free hit counter
Lisää Soopa päivän pamaukseen.

helmikuu 23, 2004

Päivän päällisiä

Nurkkiin on tullut pyörimään jotain porukkaa, toivottavasti viihtyvät eivätkä tukehdu villakoiriin. Tervetuloa!

Mitvitmäisiin rallatteluihin ei kuitenkaan yltynyt lähisestossa klo 20:56 bongattu Jone Nikula, joka yritti tyhjien leipähyllyjen välissä hiihtäessään näyttää mahdollisimman yrmeältä. Lähinnä huvitti. Kassahenkilö taasen ei pystynyt lopettamaan nauramista kahteen minuuttiin kun selvisi, että eräältä asiakkaalta oli viety hihnalta litra maitoa. Tätä sitten puitiin ja päiviteltiin vartijan kanssa sen verran kauan, että osa asiakkaista siirtyi viereiseen jonoon. Ei enää huvittanut niin paljoa.

Suuressa maailmassa sen sijaan Nokia julkisti uuden communikaattorin. Kunhan se tulee myyntiin, saan taas kuulla kommuunicator-ystävieni keskustelua siitä, milloin kukin saa omansa ja kuinka monentena on jonotuslistalla. Vähän sen jälkeen keskustellaan siitä, kuinka mones kommynikäättöri kenelläkin on menossa, kun on ollut niin rajua bisneskäyttöä.

Televisiossa alkoi Nelosella Sairaskertomuksia (jonka linkki www.nelonen.fi/sairaskertomuksia ohjautuu kätevästi etusivulle, jos selain estää pop-upit). Ainakaan ensimmäinen jakso ei onnistunut vakuuttamaan Isänmaan toivojen ja Irtiottojen kaltaisella laadulla. Ehkäpä kyseessä onkin W-tyylin kaltainen sleeper, jota pitää katsoa jakso tai pari päästäkseen sisään. Toivotaan näin.

Kirjoittanut soopa 23.02.04 22:57
Kommentit
Powered by
2.661 [Valid RSS]