free hit counter
Lisää Soopa päivän pamaukseen.

toukokuu 13, 2004

Elinkauppa

Varsinainen elinkauppa on ympäri maailman kiellettyä, mutta sitä tapahtuu silti. Eilinen Metro-lehti kertoo siitä, kuinka Albanialaisilta lapsilta on viety elimiä Ranskaan ja Italiaan ja lasten vanhemmat ovat saaneet palkkioksi television. Välistä vetävät elimiä myyvät rikolliset organisaatiot ja kärsimään jää tuhansia ihmisiä. Pelkästään Yhdysvalloissa on erilaisilla elinjonotuslistoilla noin 50000 ihmistä. Yhdysvalloissa on ehdotettu sopimusta eräänlaisesta elin-futuurista, jossa ostaja saa elimen kun luovuttaja kuolee ja ostaja maksaa tietyn summan luovuttajan valitsemalle kohteelle. Summan määräytymistapa voi pohjautua vapaisiin markkinoihin tai sitten se olisi kiinteä, esim. $5000 per elin. Ideaahan voi tästä laajentaa niin, että luotaisiin järjestelmä, johon ihmiset ilmoittautuisivat luovuttajiksi ja ostajiksi. Kuollessaan luovuttajan ilmoittama taho saisi $5000*luovutettavien elinten määrä -verran rahaa, ja ostaja saisi elimensä. Luonnollisesti hinta voisi olla määräytyä vaikkapa huutokaupalla, jolloin terveesti eläneiden ihmisten elimistä maksettaisiin korkeampi hinta joka ehkä kannustaisi elämään terveellisemmin. Kiinteän hinnan järjestelmässä taas suurin osa ihmisistä tietäisi, että säästämällä tietyn summan, hän tulee saamaan elimensä laillisesti. Sopiva summa saataisiin varmasti määriteltyä kiinteän hinnan periaatteellakin melko nopeasti niin, että luovuttajien ja ostajien määrät kohtaisivat.

Elimiä ei tarvitse siirtää uuteen omistajaan edes kovin nopeasti, koska jäädytysmenetelmät ovat kehittyneet huomattavasti. Tämä mahdollistaisi jopa Euroopan ja Pohjois-Amerikan laajuisen yhteisen markkina-alueen luomisen elinkaupalle. Jos sanat 'markkina' tai 'kauppa' eivät tunnu hyviltä, on mahdollista säätää, että kaikkien elimet hyväksikäytetään automaattisesti, ellei henkilö toisin ilmoita. Ja koska vanhukset pelästyvät tästä kuitenkin, tähän voidaan vielä lisätä ehto, ettei yli 65-vuotiaiden elimiin kosketa. Ne kun olisivat kuitenkin liian huonossa kunnossa.

Luomalla tarpeeksi kattava järjestelmä elinten luovuttamiselle, olisi laittomasta elinkaupasta helppo päästä eroon. Ylimääräisiä tikettejä voitaisiin myydä muuhun maailmaan ja rahat käyttää parempien menetelmien tutkimiseen. Koko järjestelmä olisi muutenkin vain välivaihe, kunhan jokaiselle yksilölle osattaisiin tehdä henkilökohtaisia varaelimiä tämän omista kantasoluista. Silloin laiton elinkauppa loppuisi välittömästi. Onkin outoa, ettei esim. Amnesty markkinoi tällaista vaihtoehtoa, joka parantaisi satojen tuhansien elämää huomattavasti.

Pelkästään Amerikassa kuoli 1996 noin miljoona ihmistä sydänperäisiin vaivoihin. Mikäli kaikille vaihdettaisiin sydän vaikkapa 60-vuotiaana, kasvaisi ihmisten tehollinen työikä huomattavasti. Onneksi EU on kantasolujen tutkimisessa Yhdysvaltoja edistyksellisempi ja päätti viime marraskuussa sallia kantasolujen tutkimisen tässä tarkoituksessa. Riski tutkimuksen kieltämisestä on kuitenkin olemassa, vaikka YK lykkäsikin kloonauskieltopäätöstä syksyllä vuoteen 2005.

Elimiä kasvatetaan jo eläimissä. Sioissa kasvatetaan maksoja, hiirissä ihmisen korvia mutta silti olemme vielä kaukana siitä, että elimiä kasvatetaan lautasilla laboratorioissa. Yksittäisten sydänlihassolujen osalta tässä tosin on jo onnistuttu.

Vaikka teknologia onkin hiukan kehittyneempää kuin joskus 1700-luvulla, jolloin lääkitseminen oli salatiedettä ja lääkärit siirsivät uskomuksiaan lapsilleen opettaen näistä lääkäreitä, tai oikeammin puoskareita, olemme silti vielä melkoisella keskiajalla. Jos maksa poksahtaa, niin se huono tsägä, ei ole mahdollisuutta laittaa ihmistä hetkeksi pakkaseen odottamaan, että uusi maksa kasvatetaan tilalle. Ikään kuin tämä barbaarinen teknologia ei vielä riittäisi, jotkut poliitikot yrittävät vastustaa kehittyneempien menetelmien tutkimista. Katuojiin pyörimään joutaisivat moiset luddiitit ja hölmöt.

Kirjoittanut soopa 13.05.04 11:50
Kommentit
Powered by
2.661 [Valid RSS]