free hit counter
Lisää Soopa päivän pamaukseen.

huhtikuu 15, 2004

Ensimmäinen Millennium-palkinto

Ensimmäisen miljoonan euron Millennium-palkinnon saaja on julkistettu, hän on www:n kehittäjä Tim Berners-Lee. Tim Berners-Lee keksi www:n idean 1989 työskennellessään Euroopan hiukkaskiihdytinlaboratoriossa Genevessä ja julkisti webin 1991. Berners-Lee kehitti ensimmäisen webbipalvelimen, selaimen ja protokollan, URL-osoitteen sekä HTML-kielen. Melkoisia saavutuksia siis. Nykyään Berners-Lee johtaa W3C-organisaatiota joka kehittää webin standardeja edelleen.

Palkinto itsessään ei toisaalta ole muuta kuin Suomen viimeisin julkisuustempaus, jossa yritetään kohottaa maamme imagoa teknologiamyönteisenä valtiona. Suomessa asiasta tietysti kohkataan kovasti ja ehkä sen maailmallakin joku mainitsee varsinkin, kun saajaksi valittiin ensimmäisenä melkoisen kova tyyppi. Norjaakin alkoi harmittamaan Ruotsin saama valtava julkisuus Nobel-palkinnoista ja siksi he alkoivat jakaa omaa matematiikan Abel-palkintoa. Vaikka nimet kuulostavatkin hassun läheisiltä, oli Abel aivan oikea henkilö joka eli Norjassa 1800-luvun alussa. Hän oli jopa kohtuullisen merkittävä matemaatikko ja sai aikaan joitain uusia tuotoksia vaikka kuolikin vain 26-vuoden iässä. Abelin edistyksellisyyttä osoittaa myös hänen kuolinvuoteellaan kiroamansa oman aikansa teknologia, joka ei onnistunut parantamaan häntä.

Berners-Leetä voi hiukan rajoja venyttämällä verrata kirjapainotaidon keksijään Guttenbergiin. Molempien keksinnöt ovat vaikuttaneet huomattavasti yhteiskunnan kehittymiseen ja tasa-arvon toteutumiseen. WWW keksittiin, tai kehitettiin, varsin erilaisena aikana ja koska sen keksimisestä on kulunut historiallisesti mitattuna vielä kovin vähän aikaa, ei sen merkittävyyttä pystytä vielä kovin hyvin arvioimaan. Olisiko liian paljon arveltu, jos 1000-luvun merkittävimmät keksinnöt olisivat kirjapainotaito, lentäminen, radio ja Internet? Tosin, vaikka Guttenberg tai Berners-Lee ei olisi keksintöjään tehnyt, olisi joku muu keksinyt ne kohtuullisen lyhyen ajan sisällä kuitenkin. Tämän todistaa monien muiden keksintöjen kohdalla havaittu yhtäaikainen jonkin keksiminen eri puolilla maapalloa.

Millennium-palkinto on tarkoituksena jakaa tulevaisuudessa joka toinen vuosi teknologisesta keksinnöstä, joka hyödyttää ihmisten elämänlaatua, perustuu humaaneille arvoille ja edistää kestävää taloudellista kehitystä. Ongelmaksi näiden ylevänkuuloisten periaatteiden täyttäminen tullee muutaman vuoden kuluttua, kun huomataan, että kannattaisi mieluummin palkita uusia keksintöjä kuin vanhoja. Ja uusien keksintöjän kohdalla on varsin vaikea päätellä, tuleeko jokin niistä edistämään edellä mainittuja asioita. Valtio on päättänyt sponssata palkintoa ainakin kaksi sen ensimmäistä jakokertaa ja päättää jatkosta sen jälkeen. Jos positiivista julkisuutta ei maailmalla tule tarpeeksi, valtio varmasti jättäytyy rahoittajan roolista pois ja sen jälkeen voi olla vaikeaa saada aikaan yhtä hienoa seminaaria ja palkinnon luovuttajaksi presidenttiä.

Lue myös juttu siitä kun Tim soitti Soopalle.

Kirjoittanut soopa 15.04.04 12:37
Kommentit
Powered by
2.661 [Valid RSS]