Kun muutkin, niin miksen minäkin. Eli kunnallisvaaleista joista Tiedemies on kirjoittanut useampaankin otteeseen varsin asiallisesti ja joista Mitvit kirjoittaa arvioiden ehdokkaiden kotisivuja. En olisi muuten jaksanut tällaisiin lähes merkityksettömiin pikkuvaaleihin tuhlata arvokasta blogimerkintää, mutta Hesarin vaalikone yllätti ja antoi melko tasaisen tuloksen. Kymmenen parhaan joukossa pelkästään Vihreitä ja Kokoomuslaisia. Yleensä joukkoon eksyy joku kepulainen tai joku muu historiaa ihannoiva.
Jos pohditaan puhtaasti fiilispohjalta noiden kahden puolueen teesejä, voidaan sieltä poimia lähes täysin sopiva ohjelma Tiedemiehen ehdottaman esimerkkipuolueen ohjelmaksi. Näin saisimme aikaiseksi kaksi puoluetta, järkevien puolueen ja thymien (sic.) puolueen. Ne olisi välittömästi toisiaan vastaan, koska järkevien puolue vastustaisi tyhmyyttä. Vaikka en aivan täysin Tiedemiehen listaa allekirjoitakaan, on se kuitenkin erittäin hyvä. Jo pelkästään kolme ensimmäistä kohtaa, ilmastosopimusten, ydinvoiman ja tuulivoiman kannattaminen sulkee varmaankin kaikki nykyiset puolueet pois mahdollisuuksien listasta. En tarkkaan tiedä tuulivoiman mahdollisuuksista Suomessa, mutta koko Yhdysvaltain sähköntarve saataisiin katettua rakentamalla 3 %:lle peltopinta-alasta tuulivoimaloita. Aika huimaa.
Kirjoittanut soopa 30.09.04 15:43Minä joskus ajattelin, että voisiko lämpimillä ja tuulisilla alueilla laskea ilmaston lämpötilaa massiiviselle tuulivoimalastolla. Varmaankaan ei.
Ei ehkä onnistuisi. Tuulivoimalathan vähentävät tuulen nopeutta joten periaatteessa lämpötila nousee, kun ilma liikkuu hitaammin. Tai ainakin lämpötila tuntuu korkeammalta. Tosin ero taitaa olla vielä mittaustarkkuuden ulottumattomissa.
Jos laitetaan tarpeeksi monta tuulivoimalaa mantereelle, niin mantereiden erkanemisnopeus voisi kasvaa, jos tuulisi koko ajan suotuisasta suunnasta...
Rupelit kuluttavat ilman molekyylien liike-energiaa eli lämpöä.