free hit counter
Lisää Soopa päivän pamaukseen.

maaliskuu 13, 2003

Googlen vahvuus on myös sen heikkous

Kirjoitin vähän aikaa sitten Googlen hakualgoritmin saamasta patentista. Algoritmihan perustuu sivujen arvottamiseen niihin viittavien linkkien arvon perusteella. Jotta arvon laskeminen ei olisi ikuinen luuppi (ikikiersiö kielitoimiston mukaan) käytetään algoritmissa edellisen laskennan tuloksia hyväksi. Algoritmia ja sen ideaa pidetään erittäin hyvänä.

Haun tehokkuus saattaa kuitenkin kääntyä myös Googlea vastaan.

Saattaa nimittäin olla niin, että ihmiset eivät ajan kuluessa enää jaksa linkittää saitteja yhtä paljon kuin nykyään kun kaikki saitit löytyy kuitenkin Googlesta. Ja kun ihmiset lopettavat linkkien tekemisen putoaa Googlen hakualgoritmilta pohja. Google ajatteli varmaankin myös tätä, kieltämättä aika kaukaista mahdollisuutta, ostaessaan Blogger-yhtiö Pyra Labsin ja hankkiessaan siipiensä alle 200 000 linkkien ja tiedon aktiivista arvioijaa (aka. bloggaajaa). Näin Google saa linkkausmäärien, mitkä se tiesi aikaisemminkin, lisäksi tietoonsa kunkin saitin kävijämäärät ja pystyy todellisen liikenteen perusteella arvioimaan kunkin saitin tiedon arvoa. Vieläpä reaaliaikaisesti. (ja jos tämä spekulaatio on edes jotenkin kohdallaan, luit sen ensiksi täältä (vai luitko?))

Kirjoittanut soopa 13.03.03 18:14
Kommentit
Powered by
2.661 [Valid RSS]