Vaikka pari edellistä kirjoitustani ovatkin saaneet mukavasti positiivista palautetta, en vielä ole valmis kirjoittamaan pelkästään elämästäni ja paljastamaan sisintäni lukijoilleni.
Tänään olisi tarkistuskeikka viime kuussa käyttöönotettuun linjaan. Keikka tietää jälleen kymmeniä monotonisia ruuvin tarkistuksia ja kiristyksiä ylipitkän listan mukaan. Osaisinpa tukahduttaa moisen henkisen kivun kuten Stanfordissa suoritetussa kokeessa ihmiset oppivat tukahduttamaan fyysistä kipua, kun heille näytettiin kuvaa heidän aivojensa kipukeskuksen muutoksista. Hammaslääkärissä käydessä ei enää tarvitsisi pistää edes puudutuspiikkiä, kun osaisi vain kytkeä kivun pois päältä. Koko kivun tuntemus on mielessä eikä missään kädessä, mikä jää auton oven väliin. Hammaslääkärikäyntejä voi muutenkin vähentää kasvattamalla menetettyjen hampaiden tilalle uusia omista kantasoluista. Lontoon King's Collegen tutkijat ovat jo onnistuneet hiirillä ja toivovat pääsevänsä testaamaan tekniikkaa ihmisillä parin vuoden sisällä. Täytyy vihjata hampaista Metsälälle, firmamme työväline- ja kalustovastaavalle, jonka hampaat ovat melko pahassa kunnossa. Metsälä tuskin osaa käyttää nettiä, joten joutuisin printtaamaan artikkelin hänelle ja kääntämään suomeksi. Taidanpa jättää väliin koska olen muutenkin hoitanut pakolliset asiat Metsälän kanssa puhelimella jo muutaman vuoden ajan. En vain enää kestänyt niitä hampaita.
Toimistopuolelle luultavasti palkataan kesäksi muutamia kesätyöntekijöitä. Mikäli aiempiin vuosiin on uskomista, toimistopäällikkö Javanainen on jälleen valinnut kesätyöntekijät puhtaasti muodollisiin seikkoihin vedoten. Ehkä se on niitä alitajuntaisia lisääntymiseen liittyviä seikkoja, vaikkei Javanaisella enää varmaan edes värähdä. Välillä käy sääliksi hyvää työtä tekevät toimiston tytöt, jotka joutuvat kuuntelemaan Javanaisen juttuja päivittäin, onneksi se jää eläkkeelle pian. Krakovan yliopistossa Puolassa tehdyssä tutkimuksessa onkin selvinnyt, että tiimalasin muotoisilla naisilla, joilla on isot rinnat ja pieni vyötärö, on noin 30% enemmän naisten lisääntymishormoni estradiolia kuin muun muotoisilla naisilla. Sitähän se Javanainen on sanonut, että on puhtaasti biologinen seikka pitää Barbia muistuttavista naisista. En olisi uskonut tämän pitävän paikkaansa, mutta kun samaan päätelmään on päätynyt em. Krakovan yliopiston tutkijatiimi, on sitä turha mennä kiistämään. Voisi toimistopäällikkömme älyllisenä oliona kuitenkin tiedostaa omat halunsa ja toimia sivistyneesti työelämässä, tehkööt vapaa-ajallaan mitä haluaa.
Ehkäpä moiset toimistopäälliköt voidaan pian korvata kehittyneillä tekoälyillä. Tähän menee kuitenkin aikaa koska:
a) tarvittavaa tekoälyä ei ole koodattu, vielä ja koska
b) tarpeeksi tehokasta tietokonetta ei ole rakennettu, vielä.
Jälkimmäinen tapahtuu väistämättä jossain vaiheessa, luultavasti kymmenen vuoden sisällä. Google on joutunut pörssilistautumistansa varten paljastamaan itsestään joitain lukuja ja Tristan Louis onkin laskenut muutamia arvioita siitä, kuinka monta tietokonetta Googlella on. Pessimistisimmänkin arvion mukaan Googlen hakukonetta pyörittävät myllyt olisivat neljä kertaa tehokkaampia kuin maailman supertietokonelistan tämän hetkinen ykkönen, Japanin Earth Simulator. Jos tuosta laskentatahosta saataisiin jotain älyllistä ulos, olisi se varmaan jotain fiksumpaa kuin vielä eilen osoitteessa google.com/blog sijainnut sivu, jossa luki test.
Nyt ehtisin vielä käydä syömässä firman ruokalassa ennen tarkistuskeikkaa. Ehkä siellä on tarjolla pinaattia, jonka pigmentti voi parantaa tietyn tyyppistä sokeutta. Täydellistä näkökykyä pigmentillä ei voi palauttaa, mutta saatava värisokea näkökykykin olisi huomattavasti parempi kuin täysi sokeus. Täytyy varmaan päällystää jotkut vanhan lukulasit läpinäkymättömällä teipillä, niin voisin asioida Metsälän kanssa aivan kasvokkainkin. Enpä taida jaksaa vaivautua, törmäilisin kuitenkin joihinkin auki jätettyihin oviin.
Kirjoittanut soopa 05.05.04 12:39Mutta ei isoista rinnoista ole mitään hyötyä, pikemminkin päinvastoin. On tylsää keskustella miehen kanssa joka vain tuijottaa rintoihini ja kuolaa ja sopertelee mitä sattuu. Tai sitten mies tuijottaa silmiin ja silloin kun ei katso takaisin, mies yrittää vaivihkaa katsoa rintoja.
Mikä ihme niissä rintarauhasissa oikein on?
Niitä uusia leegoja odotellessa.
Puhtaasti biologisiin seikkoihin vedoten:
a) kirjoituksen Barbi-look ja siitä johtuvat todennäköisemmät mahdollisuudet jälkikasvuun
b) on havaittu, että miehet jotka näkevät suurempia rintoja ovat onnellisempia kuin ne jotka eivät näe.
Kyseessä ei siis ole näiden tutkimusten perusteella mikään kummallisuus, vaan puhtaasti evoluution myötä syntynyt ominaisuus jonka tarkoituksena on lisätä miehen jälkeläisten määrää ja parantaa niiden laatua.
Luonnollisesti tässä voi vedota siihen, että miesten pitäisi hallita itsensä ja olla katselematta rintoja juuri mainitsemastasi haitta-aspektista johtuen. Tämä seikka on kuitenkin enemmän kulttuurista johtuva ja siksi evoluutiomittakaavassa syntynyt vasta aivan viime aikoina. Jotkut pystyvät toimimaan kulttuuristen sääntöjen mukaan ja tukahduttamaan paremmin evolutiiviset viettinsä kuin toiset.
Hmmm.. teen siis pelkällä olemuksellani firman miehet onnelliseksi. Kivaa! *viaton hymy*
Kivikaudella olisin ollut tosi pop. Isot rinnat ja iso takapuoli. Siinä olisi barbaarit saaneet tapella minusta. *käkättää*
Luolamiehet kunniaan!
Kyllä niistä isoista rinnoista on hyötyä lisääntymisessä! Seisoo paremmin!
Hitsari 44v. Hakunila