free hit counter
Lisää Soopa päivän pamaukseen.

syyskuu 17, 2004

Bushin ja Kerryn tiedepolitiikkahaastattelu

Nature on haastatellut Bushia ja Kerryä tiedepoliittisilla kysymyksillä. Kummaltakin kysyttiin 15 kysymystä joihin sai vastata yhteensä 1500 sanalla. Kysymysten aihealueet vaihtelivat ympäristöasioista kantasolututkimuksiin, avaruustutkimukseen, hallinnon puolueettomaan tutkimusten tukemiseen, joukkotuhoaseisiin ja ohjuspuolustukseen. Kaikissa kysymyksissä on jokin selkeä asia, johon kandidaateilta toivotaan vastausta. Lähes jokaisessa kysymyksessä Bush joko jättää vastaamatta itse kysymykseen ja puhuu asian vierestä tai hehkuttaa omaa hallintoaan ympäripyöreyksillä. Kerry sen sijaan vastaa lähes kaikkiin kysymyksiin ja kertoo omasta politiikastaan selkeästi.

Omalla heikolla poliittisen tekstin lukutaidollani olisin saattanut mennä Bushin ympäripyöreyksien lankaan, jos rinnalla ei olisi ollut Kerryn selkeitä vastauksia. Bush puhuu välillä omista saavutuksistaan mutta sitten kun Kerry mainitsee samasta asiasta muistuu mieleen asian todellinen laita. Esimerkkinä vaikkapa kysymys kantasolututkimuksesta johon Bush vastaa, että on ensimmäinen presidentti joka antaa kansallista rahoitusta sen tutkimiseen. Kun Kerry sitten mainitsee rajoitetusta määrästä kantasolulinjoja muistan, että Bush on säädellyt ja rajoittanut kantasolututkimuksia todella paljon ja äärikonservatiivisten uskovaistensa kera käyttää etiikkasäännöstönään yök-reaktiota. Jos jokin asia herättää yök-reaktion, se pitää kieltää. Tällä tavallahan sitä onkin syytä vähän niin kuin rajoitella ihmiskunnan mahdollisuuksia.

Ehdokkaat ovat samaa mieltä joistain asioista, mutta erojakin tietysti löytyy. Niitä tulee erityisesti ympäristönsuojelukysymyksissä, jossa Kerry lupaa viedä Yhdysvallat takaisin Kioton sopimuksen piiriin ja myöntää ihmisen olevan (kuten suurelta osilta onkin) vastuussa ilmaston lämpenemisestä. Bush puhuu jälleen aiheen vierestä: "America in a very real sense has changed, not by consuming less, but consuming and producing smarter."

Bushin vastauksia lukiessa tulee yök-reaktio.

Kirjoittanut soopa 17.09.04 11:30
Kommentit
Veera kommentoi 17.09.04 12:06 seuraavasti:

Tämä rinnastushan todistaa jälleen sen teesiin, että turhia sanoja tarvitsevat ne, joilla ei ole asiasta todellista mielipidettä tai uskallusta mielipidettään sanoa. Turhilla sanoilla on helppo peitellä ajatuksettomuutta.

Sääli, että (analyyttinen) lukutaito ei ole itsestäänselvyys tai perusoikeus. Varsinkaan Yhdysvalloissa.

Hieno rinnastus ja linkki, thanks.

Soopa kommentoi 17.09.04 13:04 seuraavasti:

Tiivistäminen on taito. Tuossa haastattelussa Bushin vastaukset ylittivät asetetun rajan 20% ja toimitus lyhensi ne määrämittaisiksi.

Rinnastus tuli puolivahingossa kun yritin keksiä jotakin hienompaa lausahdusta kuvaamaan tunteitani Bushin tekstistä.

Tuon kyselyn kun lukee läpi, herää mieleen ajatus vaalikampanjoinnin turhuudesta. Kaikki vaaliesiintymiset pitäisi rajoittaa kysymyksiin ja haastatteluihin joihin kaikki ehdokkaat vastaavat. Näin ehdokkaiden mielipiteet saataisiin yhteismitallisiksi ja kansalaiset pystyisivät itse tekemään vertailuja ehdokkaiden välissä. Nyt suurissa vaaleissa ehdokkaiden mielipiteet ovat sen verran taidokkaasti verhottuja, ettei niistä ota tolkkua kuin ammattilaiset. Suomessa suositut vaalikoneet pitäisi ottaa käyttöön valitsemisprosessissakin.

Powered by
2.661 [Valid RSS]