Muokkailtu klo 16:26
Minäkin kävin Kuukkeligaalassa. Kävelin sisään tuntematta ketään ja suunnistin ensimmäiseen vapaaseen baaritiskin kulmaan. Koska ajattelin, ettei kukaan muukaan tunne ketään, on parempi esittäytyä ja luoda itsestään ikäänkuin ulospäin suuntautunut kuva. No, vasemmalla sattuikin olemaan Katri Kutri ja Kirjailijaelämää -blogeista sekä Antti Geek Savantista. Esitin luonnollisesti ubercoolia, vaikka tottakai olin aivan jännityksestä soikeana. Oikealla puolella oli kanssa joku tyyppi, jolle esittäydyin ja jo toisella kerralla kuulin nimen oikein, Mitvit. Mitä vittua, Mitvit! Kallion kuningas ja kaikkien homeopaattisten esanssien ja rukousmyllyjen mylläri. Yritin jotenkin kerätä itsetuntoni rippeet lattialta ja tilasin juotavaa, heti kun hengitykseni alkoi kulkemaan.
Vieressä seisoskeli Alex Nieminen, samik ja Skitso-Janne, mutta tämä porukka näytti sen verran arvovaltaisilta (Blogoslavian oikeita julkkiksia), etten heti mennyt esittäytymään. Toisella puolella tiskiä oli luultavasti Shine, en tosin ole aivan varma.
Loppuillasta Mitvit alkoi viljelemään vihjeitä, että hän on vain näyttelijä, joka on palkattu esittämään Mitvitiä. Tira tosin oli haltioissaan saadessaan halauksen feikki-Mitvitiltä stagella. Muutenkin oli hiukan surrealistista jutella Blogistanin kuninkaan Pinserin Samikin, Geek Savantin Antin, Kutrin, Mitvitin, Khiloun, Brainal Meltdownin, Fabulan Jaakon, Kysyn vaanin, Minyan, Luksuksen Sarnon, Kobaian Santerin, parhaimman blogin voittaneen Skitso-Jannen, Mindyn, Confessionsin Mike Pohjolan ja monien muiden, joiden nimi jo pääsi unohtumaan, kanssa.
Ehkä päällimmäisenä puheenaiheena ilmassa oli parhaimman uuden blogin palkinnon voittanut Kysyn vaan, jonka henkilöllisyyttä kaikki arvailivat. Vaikka Kysyn vaan olikin paikalla, päätin olla paljastamatta häntä. Myös kilpikonnana lasipurkissa herätti keskustelua, lähinnä siksi, ettei hän voittanut humoristisimman blogin palkintoa.
Jotain palkintojakin siellä jaettiin, joista suurimman osan kävi hakemassa Samik, jonka monet olivat valtuuttaneet noutamaan palkintonsa. Odottamatta Pinseri ei voittanut yhtään omaa palkintoa, mikä oli melkoinen yllätys. Sami itse näytti ottavan asian melko rennosti ja vaikutti muutenkin hyvältä tyypiltä (tm). Paikalla oli myös ihan oikeita, nykyisiä tai entisiä, julkkiksia, kun lavalle nousi jakamaan palkintoja Alex Nieminen ja Rosa Meriläinen, minihameessa tottakai. Juontajat olivat tehneet spiikkinsä huolella ja ilmassa väreili oikea gaalatunnelma. Mike Pohjola luki nauruhermoja kutkuttaneita runoja ennen taukoa ja sai esityksestään kunnon aplodit. Vaikka paikalla ei ollutkaan tv-kameroita, otettiin kuvia niin paljon, että niistä saa kyllä hyvin koostettua katkeamattoman ketjun illan tapahtumista. Pahoitteluni teille, jotka ette olleet paikalla. Olisi kannattanut.
Kirjoittanut soopa 26.03.04 01:03Cool! Jännityksesi ei näkynyt ulospäin! Oli hauska tutustua. Kysyn vaan paikalla? Hmmm.... Ookkei. :-) (huom. kirjoitusaika ja päättele mielentila :-).
Kysyn vaan ja khilou paikalla? Ensimmäistä en usko, mutta khiloun kanssa olisin halunnut puhua. :)
Kysyn vaanin kohdalla ei ehkä kannata uskoa kaikkea mitä netissä lukee - toisaalta, eihän sitä tiedä, vaikka se siellä olisi ollutkin.
Kiitos kiitos, kuten myös oli erityisen hauskaa ja mukavaa tutustua teihin! Mingle-kyvyissäni on vielä hiukan parantamista...
Ja Juliukselle, Khilou oli paikalla mutta törmäsin häneen vasta kun olin jutellut kanssasi, joten en osannut infota asioiden oikeasta tilasta, sori!