Soopa

Julkiset

Liikkuessaan julkisissa liikennevälineissä näkee jos jonkinlaista taapertajaa. Rautatieasemalta nousee kyytiin paljon ulkomaalaisia tai ihan vain kotimaisia matkalaukunkantajia. Kalliossa pysäkeiltä astuu sisään keskimääräistä äänekkäämpää joukkoa ja aamuisin Eirasta tulevat raitiovaunut ovat täynnä bisnesihmisiä.

Keskimäärin ihmiset tietävät kuinka kulkuvälineissä liikutaan. Välillä eivät. Tarinamme kertoo näistä molemmista ihmisryhmistä.

Eilen kaksi naista nousi raitiovaunuun. Toinen oli toista nopeampi ja päätti ystävällisenä pitää vanhanmallisen raitiovaunun oven kahvasta kiinni, ikään kuin se estäisi oven sulkeutumisen. Hitaampikin taapersi vaunuun ja jäin paitsi eeppisestä kamppailusta oven sulkeutumista vastaan.

Vinkki: oven saa pysymään auki kun peittää noin polven korkeudella oven alareunasta olevan valokennon. Kätevää tehdä kädellä, kun seisoo maassa eikä ovi ryhdy tönimään. Uusissa vaunuissa valokenno on hiukan alempana ja upotettuna seinän rakenteisiin, sijainnin paljastaa reikä seinässä.

No tädit pääsivät sisään ja ryhtyivät käyttämään matkakortinlukulaitetta. Nopeampi leimasi hitaamman korttia joka odotti. Samassa vaunu lähti liikkeelle, johon hitaampi ei ollut valmistautunut yhtään, seisoi jalat vierekkäin, polvet suorana eikä pitänyt mistään kiinni. Sitten ilmoille päästettiin äännähdyksiä, josta ilmeni, että vaunun liikkeellelähtö oli yllätys.

Siis yllätys. Eivätkö he tulleet vaunuun nimenomaan päästäkseen sillä paikasta toiseen? Ainakin siltä näytti, koska he leimasivat _matka_korttia. Päästäkseen paikasta toiseen vaunun täytyy liikkua ja siirtyäkseen paikallaolotilasta liiketilaan, täytyy suorittaa liikkeellelähtö. Ja vanhemmissa raitiovaunuissa se ei ole yhtä jouhevaa kuin vaikkapa junissa.

Nainen pysyi pystyssä, ei kaatumisia eikä murtuneita lonkkia. Käsikin oli hakeutunut tankoon. Saavuimme pieneen mutkaan. Mutkissahan raitiovaunu kääntyy ja koska korit eivät kallistu kuten Pendolinoissa, ihmiset kallistuvat ulkomutkaan päin, enemmän tai vähemmän. Ihan Newtonin jatkuvuuden lain mukaan. No, vaikkei tuntisi asian teoreettista puolta niin useimmat ovat oppineet tämän kokeellisesti, eli matkustamalla aiemmin jollain.

Hitaammalle naiselle tämä näytti olevan uutta, tai ainakaan hän ei ollut muuttanut käyttäytymistään havainnon perusteella. Jalat olivat täsmälleen peräkkäin ja samalla pitkittäislinjalla käden tukipisteen kanssa. Tästä johtuen mutkassa hänellä ei taaskaan ollut riittävää tasapainoa vaan tukiaskel ja verbaalinen päivittely täytti raitiovaunun matkustamon.

Ennen jarrutusta risteykseen naiset pääsivät istumaan, joten en päässyt tarkkailemaan tuota heille epäilemättä jännittävää ja uutta tapahtumaa.

Elämän täytyy olla tavattoman monimutkaista ja hankalaa tuon tyyppisille ihmisille, joille jokapäiväisen elämän normaalit ilmiöt muodostavat noin haastavia kohtaamisia.

Seuraavalla pysäkillä noin kymmenvuotias poika nousi kyytiin mutkattomasti peittäen ensin kädellä valokennon ja sen jälkeen polvia koukistamalla kompensoi vaunun liikkeellelähdön vaikutuksia tasapainossansa.

Ja joku vielä väittää, että jokapäiväisen elämän tarkkailu on tylsää!

Kirjoittanut soopa 14.04.05 10:48