
Huonomuistisena ihmisenä huomasin varsin mielenkiintoisen uutisen tiedelehti Naturen sivuilta. Tutkijat Cambridgestä ovat löytäneet aivoskannauksilla pienen alueen aivoista, jossa lyhytkestoisen muistin asiat sijaitsevat. Alue on vain kolikon kokoinen ja siitä riippuu, kuinka monta asiaa pystyt pitämään mielessäsi. Yleisesti uskotaan, että testillä jossa mitataan
kuinka montaa asiaa pystyy mielessään pitämään, on yhteyttä älykkyyteen. Tätä yksittäistä aluetta voidaankin pitää aivojen pullonkaulana. Kyllä pitäisi saada isompi pullonkaula.
Näyttämällä välähdykseomaisesti värikkäitä palloja ja viivoja sisältävää kuvaa ja toista vastaavanlaista kuvaa sekuntia myöhemmin, useimmat ihmiset pystyvät erottamaan kolmen-neljän elementin samankaltaisuudet tai eroavaisuudet. Jotkut huomaavat vain yhden tai kahden elementin muutokset kun jotkut pystyvät huomaamaan jopa viiden elementin muutokset. Tätä erittäin lyhyen muistin kapasiteettiä on pidetty yhteydessä kognitiivisiin kykyihin.
Vähitellen aivojenkin salaisuudet avautuvat ja ihminen paljastuu väistämättä pelkäksi solujen rykelmäksi ilman mitään kummallisia päälle liimattuja sieluja. Tokihan sielu on käsitteenä hirmu kiva, voidaan selitellä tapahtumia joidenkin mielestä kauniimmilla sanoilla ja vältellä havaittavissa olevan maailman lainalaisuuksia.
Perjantaikysymyskulma:
Kun nyt ei ole käsillä yhtään uskovaista, niin voisiko joku sellaisen lähellä oleva kysyä, miksi Jumala ei ota kaikkia taivaaseen? Jos kerran Jumala on luonut kaikkeuden sekä kaikille kohtalot, niin miksi joillekin on luotu sellainen kohtalo, että hän ei pääsekään taivaaseen? Onkos Jumala hiukkasen ilkeä? Reilu kaveri päästäisi kaikki sinne, ei olisi egoisti joka vaatisi palvontaa olennoilta, jotka on luonut ja olisi muutenkin hyvä tyyppi.
Palvonnan vaatiminen on vähän sama kuin jos koodari kirjoittaisi koodin, joka toistaa "olet hyvä tyyppi" -tekstiä uudelleen ja uudelleen. Jos sitten tulisi sähkökatkos tai koodissa olisi bugi eikä tekstin toistaminen onnistuisikaan, koodari rankaisisi koodia. Eihän se koodin vika ole vaan koodarin.
Kirjoittanut soopa 16.04.04 15:49