Kuten aina suurten tapahtumien jälkeen, nytkin meni hetki kerätessä ajatuksia lattialta ja etsiessä punaista lankaa pyykkien joukosta. Pyykkiin nimittäin joutui perjantain blogipirin pikkujoulujen jälkeen voimakkaasti tupakalta haisseet vaatteet. Ymmärrän toki, että oli trendikästä tupakoida 60- ja 70-luvuilla, mutta nyt laskin 18 tyhjää tupakka-askia pikkujoulujen kahdelta ensimmäiseltä pöydältä. Luultavasti niitä oli kolmannella pöydällä lisää. Mutta minä olenkin pikkusieluinen nillittäjä, enkä ymmärrä (ja merkinnän alussa kannattaa haukkua suuri osa ihmisistä, eipähän synny turhia sympatioita kirjoittajaa kohtaan).
Analyysiin:
Olihan siellä toki muutakin kuin tupaksavua ja tyhjiä askeja. Nimittäin ihmisiä. Monia jo aiemmin tuttuja ja lukuisia uusia. Ensimmäisen esittelykierroksen yhteydessä pidin työjärjestyspuheenvuoron, jossa ehdotin paikkojen sekoittamista, välttyäksemme paikoilleen jämähtämiseltä. Silloin paikalla oli vielä alle 20 henkeä ja hämmennys onnistui mielestäni aivan hyvin.
Ensimmäisen hämmennyksen kuitenkin aiheutti taas Veera, joka oli värjännyt hiuksensa enkä tunnistanut häntä. Luultavasti sama tulee toistumaan jatkossakin. Mutta Kari Haakanan suhteen en ollut väärässä, vaikka hän niin luuli ennen kuin ehdin edes kertoa mistä on kyse. Lisäksi sain Minyalta päivityksen blogimaailman juoruihin. Muutaman sanan ehdin vaihtaa Kirjailijaelämän kanssa, mutta sitten hänen piti rientää pois. Ja oli tullut paikalle ilman miestään. Terveisiä sinne jonnekin, ensi kerralla ei selityksiä suvaita. Kobaïasta paikalla oli käsittääkseni kaikki sen kirjoittajat sekä yksi hang-around -kaveri. Vaikka hän olikin kaimani, mahduimme silti samaan tilaan suuremmitta kukkotappeluitta. Luonnollisestihan illan alfailu oli varattu Mitvitille (lämmittää mieltä, kun voi tällaisessa yhteydessä linkittää oman domaininsa alle) ja Sedikselle. Mitvit yritti lahjoa psyykettäni blogivuokrasuhdeystävällisessä suunnassa pysymiselle. Kiitos. Hieno mies. Sedis kertoi lapsuudestaan koko illan ja ollessamme lähdössä pois, hän käytti tavaramerkkinsä: ".. ja toisekseen". Niin, ehkä sitten ensi kerralla. Pisimmältä tulleen bloggaajan palkkinnon voittaneen Klinikan kanssa puhuimme jostain, mutta vielä vähemmän ymmärsin Timon (Aika ja minä) puheista. Tosin myöhäinen hetki oli varmaan osasyyllinen. Tai jos ei ollut niin syytän sitä silti. Mutta oikeesti Timo, mistä me puhuttiin? Samaa tosin voisin kysyä my typo_:n Leenan/Anun väikkärin aiheesta. Onnistuin olemaan varmaankin harvinaisen hiljaisen tyly, ei ollut tarkoitus.
Paikalla oli myös 1, 2, 3, 4, 5, 7, 9, 10, 11, 12, 13, 14 muutakin, joiden kanssa en ehtinyt vaihtamaan äänteitä. Mutta kuka oli se viherhaltialta näyttänyt kaveri? Paikalle piti saapua omaksi itsekseen pukeutuneena jonka olisin hyvin ymmärtänyt, mutta haltialla oli muovinen miekka kädessään. Muovinen.
Ja jokainen joka sai sisääntullessaan aplodit ja ihmetteli syytä, niin niitä ei annettu kaikille. Ainoastaan sinulle koska saavuit paikalle.
Suuret kiitokset illan kreikkalainen-jumala-pohjatton-kaljatuoppi-kädessä isännälle, eli Jannelle ja emäntä Marjutille. Vaikka kotimatkani oli lyhyt, Rytkönen pitkä.
Moi, mä oon Lari ja mä kirjoitan soopaa.
Kirjoittanut soopa 31.10.04 14:03Lienen kuitenkin värjännyt omat hiukseni? En sinun? Tietääkseni. Se se vasta hämmentävää olisi...
Yritimme siipan kanssa palata bileisiin klo 2 jälkeen, mutta siinä vaiheessa ne olivat jo ohi. Murr ja nyyh. Käsittääkseni mä olin kaikkein kauimpaa tullut? Eikös A-klinikan kansalainen kuitenkin asu Helsingissä?
Se vihreä haltia oli mun poikaystävä.
Eikä se edes ollut haltia, ilmiselvä Zelda/Link!
Tosin olin kuulevinani naurunpyrskähtelyä kun hieman epäuskoisena tokaisin 'sen' istuessa pöytään jotain tyyliin "Mitä VITTUA?!?! Zelda?!".
Hauskaa.
Mutta Link on haltia, niin kutsuttu "fairy boy", eli jotain keijukaishaltioita.
Joo Veera, olit tosiaan värjännyt omat hiuksesi. Olin näköjään niin hämmentynyt, etten edes huomannut, kumman ne nyt sitten oli.
Ja Kutri, me oltiin siellä pilkkuun asti, mikä tuli n. 02.32.14, mutta sen jälkeen kieltämättä löysäilimme ja suunnistimme koteihimme. Klinikan kansalainen käsittääkseni tuli Salosta. Tai en ole ihan varma, tuliko sieltä juuri nyt, mutta Janne vakuuttui kuitenkin palkinnon oikeasta kohteesta. Täytyy ens kerralla järjestää niin, että ehditte mestoille. Että isäntä joutuu nyt synkkaamaan seuraavan miitin ajankohdan teidän kanssa.
Mä olen näköjään aivan ulkona videopeliskenestä, ja ollut jo ilmeisen kauan kun en tunnistanut Zeldaa. Eikö se kuitenkin ole aika vanhan liiton hahmo?
Zelda on Legend of Zelda -sarjan prinsessa, Link taasen haltiasoturi. Ensimmäinen Zelda-peli julkaistiin 80-luvulla, ja viimeisin Gamecubelle hieman yli vuosi sitten. Jokainen Nintendon julkaisema Zelda-peli on ansainnut nimikkeen "klassikko". Että silleen.
Ja ei, minulla ei ole mitään fetissiä kyseiseen pelisarjaan, ehkä.
Eli se oli sitten Link? Ja seikkailee jossain toisessa pelissä kuin Zelda?
Onneksi mie olen niin pieni ja viaton ja huomaamaton. *kiusii*
Lisäsin linkin viattomaan, pahoitteluni sen unohtumisesta.