free hit counter
Lisää Soopa päivän pamaukseen.

huhtikuu 29, 2004

Tunnustuksien kulma

Luettuani Yksityisetsivän kirjoituksen vähäkalorisen CRON-dieetin elinikää pidentävästä vaikutuksesta koin pakottavaa tarvetta tunnustaa toimineeni eilen täsmälleen päinvastoin. Mutustaessani jättiperhepizzaa tutustuin myös ilmeisen suosittuun suomalaiseen kulttuurimuotoon, jääkiekon arvokilpailujen seuraamiseen ravintolassa. Koska tämä tapahtumaketju aktualisoitui trendikaupunginosa Kalliossa, voin hyvillä mielin sanoa saaneeni tämän viikkoisen annokseni sosiaalisesta diversiteetistä ja muistella tätä kaikkea ilmastoidussa toimistossa korkeakoulutettujen kollegojeni kera. Jotta en olisi aivan näin oksettavan ylimielinen kommentteineni myönnän, että kirjoitukseni sanavalintoihin vaikuttaa pizzan, tai pitsan, yllättävän huono maku. Tässä avoin kirjeeni Sivuraiteelle (koska tietysti he lukevat säännöllisesti blogiani!): Parahin Sivuraide, olen saanut teiltä aikaisemmin varsin hyvää tai vähintäänkin mukiinmenevää pizzaa, mutta eilinen annos ei valitettavasti täyttänyt herkkien makuhermojeni vaatimuksia. Ei, vaikka otan huomioon pizzan halvan hinnan aiheuttamat paineet laadun ylläpitämisessä. Luultavasti kuitenkin tulen jälleen syömään ravintolassanne jossain vaiheessa tätä tai ensi vuotta kun muistini on pyyhkinyt eilisen negatiivisen kokemuksen pois aivokuoreltani.

Jo ennen kuin pääsin edes sisälle ravintolaan, minulta tiedusteltiin, olenko näyttelijäsukua. Kiersin kysyjän ja tiirailin, pilkistääkö takin alta puunhakkuuväline, joka hetken päästä lähestyisi takaraivoani. En ollut näyttelijäsukua.

Matrix-pankkiautomaatti
Palatessani herkkähipiäistä sieluani järisyttäneeltä matkalta kohti blogistanin hienostoaluetta bongasin Matrix-pankkiautomaatin. Ja koska sattumalta, siis täysin sattumalta, kannoin mukanani kameraa, otin turhamaisuuttani kuvan pankkiautomaatista luultavasti rikkoen jotain pankkien turvallisuusasetuksia. Ja koska kaikki pankit lukevat blogiani, niin se automaatti on siinä makkaratalon makkaran alla, niiden autoramppien lähellä.

Vähentääkseni kirjoitukseni aiheuttamia oksennusrefleksejä kurkkutorvessa voisin loppuun kirjoittaa teräviä kommentteja Radio Helsingin epäkaupallisuuden kaupallistamisesta, presidentin valtaoikeuksista ja ulkopoliittisesta toiminnasta Ilta=julkaisujen lööppien syvällisyydellä tai paheksua etukäteen sitä, kuinka vappu on muuttunut arvostetusta työläisten juhlasta teinien kännäysillaksi kaupungilla ja miksi niitä pulloja täytyy särkeä ja meluta ja voi keväinen koirankakka sentään!

Kirjoittanut soopa 29.04.04 10:49
Kommentit
taantumusmatti kommentoi 29.04.04 11:34 seuraavasti:

Oletko pohtinut, koska on kyse todella pizzasta ja koska vain pitsasta? Luulen, että ero liittyy jotenkin taikinaan, ja myös syömistapahtuman sosiaaliseen viitekehykseen. Mikrossa ei käsittääkseni voi lämmittää pizzaa, vain pitsaa.

Soopa kommentoi 29.04.04 11:41 seuraavasti:

En ole tuota eroa pohtinut, mutta esittämäsi määritelmä kuulostaa varsin sopivalta. Jos ei omista mikroa, niin onko uunissa lämmitetty mikropitsa pitsaa vai pizzaa?

Sen sijaan pohdin toisessa pizzeriassa seinällä ollutta lappua: "Pizza on kuin seksi, kun se on hyvää, se on todella hyvää, kun se on huonoa, se on silti aika hyvää." Eilinen pitsa, tai siis pitsalta maistunut pizza, ei kyllä ollut lähelläkään aika hyvää.

Powered by
2.661 [Valid RSS]