free hit counter
Lisää Soopa päivän pamaukseen.

lokakuu 30, 2003

Uuden tiedon määrä

Vuonna 2002 tuotettiin maailmaan 5 eksatavua uutta tietoa, noin kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 1999. Tämähän kuulostaa ihan järjettömän suurelta luvulta varsinkin kun jyvittää sen ihmisten kesken, jolloin jokaista ihmistä kohden tulisi noin 800 megatavua uutta luotua tietoa.

Täytyy tietysti ottaa huomioon, että paljon tästä on mm. kauppojen keräämiä ostostietoja, pankkitietoja, osakekauppatietoja, lentotietoja, tuotantojärjestelmien lokitietoja yms. automaattisesti generoituvaa dataa jota voi olla hiukan vaikea määritellä tiedoksi. Euroopan hiukkaskiihdytin, CERNin LHC, kerää myös aivan järkyttävän määrän tietoa, parin vuoden päästä useamman petatavun luokkaa vuositasolla. CERN:ssä on myös muita vempeleitä, mm ioneja tutkiva ALICE, joka tuottaa tietoa n. petatavun viikossa, mutta se onkin päällä vain maksimissaan kuukauden vuodessa. CERN:ssä ei panosteta tiedon varmistamiseen. He laskevatkin, että dataa hukkuu enemmän sen takia, ettei sitä ehditä analysoimaan kuin sen takia, että se katoaa tallenusvälineen rikkoutumisen takia.

Edit klo 11:00: Näköjään mm. Sektori.com on uutisoinut samasta aiheesta hiukan sujuvasanaisemmin. He mainitsevat myös tutkimuksen tehneiden professoreiden nimet, jotka mielestäni ovat aivan toisarvoista tietoa. Net.nyt on uutisoinnissaan aiheesta jo paremmilla linjoilla ja mainitsee tutkimuksen tekopaikaksi Californian yliopiston, jonka tietysti minäkin olisin voinut mainita.

Tässä pieni tietokulma näistä isoista (ja pienistä) määreistä metrisessä järjestelmässä:


esperantoksienglanniksisymboliarvo
jota−yotta−Y 1024
zeta−zetta−Z 1021
eksa−exa−E 1018
peta−peta−P 1015
tera−tera−T 1012
giga−giga−G 109
mega−mega−M 106
kilo−kilo−k 103
hekto−hecto−h 102
deka−deka−D 101
deci−deci−d 10−1
centi−centi−c 10−2
mili−milli−m 10−3
mikro−micro−µ 10−6
nano−nano−n 10−9
piko−pico−p 10−12
femto−femto−f 10−15
ato−atto−a 10−18
zepto−zepto−z 10−21
jokto−yocto−y 10−24

Kirjoittanut soopa 30.10.03 10:01
Kommentit
Powered by
2.661 [Valid RSS]