free hit counter
Lisää Soopa päivän pamaukseen.

toukokuu 11, 2005

Liikennettä ja ajokortteja

Kävellessäni työpaikalle näin, kuinka poliisit jakoivat läheisen liikenneympyrän jälkeen autoilijoille ruusuja ja risuja ilmeisesti sen mukaan käyttivätkö autoilijat ympyrästä poistuessaan vilkkua vai eivät. Pr-tempun julkisuusarvon maksimoimiseksi paikalla oli joku lehtikuvaaja ja lähistöllä seisoskeli tavallisten poliisien lisäksi jotain poliisiherroja kulmikkaissa päähineissään.

Yhdysvalloissa kiistellään uudesta ajokorttilaista. Nykyään ajokortin myöntämisen perusteet vaihtelevat osavaltiosta toiseen ja ajokortit ovat erilaisia. Nyt päätöksen alla on uusi laki, joka pakottaisi kaikki ottamaan käyttöön yhden ja saman järjestelmän. Järjestelmän myötä ajokortin hakijoiden henkilöllisyys tarkistettaisiin nykyistä paremmin eikä ajokorttia saisikaan enää mukaan saman tien kun palauttaa hakupaperit. Kaikki tietänevät suomalaisen käytännön, jossa ajokorttia ei todellakaan saa mukaansa hakemuksen palauttamishetkellä. Ajokortista puuhataan samantyyppistä kuin Suomessa ja Euroopassa käytössä olevan sähköinen henkilökortti.

No toista on alaikäisten kuolemaantuomittujen ja jeesustelijoiden maassa. Siellä pelottelevat, ettei ilman uutta ajokorttia pääse lentokoneeseen tai liittovaltion suojelemiin rakennuksiin. Sinänsä ironista, jos niitä uusia ajokortteja myönnettäisiin vain liittovaltion rakennuksista. Ehkei sittenkään.

Toisaalta voi pohtia, onko suomalainen järjestelmä liian kankea, kun lainkuuliaisen kansalaisen pitää virka-aikana, jolloin lainkuuliainen kansalainen usein on töissä, mennä jonottelemaan kankeaan virastoon, jossa määrärahojen vähyyden vuoksi on liian vähän asiakaspalvelijoita. Ja virastossa pitää käydä kahdesti. Yhdysvalloissa tämän pelätään kuitenkin aiheuttavan liian paljon työtä viranomaisille. Niin paljon, ettei siitä ehkä selvitä.

Ajokorttilain ohessa Irakin ja Afganistan sotatoimiin luvattiin 82 miljardia dollaria lisää rahaa.

Kirjoittanut soopa 11.05.05 10:08
Kommentit
Powered by
2.661 [Valid RSS]