Nyt kun ikuisia sähköpostiosoitteita on ollut saatavilla jo vuodesta 1995 ja kännykkänumerotkin muuttuivat viime vuonna periaatteessa ikuisiksi, esittää joku kolumnisti Hesarissa (linkittäisin juttuun, jos Hesari ei vaatisi tilaajiltaan rahaa verkkoversion lukemisesta), että tilinumeroidenkin pitäisi olla ikuisia. Tämä onkin mielestäni aivan loistava idea! Alkuun pankit luonnollisesti höpisisivät teknisistä ongelmista vaikka kuinka, joita varmasti olisikin paljon, mutta kuten puhelinnumeroidenkin kohdalla, kyllä ne siitä sitten saataisiin toimimaan. Pankkimaailma lienee telesektoria hiukan monimutkaisempi tilinumeroidensa kanssa, siellä kun on lainanumeroita, erilaisia tilityyppejä, kortteja yms. selvitettävänä. Pitkä siirtymäaika varmaankin olisi tarpeen, jotta kaikki muutokset pankkien lukuisin järjestelmiin saataisiin tehtyä.
Tämä kaikki olisi luonnollisesti kuluttajan parhaaksi. Vaikka muutosten tekeminen maksaisikin melkoisesti rahaa, olisi ikitilinumeron tuoma pankkien entistä suuremman kilpailutuksen tuoma hyöty huomattava. Jos kehitys kulkisi samaan suuntaan kuin teleoperaattoreiden tapauksessa, näkisimme jonkin ajan kuluttua muutaman hengen pankkeja, jotka ostaisivat tietotekniikkapalvelut olemassaolevilta pankeita ja eläisivät tapahtumien pienillä marginaaleilla.
Pankin ja sitä kautta tilinumeron vaihtaminen ei nykyäänkään ole niin hankalaa kuin aluksi luulisi. Itse vaihdoin pankkia parisen vuotta sitten eikä tilinumeroa kovin moneen paikkaan tarvinnut ilmoittaa. Verottaja, työnantaja ja kuka? Jos joku sinne jotain haluaa laittaa, niin onhan ne aikaisemminkin kysynyt numeroa joka kerta erikseen. Osoitteenmuutoskin on huomattavasti tilinumeron vaihtoa hankalampaa. Sitä paitsi, vanhan tilin voi säilyttää rinnalla hiukan pidemmänkin aikaa, jos epäilee, että sinne joku vielä jotain joskus laittaa. Vaikka olinkin harmissani siitä, että pankki, jossa olin asioinut koko ikäni, meni vaihtoon, vähensi harmitusta huomattavasti heidän nuiva asenteensa kilpailutukseeni. Kaatukoon norsunluutornissaan.
Kirjoittanut soopa 22.04.04 14:51Tästä looginen seuraus olisi tilinumero = sähköpostiosoite = puhelinnumero ja ehkä peräti =henkilötunnus.
Jos koodi on keinotekoinen, miksi turhaan pitää useampaa?
Periaatteessa joo, mutta henkilönumero pitää sisällään tietoa, jota moni ei halua luovuttaa kaikille (syntymäaika). Ja jos henkilönumero otetaan tuollaiseen yleiseen käyttöön, ei jää enää mitään salaisempaa numeroa joihinkin tarkistuksiin. Vaikka kenenkään hetun selvittäminen tuskin olisi kovin hankala homma, niin on hyvä säilyttää edes joku numero hiukan salaisempana.
Olisihan tietysti kätevää, että ihmisillä olisi sähköposti=tilinro=puhelinnro. Helpottaisi yhteydenpitoa; jos yrittää puhua tyypille, se ohjautuu puhelimeen, jos taas lähettää tekstiä, se ohjautuu sähköpostiin ja jos yrittää antaa rahaa, se ohjautuu tilille. Kätevää.
Minä taas jaksan valittaa siitä pankkien välisestä siirtoajasta, eli 1-2 päivää pankista toiseen. Teknisillä asioilla sitäkin puolustellaan, mutta sain joku vuosi tietää pankkialan ammattilaiselta, että niitä rahoja seisotetaan "ilmassa" sen vuoksi, että niistä ei tuolloin tarvitse maksaa korkoa.