free hit counter
Lisää Soopa päivän pamaukseen.

syyskuu 13, 2005

Kehittyneisyys

Usein toistettu mantra ihmiskunnan kehittyneisyydestä liittyy jotenkin kuulentoihin ja siihen, että ihminen on käynyt kuussa.

"Miksei tämä ja tämä toimi kun ollaan käyty kuussakin."

Varsinkin amerikkalaisilla tämä sananparsi on, ehkä itseoikeutetustikin, varsin yleisessä käytössä.

Mutta kuussa käytiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1969. Karkeasti arvioiden ennen kuin suurin osa nykyään elossa olevista ihmisistä oli edes syntynyt. Paljon osuvampi vertaus olisi tietysti, että miksei tämä ja tämä toimi, kun ollaan valmistettu vaikkapa Sony PSP:kin. Tai mikä tahansa Playstation. Tietenkään se ei kuulosta yhtä dramaattiselta, näyttäähän kyseiset laitteet keskimääräisen joskus eläneen silmiin täysin käsittämättömiltä.

Itse asiassa ihmiskunnan kehittyneisyyttä voisi kuvata niinkin triviaaleilla asioilla kuin vaikkapa Tiedemiehen mainitsema agilityllä (sille ei muuten ole käännöstä). Se on varsin uusi laji ja sen kehittyminen nykyiseen muotoonsa on vaatinut ihmiskunnalta paljon vapaa-aikaa, vapaaehtoista organisointikykyä ja harrastusilmapiirin syntyä. Agilityä on kehittynyt kuulentojen jälkeen, joten se on nykyisen kaltaisen ihmiskunnan kehittyneisyyden mittarilla kehittyneempi asia kuin kuulennot. Tietenkään agility ei ole teknisesti kehittyneempi kuin kuulennot, eihän se vaadi kuin koiran ja muutaman puusta tehdyn esteen, jotka teknisesti jo maatalousyhteiskuntaan siirtynyt ihmiskunta olisi voinut valmistaa. Mutta siitä ei ollutkaan kyse.

Samalla tavalla voidaan todeta, että bulimia ihmiskunnan kehittyneisyyden mittarilla kovempi juttu kuin T-Ford. Ja Britannian siirtomaaherruus kovempi kuin naurusaarten patsaat. Ja painokone vs. kristinusko.

Eli historiassa myöhemmin tapahtunut asia on ihmiskunnan kannalta kehittyneempi asia kuin aiemmin tapahtunut.

Eihän tällä tietenkään ole juurikaan merkitystä oikeastaan minkään kannalta.

Kirjoittanut soopa 13.09.05 11:10
Kommentit
Eipäsjuupas kommentoi 13.09.05 12:39 seuraavasti:

Ei ihmiskunnan kehitys ole lineaarista. Miksi uudet saavutukset olisi entisiä kehittyneempiä?

Yksi Sony PSP-konsoli on sisältää enemmän tietojenkäsittelyvoimaa, kuin koko NASA:lla oli käytettävissä 60-luvun lopulla. Mutta onko kehitystä se, että tuo voima käytetään yhden ihmisen viihdyttämiseen?

Pääsiäissaarten patsaat edustaa sikäläisen kulttuurin huipentumaa. Samoin kuin brittien siirtomaaherruus edustaa saarivaltakunnan voiman aikoja, jotka oli ja meni. Nyt valta on teknisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti edistyneimmällä valtiolla, mutta ei sekään kestä ikuisesti. Aivan samalla tavalla roomalaiset pitivät valtakuntaansa ikuisena. Ja kestihän se satoja vuosia, mikä on huomattavasti nykyisen länsimaisen kulttuurin historiaa pidempi jakso maailmanhistoriassa.

Ehkäpä kuulennot tosiaan edustaakin nykyisen kulttuurin huipentumaa. Alaspäin ollaan menossa. Planeettojen välisen tutkimusmatkailun sijaan ihmiskunta on tyytynyt viihdyttämään itseään jatkuvasti monimutkaisemmilla vempeleillä. Jopa niin monimutkaisilla, että joidenkin mieli halajaa takaisin ihmiskunnan aamuhämärään.

Koiraeläinten kesytys kun on ihmisen saavutuksena suunnilleen samalta aikakaudelta kuin kivikirves ja tulen käyttö.

