Matkalla kotiin keskiviikon klubbailuillasta pohdin takataskussa painavia VIP-kortteja ja muistin, kuinka fiksusti Barcelonan Baja Beach Clubilla homma oli hoidettu, käsivarteen riisinjyvän kokoinen mikrosiru, jolla klubbailija tunnistetaan. Sirulla pääsee jonon ohi sisään ja eikä tilatessa tarvitse kaivella kultakortteja, tarjoilija vaan lukee lukulaitteella koodin käsivarressa olevasta sirusta ja ostokset lisätään saldoon. Hemmetin kätevää. Tänään torstaina on vuorossa Kalleilta, jonne onneksi on naama-VIP. Toivottavasti eivät sentään ota käyttään biometrisistä tunnisteista iirisskannausta, sitä kun voi hämätä niinkin helposti kuin itkemällä, vaikka eihän tosimiehet itke. Perjantaina nyt voi käydä lähes missä tahansa, Tiikeri on jo vähän out mutta onneksi kesän valopilkku Kaivohuone alkaa vähitellen vetämään taas porukkaa. Onneksi olen tällainen alfa-uros, jonka libidossa ei ole pienimpiäkään havaintoja siitä, että olisin pienenä saanut aspiriinia. Rotilla kun on havaittu käyttäytymisen muutoksia niiden saatua pienenä aspiriinia. Naiset kyllä saavat syödä aspiriinia, ja olisi näköjään hyväkin, että söisivät ettei niille tule rintasyöpää.
Sunnuntaihan on sitten tietysti Hesari-ilta mutta vasta maanantaina ammattilaiset ovat liikkeellä. Joku väittää, että minunkin on kiittäminen esi-isiemme naisia kreikkalaisen jumalan ulkonäöstä, että muka jossain vaiheessa evoluutiota paremman näköiset miehet olisivat saaneet naisia paremmin kuin aggressiiviset miehet ja siksi miehet olisivat nyt paremman näköisiä. Mitä välii, pääasiahan on se, että mun on helpompi iskeä naisia. Ja onhan tää aika helppoa.
Kaverit kyselee, eikö mua koskaan kaduta, että käytän naisia ja viinaa niin paljon. No eihän mua kaduta, en oikeestaan edes muista, mikä mua joskus olisi kaduttanut. Ne on kaikki uusia kokemuksia. Ja vaikka sitä viinaa olisi vedetty aiemminkin, niin eihän sitä tiedä, minkälainen krapula siitä tulee just silloin. Tai eihän mulle tule krapulaa kuten kavereille, mä hallitsen juomiseni. Ja vaikka alkoholi ja tupakka laskee seksuaalista kyvykkyyttä, niin kukaan ei ole vielä valittanut. Naiset taas väittää, että niitä kaduttaa erityisesti suklaan syöminen, mutta mä tarjoon sitä niille aina vaan sen takia, että se on terveellistä sydämelle, erityisesti tumma suklaa ja kaakoa.
Tiistaisin voi joskus pitää breikkiä, mutta uhkana on paha putoaminen klubbailuskenestä. Yleensä otan varman päälle ja käyn nopeesti parissa mestassa ihan vaan tsekkaamassa, mikä on meininki. Tiistaisin ilta loppuu yleensä paljon aiemmin kuin muulloin, yleensä jo kolmen maissa aamuyöstä, saa vähän nukuttua ennen kiireistä päivää mainostoimiston AD:na ja copynä.
Huom. Yksikään linkki jutussa ei toimi.
Ei p****le, sen siitä saa kun kirjoittaa jutun jollain paremmalla työkalulla kuin Movable Typellä ja sitten copy-pastettaa tekstin. Jokaisen linkin tuplahipsut olivat vääränlaisia tuplahipsuja. Kiitos!