Piti laittaa otsikkoon numero koska olen jo joskus aiemmin kirjoittanut otsikolla edistysaskeleita.
Onneksi maailma kehittyy. Kuka jaksaisi ainiaan mustavalkoista televisiota josta tulisi vain Gilligan's Islandia, elintarvikekauppaa josta maitoa haetaan omiin astioihin tai ihmisiä, jotka pitävät digitaalikelloa uutena keksintönä. Sen sijaan saamme oleilla maailmassa jossa kohkataan Applen uudesta toistimesta, jossa ei ole näyttöä ja joka osaa soittaa kappaleita sattumanvaraisessa järjestyksessä. Jossa maidot on brändätty ja eri vaihtoehtoja löytyy enemmän kuin ostoskoriin mahtuu. Ja maailmassa, jossa digitaalitelevisiosta tulee Gilligan's Islandin uusintoja aina joltain kanavalta.
Tällä kertaa kulttuuritarjonnasta yritetään päästä nauttimaan tutustumalla tarjolla oleviin näytelmiin, hankkimalla liput ja vielä menemällä katsomaan itse näytöstä. Koska drive-in -teatteri vieläkin antaa odottaa itseään, onnistuu vain kahden ensimmäisen kohdan suorittaminen jokseenkin viiveettä. Jokseenkin siksi, että Lippupisteen verkkokaupasta lippuja voi ostaa vain kello 7-22. Ehkä koneet pitää laittaa yöksi nukkumaan tai ne kaatuvat väsymyksestä. No kun vihdoin aukioloaikana sivuille pääsee, lippujen osto onnistuu suht mukavasti. Jäin kaipaamaan istuinkarttaa salista mutta sen hyväksyn pitkin hampain, etten voi ostaa lippuja useaan näytökseen yhdellä kertaa. Ystävällisesti myös monen lipputyypin yhdistäminen samaan tilaukseen onnistui. Maksuun voi käyttää pankkien verkkopalveluita tai luottokorttia (Visa tai Mastercard).
Lippujen toimituksesta veloitetaan lisää, e-kirje, jonka Posti toimittaa kotiin maksaa 4,5 e/toimitus (mikä helv. se sellainen e-kirje on, joka tulee tavallisella postilla kotiin?), viivakoodilipun tulostamisestakin saa maksaa euron / lippu. Kätevää tämä nykytalous, asiakas maksaa itse paperin ja printterin ja sen lisäksi häneltä veloitetaan koko touhusta ylimääräistä. Oikeasti asiakkailta pitäisi periä lisäkuluja jos nämä kehtaavat näyttää naamaansa fyysisessä lipunmyyntipisteessä. Ehkäpä myyjä järkeilee, että kyllähän asiakkaat siitä ilosta hiukan maksaakin, ettei heidän tarvitse siirtää ruumiitansa vastaanottamaan paperilappua, jonka voi itsekin tulostaa. Ja näinhän se tietysti onkin.
Näinpä Soopan toimitus julistaakin Internetin viimeisen kymmenen vuoden parhaaksi myyntikanavaksi ja Soopan päätoimittaja myöntää ostaneensa tai myyneensä www-sivujen avustuksella seuraavia tuotteita:
-ruokaa & juomaa
-matkoja & majoituksia
-asuntoja & osakkeita
-musiikkia ja elokuvia
-tietokoneita, oheislaitteita ja ohjelmia
-digitaalikameroita, objektiiveja ja oheistuotteita
-muuta kodinelektroniikkaa
-lippuja näytelmiin, elokuviin, keikoille ja urheilutapahtumiin
-kirjoja
-urheiluvälineitä
-Internet-palveluita kuten yhteyksiä, domaineita, kotisivutilaa ja oikeuksia erilaisiin yhteisöihin ja palveluihin
-epäonnisen Battery-avainkaulanauhan