free hit counter
Lisää Soopa päivän pamaukseen.

toukokuu 13, 2005

Myyjät ovat nykyajan uskonto

Myyjät ovat nykyajan kapitalistisen yhteiskunnan versio vanhanaikaiselle uskonnolle. Myyjät lupaavat uskontojen tapaan kuluttajalle kymmenen hyvää ja kaksitoista kaunista jos kuluttaja vain ostaa tuotteen. Kulutushyödykkeen negatiivisista puolista ei puhuta kuin vähätellen, jos kuluttaja niistä huomaa erikseen kysyä. Aivan samalla tavalla kuin uskonnot sivuuttavat loogiset ristiriidat toteamalla "se on uskon asia" tai "tutkimattomia ovat herran tiet".

Molempien tarkoitus on saada henkilö omaan haaviin, joko ostamaan tuote tai uskomaan uskonnon sanomaan. Toki kumpikin ajaa jossain määrin hyvää sanomaa. Pesukoneet ovat erittäin käteviä ja kristinuskon kymmenestä käskystä vaikkapa älä tapa on hyvä neuvo.

Valistuneella kuluttajalla on mahdollisuus tehdä pesukonevalintansa ilman myyjän avustustakin vertailemalla eri mallien ja merkkien eroja ja valitsemalla sitten omaan käyttöönsä sopivin kappale. Pesukoneita vaan tulee ostettua niin harvoin, että kuluttajan täytyy joka kerta käyttää tuotteisiin perehtymiseen varsin huomattava aika, eikä hän silti saavuta asiantuntijan tasoa aihepiirissä. Tällöin myyjästä voi jopa oikeasti olla hyötyä, mutta valitettavasti hänen ainut tarkoituksensa on myydä kuluttajalle joku laite omasta liikkeestään. Ei naapurin liikkeestä, vaikka siellä olisi kuluttajalle paremmin sopiva malli. Kuluttajalta vaaditaankin vaihtoehtojen vertailua ja tarjousten pyytämistä useammista liikkeistä.

Uskontojen neuvoista jotkut ovat hyviä. Kristinuskosta mieleen tulee vaikkapa kunnioita isääsi ja äitiäisi tai älä varasta. Tietysti kristinuskokin on muuttanut luonnettaa vuosisatojen varrella niin paljon, että vaikkapa käskyn älä tapa omiminen on varsinaista hurskastelua. Keskiajalla vääräuskoisia sai kiduttaa ja vähän tappaakin.

Nykyään uskonnot ovat entistä haitallisempia. Vaikka niiden nimissä ei enää tapeta Euroopassa niin paljon ihmisiä kuin vaikkapa 500 vuotta sitten, niin ihmisten ajankäytöstä uskonnot vievät silti suuren osan. Kirkkorakennusten ylläpitoon, henkilökunnan palkkoihin ja hurmosteluesineisiin kuluu paljon rahaa, jonka voisi käyttää kehittävämminkin. Teknologia on kuitenkin parantanut ihmisten elämää paljon enemmän kuin rukoilu. Vai kuinka usein vaatteesi ovat puhdistuneet rukoilun ansiosta ja kuinka usein pesukoneen?

Kirjoittanut soopa 13.05.05 10:32
Kommentit
riesa kommentoi 13.05.05 16:09 seuraavasti:

...ja onneksi tavara- ja palvelukauppa kuuluvat kuluttajansuojan piiriin. Hihhuleiden uhrien on hankalampi hankkia hyvitystä, jos ovat tulleet huijatuiksi. :-)

Soopa kommentoi 13.05.05 16:32 seuraavasti:

Voisikin pyytää palautusta aikoinaan maksetuista kirkollisveroista vaikkapa perusteella, ettei yhtään ihmettä ole kohdalleni sattunut.

Powered by
2.661 [Valid RSS]