Soopa

Katsaus menneeseen

Näin elämäni neljännen vuosikymmmenen kynnyksellä on hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään aiempien vuosikymmenten tapahtumia.

Ensimmäisen vuosikymmeneni vietin varmaankin pääosin samaan tyyliin kuin muutkin, opettelin kävelemään ja puhumaan, lukemaan ja laskemaan. Opin myös ettei pikkuveljen päätä ole soveliasta hakata betoniportaisiin eikä kissaa ole syytä sitoa kiristyvällä narulla kukkapuskan ympäri niin, että se pääsee kuristamaan itsensä siihen. Sekä pikkuveli että kissa selvisivät kuitenkin hengissä. Sittemmin olen lopettenut väkivaltaisen käyttäytymisen. Nuoruuden sadistisuuden vastapainoksi harrastin taiteita ja sijoituin Pohjois-Koreassa pidetyssä lasten ja nuorten kansainvälisessä taidekilpailussa 13. ja sain muistoksi ison kultamitalin ja kuvani paikallislehteen Suomessa. Tapasin myös ensimmäiset nykyiseen 9-hengen ystäväpiiriin kuuluvat jäsenet. Tärkeää oli myös se, etten harrastanut jääkiekkoa enkä jalkapalloa.

Toisella vuosikymmenellä harjaannuin lukemisessa ja laskemisessa ja aloin tulevaisuus-käsitteen hahmotuttua pohtimaan, mitäköhän sitä tekisi elääkseen tai edes elämässään. Sain toki tutustua liike-elämään jo noin 12-vuotiaana työskennellessäni faijalleni huimaavaan kahdeksan markan tuntipalkkaan. Palkka oli silloin jo riistoa ja vääryyttä ja muistelen sitä vieläkin katkerana. Tämä tosin on oivallinen vertailukohta ja voin käyttää sitä aina kaikissa puheissani kunhan olen jonkin suuryrityksen johtaja. Harjoitin myöskin nössöyttä, enkä joutunut kohtaamaan putkan harmautta tai muitakaan seuraamuksia nuorena tehdyistä olemattomista typeryyksistä. Opettelin myös kehystämään tauluja ja ajoin edelleen polkupyörällä joka paikkaan. Harrastin ties mitä vaikka urheilussa olinkin onneton räpeltäjä. Liityin magiankannattajiin jotta pääsin riparille enkä muutenkaan osannut tehdä kummempia omia valintoja, kunhan seurasin muita. Siksi olikin hyvä, että ystäväpiiri oli jokseenkin täysipäistä porukkaa enkä ajautunut suuresti pois raiteilta.

Kolmannen vuosikymmeneni alussa harhailin päättömästi paikasta toiseen ihmetellen muka-aikuisuutta, vapaata tahtoa ja vastuuta. Yritin kuitenkin tehdä koko ajan jotain mutta pariin vuoteen mikään ei tuntunut oikealta ja epäilin päätyväni katkeraksi idiootiksi jonnekin suon laitaan. Jossakin vasemman kyynerpään tienoilla kuitenkin kihelmöi aina näppäimistön lähettyvillä ja päästyäni opiskelemaan tietojenkäsittelyä, päätin opiskelujen olevan elämäni tärkein suuntaviiva valmistumiseen saakka, mikä realisoitui vajaaksi neljäksi vuodeksi. Niinpä päädyin Helsinkiin ja tutustuin opiskelijaelämään. Pieniin soluasuntoihin ja outoihin kämppiksiin, opiskelijabileisiin ja yhdistystoimintaan. Harrastelin sen mitä opiskeluilta ehdin ja vuosikymmenen aikana tutustuin laajemmin tai suppeammin mm. judoon, maastopyöräilyyn, lasketteluun ja sukeltamiseen. Puuhasin monia mukavia juttuja ja mitä pidemmälle vuosikymmen eteni, sitä enemmän tein asioita jotka koin mielekkäiksi niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. Opin tuntemaan itseni paremmin, lopetin harhailun pimeydessä ja ystäväpiirikin löysi suuntaviivoja elämälleen. Kelaa mukaillen: meistä tuli lääkäreitä, ekonomeja koodareita, taksikuskeja projektipäälliköitä, arkkitehteja ja antiikkikauppiaita.

Neljännellä vuosikymmenelläni aion tehdä jotakin järkevää ja erityisesti aion viihtyä hyvin.

Viidennellä jatkan siihen mihin neljännellä pääsin enkä näe syytä muuttaa suuntaa senkään jälkeen.

Mitä mitä, miksei ole mitään kunnon sosiaalipornoilua? No en minä nyt kaikkea tänne kirjoita, yllämainittukaan ei välttämättä ole totta, sehän on Internetissä. ;-)