free hit counter
Lisää Soopa päivän pamaukseen.

elokuu 14, 2005

Maratonijeesustelua

Naisten MM-maraton 2005Joku oikea kolumnisti, siis paperilehdessä kirjoittava ja työstään palkkaa saava, kirjoitti, ettei Suomessa voi tapahtua Ateenan maratonin kaltaista katastrofia, jossa häirikkö hyökkäsi johdossa olleen juoksijan kimppuun. Suomessa kun ollaan panostettu turvallisuuteen. Kärkipään juoksijoiden mukana pyöräilee polkupyöräpoliiseja ja radan reunustoilla on turvallisuusväkeä riittävästi.

Ja höpön löpön. Suurin osa maratonreitistä on reunustettu lippusiimalla, vai mitä muovinauhaa se sitten onkaan, turvallisuushenkilöiden välissä on jopa 30 metrin aukkoja ja juoksijat juoksevat lähimmillään alle metrin päästä yleisöstä. Sitä metallista yleisöaitaa kun ei vaan riitä 10 kilometrin lenkille tien molemmille puolille.

Kävin äsken reitin varrella, se kun kulkee tuosta parin sadan metrin päästä ja jos sopivasti ikkunasta tiirailee, niin puiden lehtien välistä saattaa jopa näkyä juoksijat.

Potentiaalinen häirikkö voisi ottaa kameran mukaan, kyykistyä johonkin sopivaan kohtaan ottamaan kuvaa ja juoksijoiden ollessa kohdalla hypätä sellaisen päälle. Kaikissa paikoissa ei edes ollut lippusiimaa, joten tehtävä helpottuu vielä entisestään.

Tottakai kokonaisen maratonreitin aukoton turvaaminen edes tavallisia häiriköitä vastaan on mahdotonta. Myös oikeiden kolumnistien pitäisi se tajuta eikä jeesustella hienoista turvallisuusjärjestelyistä.

Kirjoittanut soopa 14.08.05 15:39
Kommentit
Powered by
2.661 [Valid RSS]