Effi on julkaissut oman vaalikoneensa jossa pääpaino on tekijänoikeudellisissa kysymyksissä. Kysymyksiä on vain kuusi, mutta tarkoituksena onkin keskittyä vain tekijänoikeudellisiin asioihin. Voisi tietysti kritisoida, ettei kuudella kysymyksellä saada kuin raapaistua vähän pintaa. Kuusi kysymystä tekijänoikeuksista on kuitenkin äärettömästi paljon paremmin kuin kolmen suuren vaalikoneen kysymysvalikoima yhteensä tästä aiheesta, niissä kun tekijänoikeuksia ei ole sivuttu lainkaan.
Euroedustajaehdokkaista vasta 35 on vastannut Effin vaalikoneen kysymyksiin, mutta vastausten lukeminen onkin joissain tapauksissa varsin huvittavaa puuhaa. Otetaan esimerkiksi Pirjo Kemppi-Virtanen (kok), joka vastaa kysymykseen tuleeko Internet-käytön tiedot tallentaa operaattoreiden toimesta: "Varottava kuitenkin siirtymistä Orwellilaiseen poliisivaltioon ja väärinkäytösten mahdollisuutta." Kysyttäessä matkustajatietojen luovutusta USA:han hän vastaa: "Mitä haittaa tietojen luovuttamisesta on rehellisissä aikeissa matkustaville?" Näin hienosti Kemppi-Virtanen tulee todistaneeksi oman päättelykykynsä suppeuden. Valitettavasti hän ei ole pätevä euroedustaja kun ei pysty edes näin yksinkertaisiin kysymyksiin vastaamaan johdonmukaisesti, mitä tapahtuisikaan kun yritykset ryhtyisivät lobbaamaan jotakin vielä arveluttavampaa?
Ammattimaisille roskapostittajille vankeustuomioita kysyttäessä perustelut osoittavat monesti melkoista tietämättömyyttä. Leila Piirainen (vas) vastaa: "Sana vankeus saa aina karvani pystyyn. Eikö rangaustusten koventamisen sijaan voitaisi miettiä suojausmenetelmien kehittämistä?" Kyllä kyllä parahin Leila, kumma kun kukaan muu ei ole keksinyt tuota aiemmin, sillähän sitä päästäänkin koko ongelmasta eroon. Myös Heikki Auton (kok) vastaus on aika huvittava: "Eiköhän silloin ammuttaisi tykillä hyttystä." Suorastaan typerryttävää. Miten olisi vaikka seuraava: "Eiköhän silloin hakattaisi pesäpallomailalla mummoja" tai "Eiköhän silloin ajettaisi panssarivaunulla mielenosoittajien ylitse". Täytyy kyllä myöntää, että Autto kiteyttää ongelman suuruusluokan paljon paremmin. Melkoinen kielikuvien ammattilainen tuo Autto. Yllättävää kyllä, aiemmin nerokkuutensa osoittanut Kemppi-Virtanen on kartalla tässä kysymyksessä ja vastaa varsin hyvin: "Roskaposti on vakava uhka internetin toiminnalle ja voi jopa sulkea nykyisenkaltaisen avoimen verkon."
Jonkinlaisen naiviuuden, vai ehkä kyse pelkästään tietämättömyydestä, huipun esittää Marianne Marenk (kok) kysyttäessä, pitäisikö Internet-operaattoreiden tallentaa kaikkien asiakkaidensa Internetin käytöstä: "Kyllä. Tällä voimme taistella terrorismia vastaan." Huikaisevaa, suorastaan nerokasta. Jos Marenk näin taistelee terrorismia vastaan, miksi hän sitten vastustaa lentomatkustajien tietojen luovuttamista USA:lle? Marenkin päättely lentelee valitettavasti korkeammalla kuin mihin yksinkertainen äänestäjä kykenee. Ehkä Marenk sitten sieltä Brysselin-koneesta heiluttelee meille ja selvittelee perustelujansa.
Pekka Sinisalo (ps) kannattaa ohjelmistopatentteja seuraavasti: "Puhtaat ohjelmistopaketit ovat mielestäni hyvä asia, sillä ne helpottavat kuluttajan elämää. Toisaalta niiden ostamien ei saa olla pakiollista ja ne on voitava olla korvattavissa muilla ohjelmilla." Jälleen kerrassaan mainiota päättelyä. Jos rengas patentoitaisiin, voisi Sinisalo argumentoida, ettei patentin ostaminen saa olla pakollista, vaan rengas pitäisi olla korvattavissa muilla laitteilla. Miten olisi vaikkapa kuusikulmainen "pyörä"? Siinä sitten Sinisalo ihmettelisi, kun matkanteko ei olisikaan niin tasaista ja patentti ei yllättäen helpottanutkaan kuluttajan elämää.
Pekka Myllymäki (kesk) sen sijaan tempaisee Internetistä puhuttaessa mukaan lapsipr0no-kortin ja tietää myöskin terroristien käyttävän Internetiä yhteydenpitoon. Tämän takia operaattoreiden pitäisikin tallentaa kaikkien asiakkaiden Internetin käytön tiedot. Me täällä Soopan päätoimituksessa olemme myös kuulleet terroristien käyttävän puhelinta yhteydenpitoon, jotkut käyttävät jopa kirjeitä. Villeimpien huhujen mukaan jotkut tapaisivat toisiaan yli kolmen hengen ryhmissä julkisissa tiloissa! Näitä kaikkia yhteydenpitomuotoja pitää ryhtyä tallentamaan eikä yli kolme henkeä saa tavata, ei edes kotona!
Ennakkoäänestys alkaa tänään eikä Soopan päätoimittaja osaa suositella edellämainituista yhtään hyvää edustajaa. Kannattaa kuitenkin käydä vilkaisemassa Effin vaalikone ja lukea ehdokkaiden vastauksia itse. Jos sopivaa ei löydy, kannattaa reilusti jättää äänestämättä, koska silloin Soopan toimituksen väen äänillä on suurempi painoarvo.
Kirjoittanut soopa 02.06.04 10:28Kannattaa lukea vastausten perustelut ajatuksella ennenkuin alkaa kommentoida. Näin idea saattaa valjeta. Jos näin ei käy niin sitten ei voi mitään.