free hit counter
Lisää Soopa päivän pamaukseen.

maaliskuu 12, 2004

Roboautokilpailu

Yksi viikonlopun mielenkiintoisimmista tapahtumista on Yhdysvaltojen länsiosassa järjestettävä itsenäisesti ohjautuvien kulkuneuvojen kilpailu. Kilpailussa itsekseen liikkuvien kulkuneuvojen, ei voida puhua pelkästään autoista koska mukana on yksi moottoripyörä, pitää selviytyä n. 200 kilometriä pitkän reitin maaliin kymmenessä tunnissa. Ensimmäisenä maaliin tullut joukkue voittaa miljoonan dollarin palkinnon. Kilpailun järjestää Jenkkien puolustushallinto DARPA joka on aikaisemmin pistänyt pystyyn mm. Arpanetin, Internetin esi-isän, vuonna 1969.

Kilpailuun päästäkseen ajoneuvojen piti selvittää mailin, n. 1,6 km, mittainen testirata jossa testattiin perusominaisuuksia ja että kulkuneuvot ovat tarpeeksi turvallisia päästettäväksi vapaasti maastoon. Alkuperäisillä säännöillä testiradan selvitti vain yksi auto mutta jottei kisasta tulisi aivan tynkä, päätyi DARPA hiukan tarkistamaaan sääntöjä ja nyt näyttäisi siltä, että lähes kaikki ryhmät pääsevät osallistumaan itse kilpailuun.

Kilpailun reitti paljastetaan vain pari tuntia ennen lähtöä jottei kilpailuryhmät ehdi tutustua maastoon etukäteen. Reitti ohjelmoidaan ajoneuvoihin ja sitten ne päästetään radalle. Jokaisen kilpailijan perässä ajaa turvasyistä tarkkailuauto joka voi pysäyttää kilpailuvälineen jos siitä on vaaraa ympäristölle, kuten muille autoille. Kulkuneuvoissa on melko paljon elektroniikkaa hoitamassa suunnistusta, esteiden havaitsemista ja kiertämistä, maastonmuotojen havaitsemista, nopeuden ja kulkusuunnan määrittämistä yms.

Kilpailu alkaa huomenna lauantaina ja kilpailun kulkua voi seurata Internetistä kohtuullisen livenä kilpailun seurantasivulta. Kilpailun kotisivulla on vielä enemmän tietoa. Jos yksikään joukkue ei pääse maaliin, palkintosumma siirretään ensi vuoteen jolloin järjestetään uusi kilpailu.

Netistä löytyy melko paljon artikkeleita aiheesta.

Kirjoittanut soopa 12.03.04 11:41
Kommentit
Powered by
2.661 [Valid RSS]