Anna Lindhin murhasta pääepäilty oli joidenkin tietojen mukaan Madden hengailukavereita Tukholman kiiltokuvayöelämästä. Huumeitakin ilmeisesti oli lipsahtanut vähän sinne ja tänne. Murhaepäilty näytti myös Danielilta joten Victoriakin on tavalla tai toisella sotkeentunut asiaan, halusi hän sitä tai ei. Ja koska murhaepäilty näytti jossain vaiheessa myös suomalaiselta ja Victoria kävi muutama viikko sitten Suomessa, on päivänselvää, että koko edellämainittu konkkaronkka on sekoillut myös Suomen yöelämässä ja vieläpä epäilemättä Halmeen Tonyn ja Ahteen Jussin kanssa - huumebisnes kun on globaalia. Daniel on tosin samaan aikaan ollut Tonyn kanssa punttiksella ja siellä he sitten ovat ottaneet nappia ja vertailleet hauiksia vaikka Tony onkin ollut välillä vähän kasvi.
Kirjoittanut soopa 19.09.03 12:12