50- ja 60-luvuilla ennustettiin, että 2000-luvulla ajetaan lentävillä autoilla, tehdään turistimatkoja kuuhun ja Marsiin sekä asutaan vielä tänäkin päivänä futuristisen näköisissä taloissa ja kaupungeissa. Suomessakin valmistettiin muutamia pyöreitä muovitaloja ja suunniteltiin suuria, jopa futuristisia, tiehankkeita. Tietokoneita oli jo silloin mutta kenenkään ennustuksia tietokoneverkoista, kommunikaatiosta tai muusta nykyisenlaisesta tulevaisuudesta ei ole ainakaan julkisuudessa näkynyt.
Mutta mikä on se teknologia, joka jo tällä hetkellä on olemassa, mutta minkä varaan kukaan ei ole ennustanut tulevaisuutta? Geeniteknologiasta puhutaan, nanokuidut, -koneet ja putket ovat ennustajien vakiotavaraa. Robotit eivät ole viime aikoina juurikaan lööpeissä seisoneet eikä tekoälystä ole puhuttu vähään aikaan. Fuusiovoimalan kaupalliseen hyötykäyttöön saattaminenkin vaatii vuosikymmeniä ja niin paljon rahaa, ettei se pääse ainakaan vahingossa yllättämään.
Ennustaminen ja ajan hermolla eläminen onkin nykyään niin yleistä, ettei se suuri mullistus olekaan suuri ja yllättävä silloin kun sen keskellä elämme, vaan vasta kun sitä katsotaan muutama vuosi mullistuksen jälkeen taaksepäin ja verrataan tilannetta Ennen mullistusta (em) ja Mullistuksen jälkeen (mj).
Kirjoittanut soopa 07.03.03 16:57