free hit counter

02.12.2004

Evoluutio päivässä(klo 10:07)

Herään aamulla herätyskelloon ja huomaan kuinka ensimmäiset solut jakautuvat alkumeressä. Silmiäni avatessani solut kehittävät fotosynteesin ja happea alkaa kehittymään ilmakehään mutten välitä siitä, vaan suljen metelöivän kellon. Puen päälle ja aamupalaa nauttiessa jotkut solut oppivat hyötykäyttämään happea. Vähitellen aivooni ilmestyy ajatus siitä, että tämän kaiken takana on jotain monimutkaista. Luulen, että se on työpäivän haasteet mutta kyseessä onkin ensimmäiset monisoluiset eliöt.

Harjaan hampaita ja huomaan, että meressä elää sieniä, matoja ja meduusoita. Kambrikauden evoluution nopea edistyminen muistuttaa työmatkaansa taittavien ihmisten joukkioita jotka tungeksivat kaduilla ja julkisissa kulkuneuvoissa. Lueskelen selluloosasta tehtyä lehteä kun ensimmäiset kasvit ilmestyvät maalle. Joku tönäisee minua samalla kun ensimmäiset hyönteiset kehittyvät ja ensimmäiset eläimet siirtyvät maalle luultavasti metsästämään hyönteisiä, en kuitenkaa luovuta lehteä noin helposti - odottakoot kunnes jätän sen kulkuneuvoon.

Haistelen kuivaa ilmaa kun nisäkkäät ilmestyvät, jokunen aikainen lintu laulaa puussa ja jättimanner Pangea alkaa hajota nykyisiksi mantereiksi kun ihmiset suuntaavat kulkuneuvosta kukin omaan suuntaansa. Kukat kehittyvät ja hoitavat viimeisten metrien houkuttelun työpaikalle.

Työpaikalla nisäkkäät ovat pieniä ja voimattomia dinosaurusten hallitessa kaikkea merkittävää. Aika kuluu ja dinosaurukset taistelevat keskenään, joistakin tulee suuria ja hitaasti liikkuvia kasvissyöjiä ja joistakin nopeasti liikkuvia metsästäjiä. Kukaan ei sen kummemmin muista nisäkkäitä, mutta siellä jossain ne kuitenkin puuhastelevat omiaan tietäen, että jonain päivänä on heidän vuoronsa.

Työpäivä päättyy ja dinosaurukset kuolevat sukupuuttoon. Niiden jäänteitä löydetään edelleen jostain mutta kukaan ei tottele niitä. Olen vapaalla ja saan tehdä mitä lystään. Silloin tällöin voin käydä museossa vilkaisemassa dinosauruksia mutta melko harvoin ja silloinkin tilaisuudet ovat epäformaaleja eivätkä dinosaurukset näytä lainkaan pelottavilta.

Ihmisen esi-isät laskeutuvat puista ja alkavat metsästää aukeilla kun huomaavat, että siellä on riistaa melko hyvin. Käyn siis kaupassa. Käsissä ei saa kannettua kaikkea joten otan joko korin, lyömäaseet, tai kärryt, heitettävät aseet, joilla saan ruokaa helpommin. Ruoka säilyy paremmin jääkaapissa, joten osa ainakin kannattaa laittaa sinne. Noin 10000 vuotta sitten ihmiset huomasivat, että maanviljelyllä on mahdollista lisätä käytettävissä olevan ruoan määrää tehokkaasti.

En kuitenkaan ryhdy jyväjemmariksi vaan lähden jonkin harrastuksen pariin. Samalla tavalla kun ihmiset ryhtyivät perustamaan maanviljelykseen sopivien alueiden keskelle kyliä ja ensimmäiset byrokraatit syntyivät. Kaikkien ei enää tarvinnut käyttää kaikkea aikaansa ruoan hankintaan vaan siitä syntyi jopa hiukan ylimäärää - vapaa-aikaa. Valtakunnat ja valtiot syntyivät ja kehittyivät, suurin osa tuhoutui tai sulautettiin voimakkaampaan, mutta eihän täsmälleen samat harrastukset pysy ihmisilläkään läpi elämän.

Illalla saatan vilkaista telkkaria tai lukea lehteä samalla kun valtakuntiin kehittyy tavaroiden laskennan osaamista, vähitellen laajempi kirjoitustaito ja lopulta kirjapainotaito. Blogeja lukiessa huomaa kuinka teollinen vallankumous etenee eri tahtia eri puolilla maapalloa tai blogosfääriä. Toiset valloittavat uusia mantereita ja toiset kinastelevat vanhojen kaupunkien toreilla. Kukin mielenkiintonsa mukaan.

Kun on jo mukavan nuutunut olo, syttyy talvisota. Pitää vetää releet päälle ja lähteä ulos hytisemään. Mutta koirat vaatii, että niitä ulkoilutetaan.

Pikaruokaketjujen levittäytyessä ympäri maailman haukkaan iltapalaa. Siipan kanssa yöpuulle käydessä Internet keksitään ja kietoessani käteni hänen ympärilleen geeni- ja nanoteknologiasta tulee arkipäivää. Ihmisen elinikä kasvaa lähes rajatta mutta sillä ei enää ole väliä, sillä uni tulee pian.

Sekunteja ennen nukahtamista ei muista ja tiedollisen maailman vaihtuessa unimaailmaan, jossa kaikki on mahdollista, yllämme singulariteettiin.

Sen jälkeen säännöt kirjoitetaan uudestaan ja kukin voi tehdä maailmastaan sellaisen kuin tahtoo.

Evoluutio

Kirjoittanut soopa 02.12.04 10:07
Kommentit
rahi kommentoi 02.12.04 12:14 seuraavasti:

Kaunista.