free hit counter
Lisää Soopa päivän pamaukseen.

toukokuu 30, 2004

Linnunradan käsikirja liftareille

Linnunradan käsikirja liftareille on ollut tuotannossa jo hetken aikaa ja saapuu elokuvateattereihin kesällä 2005. Yllättävää kyllä, leffalla on myös virallinen blogi, jossa käsikirjoittaja haastattelee itseään. Vaikka käsikirjoittaja ei ollutkaan lukenut kirjoja ennen kuin sai pestin hommaan, vaikuttaa melko pitkä haastattelu sellaiselta tekstiltä, jota HHGTTG:n käsikirjoittajan pitääkin kirjoittaa. Kirjojen lukemattomuuden hän kääntää tekstissä, kuten kuka tahansa kääntäisi, edukseen, koska hänellä ei näin ollen ollut ennakko-odotuksia aiheen suhteen. Leffasta hän kertoo sen verran, että siihen on lisätty jonkun verran Zaphodin, Trillianin ja Arthurin välistä kolmiodraamaa, mutta suurinta osaa näistä lisäkohtauksista olisi ollut mukana suunnittelemassa jo Douglas Adams. No, reilun vuoden päästä nähdään, mitä kalkkunaa ja ihmissuhdemössöä sieltä tulee. Marvin näyttää melko typerältä, mutta lopullinen tulos ratkaisee.

Kirjoittanut soopa 30.05.04 18:43
Kommentit
Ampuhaukka kommentoi 22.06.04 20:40 seuraavasti:

Aivan mahtavaa, että näin legendaarisesta teoksesta tehdään myös elokuva, suosittelen kaikille. =)

Powered by
2.661 [Valid RSS]