara on vain kovin suuri, olen ostanut jo kaksi puolen litran pullollista kitkerää vihreää teetä, mikä ei ole ollut tarkoitus.
Olen antanut itselleni ymmärtää että öinen ja sateinen Shibuya on ollut Ridley Scottin esikuva kyseiselle elokuvalle.
Tekee todella mieli kokea Tokio tämän kuvauksen jälkeen. Mä kun kuvittelin että Los Angeles oli täynnä ihmisiä ja korkeita taloja ja hälinää... Sehän vaikuttaa varsin pieneltä tuohon verrattuna.