Soopa kommentoi 13.09.05 12:58 seuraavasti:

Pääosin ihmiskunnan kehitys on lineaarista. Yllättävän monet asiat ovat riippuvaisia teknisestä kehityksestä, joka on hyvinkin lineaarista. Sonyn PSP:tä ei vain olisi ollut mahdollista rakentaa 60-luvulla, edes NASAN voimavaroin, mutta kuulento oli mahdollinen.

Koiraeläinten agilityharrastus (ja sanoin tarkoituksella agility, enkä mitään yleistä kesyttämistä) on myöskin riippuvainen teknisestä kehityksestä. Metsästäjä-keräilijöillä ei yksinkertaisesti ollut aikaa eikä kykyjä ryhtyä harrastamaan jotain heidän elantonsa kannalta täysin turhaa. Samat hyödyt koiran kanssa metsästämiseen kun oli saavutettavissa paljon kohdistetuimmillakin harjoitteilla. Nyt kun teknologia on kehittynyt riittävästi niin, että ihmisillä on vapaa-aikaa käyttää mihin lystäävät, agilityn tyyppisiä harrastuksia tupsahtelee maailmankartalle. Parkourit, skeittaamiset ja liitovarjoilut ovat samaa kamaa.

Olet kyllä oikeassa siinä, että valta on teknisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti edistyneimmällä valtiolla. Ja edistyneimmän tittelihän voi vaihtua, ei tarvitse kuin muutama hyvin valittu päätös olla kehittämättä jotain avainteknologiaa ja joku toinen valtio menee ohi.

Eipäsjuupas kommentoi 14.09.05 11:04 seuraavasti:

Ihmiskunnan kehitys ei ole yhtä kuin ihmiskunnan teknologinen kehitys.

Rooman valtakunta jäi teknologisesti vähemmän kehittyneiden barbaarien jalkoihin. Syitä oli monia. Ahneuksissaan laajenivat liiaksi ja menestyksen myötä kylpylässä lojuminen meni sotakunnon ylläpidon edelle. Samalla tavalla Natsi-Saksa oli sotateknologisesti vastustajiaan edellä, mutta turpaan tuli. Ei auttanut avainteknologiat, kun arojen pakkanen puri.

Taloudellinen valta menee teknologisen kehittyneisyyden edelle. Suomi on teknologisesti eräs maailman kehittyneimpiä maita, mutta Iran on Suomea merkittävämpi. Neuvostoliitto jäi historiaan, mutta Venäjästä tulee lähivuosina merkittävä maailmanmahti. Maailman toiseksi suurimpana öljyntuottajana sillä on mukava ote Yhdysvalloista, jonka öljynsaanti on Lähi-Idän sotilaallisen hallinnan varassa.

Ihmiskunnan kehitys on syklistä. Välillä mennään kunnon harppauksella eteenpäin ja sitten jäädään paikalleen. Joskus jopa tulee taantumia. Syitä voi olla esimerkiksi ilmastolliset muutokset. Monia suuria kulttuureja on tuhoutunut ja samalle tasolle uudestaan pääseminen on vienyt vuosisatoja. Juuri vastikään maailman teknologisesti, taloudellisesti ja sotilaalisesti kehittynein valtio romahti luonnonkatastrofin edessä. Kuinkahan siellä olisi selvitty mittakaavaltaan kymmenkertaisesta katastrofista. Joukko maailman köyhimpiä maita pärjäsi loppujen lopuksi aika hyvin puolisen vuotta sitten.

Kehittyneisyyttä voidaan mitata myös henkisillä arvoilla. 60-luvun kuulentoihin verrattuna ihmiskunnalla olisi nyt resursseja vaikka minkälaiseen tutkimusmatkailuun. Marsiin ollaan luotaimia saatu, mutta toisaalta avaruussukkulalentoja perutaan vuosiksi pienten vastoinkäymisten pelossa. Tutkimusmatkailijoina 1400-luvun seikkailijat olivat kehittyneempiä, kun maan reunalta putoamisen pelosta huolimatta lähtivät katsomaan kuinka kauas länteen voi mennä.

Kumpi on koirien kesyttäjänä kehittyneempi: nykyihminen, joka tekee sen omaksi huvituksekseen, vai kivikauden ihminen, joka tarvitsi yövahdin luolansa suulle.

Mr Bones ja Kaveri, koirut kommentoi 22.09.05 19:12 seuraavasti:

Ootkos varma, ettei se ollut koiru joka kesytti ihmisen?
Soopasta päivää oli mainio lohkaisu!
Yks' vaan Timbuktusta

Powered by
2.661 [Valid RSS]