Time listasi jo jonkin aikaa sitten vuoden 2003 keksintöjä ja oli löytänyt listoilleen muutaman varsin vekkulin tuotteen.
Esim. Japanilaisten kehittämä voimapuku tekee punttisalilla käymisestä turhaa ainakin voimanlisäyksen puolesta. Voimapuku lisää käyttäjänsä voimia tunnistamalla mitkä lihakset jännittyvät ja sitten auttamalla noiden lihasten työtä ilmanpaineohjatuilla metallivarsilla. Tästä on kuitenkin vielä hiukan matkaa ohuisiin ja puettaviin Robocop-pukuihin.
Tarjolla on myös Hämähäkkimies-elokuvasta tutunoloinen liidin, joka selkään kiinnitettynä liidättää laskuvarjohyppääjiä ilmojen halki jopa 200 km/h vauhdilla. Hintaakaan ei ole kuin $3300.
Kaikkein pimein keksinnöistä on tietysti uusi musta. Siis musta väri. Uusi musta heijastaa valosta takaisin vain 0,35% kun esim. tavallinen musta maali heijastaa takaisin 2,5% valosta. Käyttösovelluksia löytyy ainakin mittalaitteista ja muista instrumenteista, missä kaikki ylimääräiset heijastukset ovat pahasta.
Uudella mustalla kuten epäilemättä myös näkymättömän miehen takilla on paljon sovellusalueita sotilasteknologioissa. Varsin mielenkiintoinen, käykää vilkaisemassa ainakin tämän kuvaa.
Motorola on suunnitellut aurinkolasit, joihin on integroitu kamera, mininäyttö sähköpostin lukemiseen ja tietysti kännykän kuuloke. Harmittavasti sitä luvataan markkinoille vasta 2006.
Teknologia on jälleen askeleen lähempänä jokapäiväistä elämäämme. Kolme kumarrusta Charles Babbagen haudan suuntaan.
Kirjoittanut soopa 27.11.03 09:39