free hit counter
Lisää Soopa päivän pamaukseen.

syyskuu 15, 2004

Matkailua

Vaikka tiedän, ettei ranskalaiset mielellään puhu englantia, jaksaa sitä peruspositiivinen ihminen silti yllättyä, kuinka lentokentällä suklaaputiikin myyjä ei pysty muodostamaan yhtäkään lausetta sotkematta joukkoon jotain äidinkielestään. Pitäisi opetella puhumaan vastaavissa tilanteissa englannin ja suomen sekoitusta, ihan vain kiitokseksi. "Could I take a look at that purkki and that kello, kiitos?" Kun sitten noin 30 000 asukkaan pikkukaupungin ruokakaupassa seikkailee heviosastolla ja keski-ikäinen asiakas tervehtii minua hymyillen ja voimakkaasti ranskalaisittain ääntäen "perrrkele saatana" ja "baska", huomaa kuitenkin kuinka maailmankieli suomikin on.

Mutta ei sinne Pierrejen ja patonkien maahan huvikseen menty vaan urheilemaan. Kun on pelannut nurmikenttien shakkia juokkueessa, joka ei ole hävinnyt kahteen vuoteen otteluakaan, on syytä lähteä palautumaan maanpinnalle vaikkapa lippupallon mm-kilpailuihin. Kun vastaan tulee joukkueita, joiden pelaajat pelaavat lippupalloa maansa sarjoissa aktiivisesti, ei odotukset voi olla kovin korkealla yksien lippupallotreenien jälkeen. Eikä jälki ole kaunista. Vähän kuin Suomi keskimäärin Ateenassa. Mutta kipinä siitä jäi lajiin.

Mutta mielen kauneudeksi tai ainakin rauhaksi voi kutsua sitä, kun en vieläkään ole kuullut mistään tai nähnyt missään yöllisen jääpoolopelin tulosta. Voisi kuvitella, että työpaikalla aiheesta ainakin joku olisi keskustellut tai joku blogi olisi asiasta maininnut, mutta Räpyläpölkkykin mainitsi vain jonkun osatuloksen.

Urheilu myös sumentaa mieltä. Taannoisen maratooniraporttini yhteyteen olisin voinut lisätä ainakin huomioita laskentakapasiteetin dramaattisesta supistumisesta. Pienetkin vähennyslaskut tuottavat suuria vaikeuksia eikä juoksemisen tai muun urheilusuorituksen aikana pysty keskittymään korkeampiin ajatustoimintoihin. Ei siis mikään ihme, ettei urheilijoiden suusta kuule suuria viisauksia. Samasta syystä kovin harva tiedehenkilö pystyy harjoittelematta hyviin urheilusuorituksiin.

Kirjoittanut soopa 15.09.04 11:14
Kommentit
Powered by
2.661 [Valid RSS]