Kävin eilen postissa lunastamassa jonkin ison kirjeen ja huomasin, että lähiposti oli siirtynyt itsepalvelusta pakettien noudossa palveluun, jossa virkailija hakee paketin hyllystä. Mielenkiintoiseksi tämän tekee nähdäkseni kaksi asiaa. Ensimmäinen asia on lähes itsestäänselvä: yllättävä muutos itsepalvelusta parempaan asiakaspalveluun, ihmeellistä näinä aikoina, jolloin kukaan ei enää edes odota saavansa palvelua perinteisissä yhteiskunnan peruspalveluissa (posti, pankit, puhelinasiat). Mutta toisena asiana onkin sitten oma suhtautumiseni siihen. Olin hiukan pettynyt, että asiakkaaseen ei enää luoteta siinä, että hän osaisi itse luettaa pakettikortin lukijalaitteessa, hakea oikean paketin hyllystä ja sitten tyrkyttää pakettikorttia henkilökunnalle. Onko pakettien hävikki noussut liian suureksi vai oliko laitteita liian vaikea käyttää? Tuskinpa Posti vain hyvästä hyvyydestään asiakkaita haluaa paremmin palvella, mutta itsepalveluun tottunut asiakas ainakin otti muutoksen itseensä ja näkee tässä ensi askeleen takaisin kohti holhousyhteiskuntaa. Realisti samassa asiakkaassa taas muistaa, ettei markkinatalous anna moiselle suurtakaan mahdollisuutta ja kävelee tyytyväisenä lumisateessa kotiin.
Kirjoittanut soopa 11.03.03 10:50