Se on hyvä, että Suomesta löytyy vielä tahoja, jotka eivät noudata sellaista inhottavaa ja vääriä päätöksiä tekevää tahoa kuin KHO. Miten ne voisivat KHO:ssa muka tietää jostain asiasta enemmän ja ajaa tasavertaisen yhteiskunnan etua, kun me sentään ollaan ylioppilastutkintolautakunta. Ei meidän toimintaa tule määräilemään mikään KHO, on se sitten korkein tuomioistuin Suomessa tai ei. Kyllä meillä on oikeus tehdä niin kuin me halutaan, jää siinä sitten jotkut julkisuuslait vähän jalkoihin tai ei.
MTV3 ja muut viestimet kerätköön ylioppilastiedot käsin paperilta, ei me niitä aleta niille sähköisesti toimittamaan, kun ei olla tähänkään mennessä toimitettu. Koska me ollaan ylioppilastutkintolautakunta!
Kirjoittanut soopa 19.05.05 11:54No jaa, kaikista tiedoista, joita mahdollisesti julkisuudessa käytetään oppilaitosten rankingin luomiseen, kannattaa kyllä pitää kiinni kuin sika leivästä. Media kun tunnetusti tykkää laittaa oppilaitoksia arvoasteikolle pelkästään hyvä-huono -akselilla, välittämättä siitä, minkä tasoisia oppilaita on alkujaan sisään otettu, mitkä ovat oppilaitoksen arvot, mikä on valmistumisprosentti, tai mihin oppilaat jatkossa ohjautuvat. Vähintäänkin kaikki nämä pitäisi huomioida oppilaitosta arvosteltaessa - mutta kun ei niin ei. Jos tahtovat harjoittaa selkeän virheellistä uutisointia, saavat sitten nähdä vaivaakin sen eteen, KURJAT! (Vaiks ok, tars sitä lakipäätöksiäkin noudattaa, vaikka ne ois kuinka huonoja... Kai?)