Soopa

Rangaistuksista

Eilinen vankiladokumentti herätti ajatuksia oikeudenmukaisesta rangaistuskäytännöstä. Oikeudenmukaisuuttahan pitää rangaistusta haettaessa pyrkiä löytämään moneen eri suuntaan, rikoksen uhrin pitää saada oikeutta, rikoksen tekijän pitää kokea oikeutta, yhteiskunnan pitää toimia oikeudenmukaisesti jotta kansalaiset kokevat oikeuden tapahtuneen ja sovituksen tapahduttua rikollisen pitäisi pystyä toimimaan yhteiskunnassa oikeudenmukaisesti kaikkia muita kohtaan.

Dokumentissa haastateltu amerikkalainen lainsäätäjä oli kokenut tyttäreensä kohdistuneen vakavan rikoksen ja tämä mielessään valmisteli/sääti hyvin ankaria lakeja väkivaltarikoksia vastaan. Onneksi vastaavia tapauksia, jossa lainsäätäjä on selvästi jäävi toimimaan tehtävässään ei ole tullut vastaan Suomessa. Dokumentissa ei tosin kiinnitetty tähän mitään huomiota ja ko. henkilö oli varmaankin hyvin tyytyväinen saadessaa toteuttaa henkilökohtaista kostoaan.

Pääosin nykyinen rangaistuskäytäntö nojaa kostoon, yhteiskunta vie rikkojalta oikeuden vapauteen tietyksi aikaa riippuen rikoksen vakavuudesta. Vaikka dokumentin viime viikkoisessa osasssa esiteltiin Suomen vankilaoloja sopeuttavasta näkökulmasta, viettää suurin osa vangeista yhä suuren osan rangaistuksestaan pakkolaitos-tyyppisissä vankiloissa pienessä betonikopissa.

Yhteiskunta rankaisee rikoksista pitääkseen yhteiskunnan asumis- ja kehityskelpoisena. Oikeusjärjestelmää on kritisoitu myös uhrin aseman unohtamisesta. Yhteiskunta painottaakin rangaistuksessa rikkojaa. Yksi vankilassa vietetty vuosi maksoi vielä markka-aikana 200 000 mk. Uhreille maksettavat korvaukset ovat hyvin pieni osa tästä. Lisäksi korvaukset maksaa aina rikoksen tekijä jolla harvoin on varallisuutta suorittaa korvauksia. Aina rikoksen ja erityisesti ehdottoman tuomion tapahtuessa kaikki kansalaiset siis kärsivät taloudellisesti maksaessaan rikosten tutkimista, oikeudenkäyntejä ja vankiloita.

Vapaudenriiston lisäksi vangit palaavat joskus yhteiskuntaan ja lisäkärsimysten ehkäisemiseksi yhteiskuntaan sopeuttamista kannattaa tehdä huomattavissakin määrin. Tässä tosin pitää olla hienovarainen jottei kansalaisille tule kuvaa siitä, että vangit lomailevat vankilassa ollessaan hyvissä oloissa, jopa paremmissa kuin uhri. Niinpä sopeutuksen pitäisi tapahtua niin, että vangit oppivat yhteiskunnallisesti hyödyllisiä taitoja mutta myös niin, ettei näiden taitojen opettaminen tule heille kovin kalliiksi. Blogistanissa on esitetty kommentteja sitä vastaan, ettei vangit saisi tehdä tuotteita vapaille markkinoille. Vankien pitäisi kuitenkin tehdä omaan käyttöön niin paljon tuotteita kuin mahdollista. Tämä tosin on nykyipäivän jälkiteollisessa yhteiskunnassa erittäin vaikeata kaiken teollisuuden vaatimien suurten investointien takia. Kannattaa myös ottaa huomioon se, että vankien ylöspito hoidetaan verorahoilla ja näin ollen jokaisen veronmaksajan kukkaro kevenee.

Osa rikkojan rangaistusta pitäisi olla huomattavasti suuremmissa määrin hänen tekemäänsä rikkomusta vastaava hyvitys. Sopeuttaminen nimenomaan kyseisen kaltaisia rikoksia vastaan saattaisi toimia, ainakin jossain tapauksissa.

Aihe on siis hankala. Fokusoitaessa johonkin tiettyyn kohtaan ei ole syytä unohtaa kokonaisuutta joka on hyvinkin pitkäkestoinen. Uhrin oikeudet täytyy muistaa, yhteiskunnan täytyy viestittää oikeuden mukaisesta kohtelusta kansalaisille ja rikkojan täytyy saada rangaistuksensa mutta myöskin edistää tämän mahdollisuuksia muuttua hyödylliseksi kansalaiseksi.